“Blogimainonnalle halutaan selkeät säännöt. Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML valmistelee yhdessä suurten mediatalojen kanssa säännöille luonnosta, joka lähtee kommenttikierrokselle muutaman viikon kuluttua”, kertoo eilinen Kaleva. Ihmeellistä, että tällaista tehdään vasta nyt. Mutta loistavaa, että vihdoinkin! Blogikenttä on mainonnan näkökulmasta parhaillaan villi länsi, jossa näkee kaikkea mahdollista. Kuva Luonnonkaunis-messupostauksesta Kemikaalicocktailissa on käytössä neljänlaista mainontaa: 1. Banneripaikat saitin oikeassa laidassa. 2. Affiliate-markkinointi, jonka merkkaan aina tähdellä*. Avaan asian aina myös postauksen lopussa selittäen, mitä tähti tekstissä tarkoittaa. 3. Ilmaiseksi saadut tuotteet, joista kirjoitan jos huvittaa. Saan paljon myös sellaista, mikä…
Vesi, jossa on vitamiinia. Ihan hittituotteeltahan se kuulostaa, mutta nämä Coca-colan lanseeraamat Vitaminwater-nimiset värjätyt litkut eivät kyllä ole ihan sitä miltä vaikuttaa. Kuva täältä Vitaminwater tuotiin Suomen markkinoille isosti muutaman vuosi takaperin. Brändi osti mm. Bulevardilta mainostilaa putiikkien ikkunalta niin, että yksikään ytimessä liikkunut ei millään voinut olla huomaamatta värikkäitä pulloja. Tuotteita mainostetaan vitamiineilla, mutta ei näitä ihan terveystuotteiksi voi kutsua. Jos tarkkoja ollaan, on pullollisessa Vitaminwateria 33 grammaa sokeria. Jo ennen juomien Suomeen tuloa luin kiinnostuneena, kuinka maailmalla Coca-cola oli haastettu harhaanjohtavasta mainonnasta oikeuteen….
Näkö on tallella ja silmäleikkaus onnistui hyvin. Lisää kokemuksesta myöhemmin, lepuutan silmiäni vielä tänään, enkä viitsi tuijotella ruutua turhaan. Näin lyhyesti kerrottakoon, että näkö on mainio, tokeneminen kesti pari tuntia, nyt laitan alvariinsa silmätippoja ja oli hassua herätä niin, että näkee. Meikän silmä “Jos leikkaisitte silleest, ettei tohon silmään sit kosketa, ok?” A Clockwork Orange Ihmemies 22 vuoden kokemuksella: Juhani Pietilä Melkein valmista! Eräs teistä kummasteli, että enkö tunne journalistin ohjeita oman edun tavoittelusta? Tunnen toki. Tämä on kuitenkin henkilökohtainen blogi ja blogeissa yhteistyösopimukset ovat…
Sain silmälasit toisella luokalla. Ne olivat pilotti-malliset — se ei ollut silloin muotia. Ne olivat varmasti ale-korin halvimmat pokat, mutta niillä näki. Näköni huononi monen vuoden ajan, kunnes se vasta muutamia vuosia sitten pysähtyi oikeassa silmässä -6,5 kohdalle. Vasemmassa on miinusta -4,75. Olen käyttänyt piilolinssejä yläasteelta saakka ja viime vuosina on alkanut ahdistaa niiden kanssa räpeltäminen. Silmät ovat muuttuneet myös selkeästi aremmiksi. Pienen skidin kanssa on lisäksi harva se päivä tilanteita, joissa pokat kokevat kovuutta. Monoa tulee naamaan ja kehykset lähtevät lapsen mukaan leikkeihin, mutsi…
Työttömyys EU:ssa lisääntyy ja talous kutistuu. Harvojen toimialojen myyntiluvut ovat kasvamaan päin, mutta luomussa tilanne on päinvastainen: “Sekä tuotanto että kulutus kasvavat maailmalla ja myös Suomessa. Luomulle on nyt tilausta, tarvitaan vain päätöksiä”, totesi europarlamentaarikko Tarja Cronberg eilen Mikkelissä, Luomuinstituutin avajaisissa. Luomusta lisää edempänä, mutta ensin: mikä on Luomuinstituutti? Virallisia avajaisia vietettiin eilen, mutta Luomuinstituutti toiminut jo alkuvuodesta ja perustaminen tapahtui viime syksynä. Luomuinstituutin tehtävänä on koota luomualan osaamista yhteen, koordinoiden tutkimusta, koulutusta ja viestintää luomuasioihin liittyen. Maabrändivaltuuskunta antoi vuonna 2010 ”tehtävän Suomelle” luomutuotannon kehittämiseksi…
Kaupasta saa varhaiskaalia! Ostin mukaani Liike51:stä pienen ja mehevän näköisen kaalinpään, joka oli niin herkullinen, että täytyy ehkä hakea huomenna toinen ja ryhtyä tositoimiin. Tänään ostettu kaalinpää kun on meinaan jo melkein syöty… Pilkoin kaalin pieneksi ja maustoin oliiviöljyllä, balsamicolla, suolalla, pippurilla, tuoreen sitruunan mehulla, ripauksella hunajaa ja kevätsipuliakin käytin. Tokaan versioon laitoin vielä majoneesia, rusinoita ja omenaa. Ihanaa! Tässä muutama resepti lisää, joita aion kokeilla loppuviikosta. Raikas kaalisalaatti / Chicling Olen korvamerkinnyt Hannan varhaiskaalisalaatin jo aikaisemmin ja googletellessa tajusin, että tätähän on valmistettu monissa…
Aina kun frekvenssi hattujen käytössä tihenee tajuan, että voisin ehkä hankkiutua kampaajalle. En osaa buukata aikaa ajoissa, vaan teen sen aina siinä vaiheessa kun tilanne jo on järkky. Istuin Anni Sirviön tuolissa hiljattain kahteen eri otteeseen: ekalla käynnillä sain päähäni luomulaatuista, mustaa auryvedahennaa ja toisella kerralla sain uuden hiusmallin. Tai no, “uuden”: hiuksissani kun oli about tämä malli 10 vuotta sitten, ja aika monta vuotta ennen sitä. Nostalgista! Malli näkyy ylemmässä ja väri alemmassa kuvassa (jossa hiuksia ei vielä ole leikattu). Piti tulla mustaa, mutta…
… on tämä omenainen ja pähkinäinen raakakakku. Ensimmäisen kerran sitä tarjoili minulle Iisa, joka oli bongannut Outi Rinteen reseptin Helsingin Sanomien sivuilta. Tämä taisi olla ensimmäinen koskaan maistamani raakakakku, jonka jälkeen minulle onkin avautunut ihan uusi maailma raakaruoan osalta. Raakaruoka on gluteenitonta, maidotonta ja sokeritonta ruokavaliota noudattavan ihmisen taivas — josta tulikin mieleeni, että pian blogaan mainiosta raakaruokabrunssista. Valmistan suosikkikakkuani viikonloppuna äitien kunniaksi. Korkkaamme talkoomerkeissä kesäsiirtolamökkikauden ja juhlistamme samalla äitienpäivää. Tämä sopii mainiosti pöytään, jossa istuu meidän maito-vehnä -ongelmaisten lisäksi karppaajakin. Kuva Uuden Mustan puolelta:…
Kierrätystehtaan yhteydessä järjestetyt Luonnonkaunis-messut olivat kuulemma menestys. Se ei ole ihme: sisään pääsi ilmaiseksi (toisin kuin messukeskuken kauneusmessuille) ja kohderyhmä oli molemmilla tapahtumilla sama. Esillä olevista merkeistä suurin osa oli vanhoja tuttuja, mutta yllätyksekseni havaitsin muutamia uusia Suomen luonnonkosmetiikkarintamalle rantautuneita merkkejä. Ilahduttavaa kun valikoima kasvaa koko ajan! Mádara* on sarja, jonka tuotteet ovat poikkeuksetta toimineet itselläni hyvin. Juuri siksi olen niin iloinen yhteistyökuviostammekin: allekirjoitan ehdottomasti merkin tuotteet, toimintatavat, raaka-aineet jne. Yllätyin löytäessäni messuilta Mádaran kasvosaippuoita, niistä kun ei ollut Levillä kuvatessamme puhetta. Ihan puun takaa…
Luonnonkaunis-messujen tuliaissaldo on kiinnostava, odottakaas vaan! Ennen sitä kuitenkin tulevaa sunnuntaita ja äitienpäivää silmällä pitäen lahjavinkki, joka tosin on blogiani pitkään seuranneille tuttu juttu: Argitalin Argiltubo vihreäsavinaamio*. Argiltubo-fani vuonna 2009 Olen kirjoittanut tästä suosikkituotteestani monta, monta kertaa, koska aina se vaan toimii yhtä tehokkaasti. Paras naamio (ja kuorinta): Argital Argiltubo green clay -naamio. Perustelut: Täydellinen tuote, kun ihosta haluaa vauvanpeppuisen ja aidosti puhdistuneen tuntuisen. Savi on tehokas puhdistaja ja luonnonmukainen anti-age -aine ja se vilkastuttaa ihon pintaverenkiertoa (savi sopii myös ihottumien ja psoriaasin hoitoon). Naamio…