Menu

Som tam ja muut uudet lempiruoat

Kuten totesin, tarvitsee thairuoka oman kategoriansa. Tämä olkoon siis ensimmäinen thai-love – aihepiirin postaus.

Mikä minua thairuoassa miellyttää? Se on kevyttä ja terveellistä. Tai voi olla, ellei nyt pakosti halua syödä pelkästään uppopaistettuja asioita. Thaikeittiössä tuoreet vihannekset ovat keskeisessä asemassa: kaikkialla on kojuja, joissa myydään paikallisia vihanneksia. Ne näyttävät ja tuoksuvat ihanalta, nam! Laadukkaiden raaka-aineiden lisäksi thairuoka valmistetaan yleensä nopeasti, mikä tarkoittaa, että ravinteet säilyvät. Lehmänmaitoa ei ruoanvalmistuksessa käytetä ollenkaan.

Vsemmalla Tom Yum Kung, oikealla Tom Kha Kai. Keitot parhaimmillaan!

Tuoreiden vihannesten kanssa syödään lihaa tai mereneläviä sekä riisiä. Me keskityimme lähinnä mereneläviin. On myös mainittava, että söimme molemmat reissussa todella isoja annoksia, muttemme lihoneet yhtään. Thairuoka ei kiloja kerrytä, vai oletko nähnyt jossain lihavia thaimaalaisia? Okei: Bangkok on asia erikseen (Mäkkäri ja muut saakelin kamaluudet kiehtovat thaimaalaisia siinä missä muitakin ja tietenkin syödyn roan määrällä on merkitystä), mutta saaristossa, jossa syödään nimenomaan perinteistä thairuokaa, ei lihavaa sakkia ole juurikaan.

Thaikeittiössä käytetään lihaa, mutta ruoka-annoksen lihamäärä vain murto-osan siitä mitä täällä tai länsimaissa yleensä. Annoksissa on aina paljon vihanneksia ja mausteita ja riisiä syöjän maun mukaan. Me söimme toisinaan ruoat riisittä. Maistoin kerran reissun aikana kanaa (taivaallisen Massaman curryn muodossa), mutta muuten söin kalaa, rapuja ja squidiä eli kalmaria.

Reilussa kahdessa viikossa ehtii testata ruoan jos toisenkin ja omat thaikeittiön lempparit ovat tässä:

  • Som tam Thai – tulinen papaijasalaatti (kuva)
  • Tom Kha (ravuilla) – kookosmaitoon tehty keitto, joka on maustettu galangajuurella, kaffirinlehdellä ja sitruunaruoholla
  • Tom Yum Kung – tulinen jättirapukeitto
  • Pad thai – ihana riisinuudeliruoka!

Jokainen yläpuolen ruoista hipoo raakaa lohinigiriä, joka yhä taitaa olla lempiasia, jota suuhuni pistän. Somi tam on kuitenkin jotain niin täydellistä, että vannon reseptin ilmestyvän tänne, heti kun paasto loppuu ja pääsen kokkailemaan. Som tamissa on vaan yksinkertaisesti täydellinen makujen cocktail: tuore papaija, chili, kalalastike, pähkinät, tomaatti, lime, korianteri….

Thairuokaa on suhteellisen helppo valmistaa kotonkin, kunhan kaapista löytyy oikeita arsenaali raaka-aineita. Inkivääri, valkosipuli, korianteri, galangajuuri, sitruunaruoho, lime, kaffirin lehti, chili ja kalakastike ovat tärkeä osa thaikeittiön maustevalikoimaa. Tärkeässä roolissa on myös sokeri. Sokerin läsnäoloa ei thairuoassa välttämättä huomaa, mutta jos se puuttuu, maistaa puutteen heti. Olin aluksi hieman skeptinen, kuinka vatsani kestää alituista sokerinsyöntiä, mutta ei se ollut moksiskaan.

Thairuoassa ei kuitenkaan käytetä samaa, valkaistua sokeria kuin meillä, vaan palmusokeria, jota saa suomestakin (ostin itse Ruohonjuuresta). Palmusokerista tulee oma postauksensa, kunhan ehdin tutustua tähän uuteen tuttavaani paremmin!

Opin muuten reissussa uuden niksin siihen, miten toimia kun suu on tulessa: kannattaa pureskella kaalia. Kuten yläkuvan Som tam – annoksessa, tarjotaan Thaimaassa tuoretta kaalia usein lautasen reunalla ja se tosiaan helpottaa, jos sattuu puraisemaan hieman liian ätäkkää chiliä. Myös riisin pyörittely suussa auttaa. Ja kannattaa välttää turisteille tarkoitettuja rafloja, siten saa parhaat thaipöperöt, jotka oikeasti ovat tulisia!!!


Thaimaassa mahtava juttu ovat myös tuoreet hedelmät. Esimerkiksi ananas ja vesimeloni ovat juuri nyt sesonkikamaa, pienillä saarilla saimmekin lähinnä näitä kahta niin mehuina kuin pureskeltavassa muodossa. Bangkokissa sen sijaan valikoimaa oli enemmänkin ja kuten kuvasta näkyy, ovat smoothie-baarit kova juttu. Asiakas valitsee itse haluamansa raaka-aineet ja niistä pyöräytetään minuutissa taivaallisen makuinen smoothie. Tällainen Helsinkiin NYT!

Sanottakoon vielä, että vaikka Thaimaassa paikallisilla onkin varsin vaatimattomat olot, pidetään hygieniasta hyvin huolta. Länsimaisin silmin vaikuttaa aluksi siltä, että kaikkialla on hieman nuhjuista, mutta kun kulttuuriin pääsee sisälle huomaa, että kaikesta huolimatta thaimaalaiset ovat todella hygieenistä porukkaa. Alapuolen vitriini on tästä hyvä esimerkki.


Tulipa nälkä! S ihmettelee, kuinka pystyn kirjoittamaan ruoasta, kun olemme tokaa päivää paastolla. Ei se oikeastaan ole hankalaa, kun tietää, että saa taas muutaman päivän päästä nauttia taivaallisia herkkuja, kuten kotitekoista Som tamia… Paasto todella herättää ihmisessä kunnioituksen ruokaan ja siihen valtavaan tarjontaan, joka meillä Suomessa on. Ruoasta pidättäytyminen on aika silmät avaavaa, suosittelen.