Menu

Vastauksia lihakysymyksiinne

Arvasin, että eilinen blogaukseni kirvoittaa osan teistä kritiikkiin. En ole kasvissyöjä, mutta suosin lihaa, joka on mahdollisimman eettisesti tuotettua. Tässä vastauksia kysymykssin ja kommentteihinne:

1) ”Vauvaeläimen syöminen eettistä?! Itse tosin pidän epäeettisenä myös sitä kananmunan syömistä”. Aivan. Ajattelemme eri tavoin. Minä ajattelen näin: jos eläin on elänyt hyvissä oloissa ja se on teurastettu mahdollisimman fiksusti (ei pitkiä kuljetusmatkoja ja nopea terurastustilanne jne.) on minusta sama, minkä ikäinen eläin on. Kuulostaa ehkä raadolliselta, mutta niin ajattelen.

2) ”Muistaakseni kun joskus kerroit että syöt lihaa vain harvoin, mutta nyt sitä tarvitsisikin syödä enemmän kun ryhdyt muuttamaan elintapoja terveellisemmiksi ja alat urheilla. Aivan järjetöntä!” On totta, että aikaisemmin söin lihaa vain noin kerran kuussa. Imettäessä olen kuitenkin huomanut, että proteiinin tarpeeni on ihan järjetön, enkä toistaiseksi ole tullut toimeen ainoastaan kasvikunnan antimilla, mutta käytän kyllä soijatuotteita monesti viikossa, ja haluankin huomauttaa, että eilinen postaukseni sisälsi vasta osan personal trainerini ruokaohjeista! Olen aivan vakuuttunut ja tiedän, että urheilija pärjää kasvisravinnolla! Tällä hetkellä vaan satun olemaan imettävä urheilija, ja koen, että tarvitsen lihaa. Pidän myös lihan mausta, eikä eettisen lihan syöminen toisinaan ole musta väärin. Päivittäinen lihan syöminen ei ole ekologista.

3) ”Onko Helsingissa tosiaan niin surkeat kaupat, ettei sieltä saa luomulihaa?” Kyllä täältä Malmilta luomulihaa saa, mutta vaihtoehtoina on sian- ja naudanliha, joiden maku ei mua miellytä. Keskustassa on halleissa paremmat valikoimat.

4) ”Jos lihaa ei saa ihan kovin läheltä, niin kantsii käydä vaikka pari kertaa kuussa jossain isommassa kaupassa ja ostaa sieltä luomulihaa pakkaseen. Tai liittyä luomupiiriin.” Piiriin ollaan liittymässä, tai siis aletaan tilata raaka-aineita suoraan tilalta. Tästä pian enemmän!

5) ”Miksei muuten luomupiireistä ole ollut vielä mitään puhetta (muistaakseni) kempparissa? Loistavia organisaatioita”. Postaus tästä aiheesta on yksinkertaisesti jäänyt tekemättä, vaikka usein olen aikonut. Tulossa siis.

6) …eikä se suhteellinen eettisyys karitsan jauhelihassa (ulkoilevat ja syövät ruohoa) tietty myöskään takaa sitä, etteikö elukoille olisi voitu syöttää antibiootteja tms”. Ei niin, mutta on hyvä tiedostaa, että myös luomussa saa käyttää antibiootteja. Tosin luomueläimet on tavanomaisia tehoelukoita puolet pidempään telakalla antibioottien käytön jälkeen.

7) Epilepsylle: en pidä kommenttiani siitä, että ei tee mieli paljain käsin hikoilla muovipainojen kanssa kovinkaan hysteerisenä tuoreen bisfenoliuutisen jälkeen.

… ja se, että kikherneen toinen nimi on garbanzopapu oli mulle uutta. Kiitti Iines 🙂

Ymmärrän täysin, että kritisoitte mua lihan syömisestä. Haluan kuitenkin painottaa, että suosin kotimaista ja niin eettistä lihaa kuin mahdollista, ja olemme liittymässä systeemiin, jossa raaka-aineet saa suoraan tilalta himaan. Toiveissa on myös, että saisin kehitettyä taloyhtiömme kanssa jonkinlaisen lihanhankintasysteemin, jossa ostetaan tyyliin kokonainen poro ja sitten jokainen saa siitä osansa jne. Katsotaan miten projekti etenee.