Menu

Joululahjat kirpputorilta

Kävin viikonloppuna taas Salon kirppareilla. Suurkirppiksen läpikoluamiseen menee yleensä 1,5 tuntia — jos on huolellinen. Huolellisuus on kirpputorihaukan a ja o, aarteet kun saattavat lymytä ihan minkä tahansa kattilan, pahvilaatikon tai lastenvaateläjän alla. Hymyilen aina voitonriemuisesti kun löydän jotakin mahtavaa, jonka ohi edellä kävelevä vaan tyynesti menee tajuamatta, minkä suuren mokan juuri teki. Esimerkiksi kuvan Kiss me I´m in love -muki oli tällainen pieni aarre, jota en tiettykään voinut jättää kirppiksen hyllyyn.

Löysin ihan mahtavia juttuja ja tapani mukaan roudasin taas mukanani tavaraa muillekin kuin itselleni. Tällä kertaa pelastin valurautaisen lettupannun sitä kaivanneelle. Itselläni kun jo on samanlainen.

  • Kiss me I´m in love -muki 2 €
  • Riihimäen lasi -purkki 5 €
  • Nahkaiset maiharit Islalle 2 €
  • Räsymatto 7 €
  • Valurautainen räiskälepannu 10 €
  • Violetit KOTIMAISET nahkasaappaat 15 €

15 euroa mistään kirppiskamasta on paljon, mutta hei noi saappaat?! Kantalaput täytyy tosin laitattaa, mutta muuten ihan priimaa kamaa. Hyvä lesti, oikea koko, ajankohtainen muotoilu, kaunis korko ja ihana väri. Lettupannu pääsee pian uuden omistajan hellalle ja maiharit odottavat, että pienen ihmisen jalka vähän kasvaa. Lasipurkkiin valmistan joululahjamysliä ja räsymatto pääsee Suuren & Mahtavan lattialle. Tuo valkoinen asia on karvapipo, jonka kuitenkin päätin jättää jollekin muulle. Näytin se päässä vähän liian paljon kylähullulta.

Joulun lähestyessä suosittelen suunnistamaan kirppareille ajoissa ja ajan kanssa. Lahjat saattavat löytyä paljon halvemmalla kuin kaupasta. Täytyy vaan osata nähdä asioiden kauneus siellä romun seassa.

Esimerkiksi tämä Marimekon uusi laukku olisi mainio lahja tyylitajuiselle ihmiselle. Sen hinta oli Malmin Pelastusarmeijalla 40 €, mikä on kirppishinnaksi kauhean paljon, mutta jos ostaisi uuden Marikassin, saisi laukusta pulittaa moninkertaisen hinnan. Bongasin myös samalta kirppikseltä nahkaisen kameralaukun ja hyvän lastenhuoneen hyllyn, josta saisi vähän tuunaamalla hyvän kauppaleikin (mistä tuli mileen, että kurkkaappas tämä).

Kirppareille ei voi mennä etsimään mitään täsmäkamaa, mutta jos jaksaa käydä usein, voi haaviin osua mahtavia juttuja. En koskaan kyllästy levittämään käytetyn tavaran ilosanomaa, aarteita on kaikkialla, kun vaan pitää silmät auki.