Menu

Kesäisiä jälkkärimakuja

Parhaat asiat syntyvät usein vahingossa. Niin kuin se, että olin ottanut pakkasesta raparperit sulamaan tietämättä tarkalleen miksi ja sitten kohdalle osui raparpesisorbettiresepti. Ja seuraavassa hetkessä tajusin, että Iisa leipoo illanistujaisiin mutakakkua. OMG kuinka hyvin mutakakku ja kirpeä sorbetti toimivat yhdessä. Sattumaa oli myös se, että tuoreiden mansikoiden päälle kaatui keittiötä siivotessa vahingossa kookoshiutaleita, jonka myötä laitoin niitä mansikoiden sekaan oikein kunnolla. Ja että olin juuri ennen tätä nauttinut salaatin, jonka thai-basilika oli jäänyt makuna kummittelemaan suuhuni samaan aikaan, kun maistoin kookoskessa pyriteltyä mansikkaa.

Voi luoja mitä taivaallista nannaa ovat nämä kolme reseptiä yhdessä.

kc-mansikkasalaatti

Mansikka-thai-basilika-kookos -salaatti (omasta päästä)

  • 2 l tuoreita mansikoita
  • kookoshiutaleita niin vähän/paljon kuin haluat
  • thai-basilikaa pilkottuna

Perkaa mansikat ja pilko ne puoliksi tai kolmeen osaan. Pyörittele kookoshiutaleissa ja hienonna sekaan thai-basilikaa oman maun mukaan. Ihan loistava jälkkäri silloin, kun ei ole paljon aikaa tai jos pöydässä istuu maito-gluteeni-pähkinä-sokeri -allergikkoja.

Mud cake (resepti Trish Deseinen Haluan suklaata! -kirjasta)

  • 250 g voita
  • 250 g tummaa suklaata
  • 3 dl sokeria
  • 6 munaa

Keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina. Sulata voi ja suklaa kimpassa, vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi, yhdistä vaahto suklaaseokseen. Vatkaa valkuaisetkin vaahdoksi, sekoittele taikinaan. Heitä voideltuun vuokaan (halkaisija n. 30 cm), paista 190 asteessa 20 min.

Raparperisorbetti (kesäkuun Yhteishyvästä)

  • 2 raparperin vartta
  • 1 dl vettä
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 kananmunanvalkuaista

Huuhtele, kuori ja paloittele raparperit. Keitä raparperipaloja, vettä ja 1/2 dl tomusokeria muutama minuutti. Soseuta. Anna seoksen jäähtyä ja jäähdytä vielä pakkasessakin. Seoksen pitää olla täysin kylmää ennen sorbettiin lisäämistä.

Vaahdota vakuaiset ja lisää loppuvaiheessa tomusokeri. Kääntele joukkoon raparperisose. Kaada seos teräskulhoon ja nosta pakastimeen peitettynä. Anna pakastua tunnin ajan. Sekoita ja toista puolen tunnin välein muutamaan kertaan, kunnes seos on jähmettynyttä.

kc-jalkaarit

On tragedia, ettei mud cakesta ole kaunista kuvaa ja että raparperisorbetti näyttää kuvassa räkäkimpaleelta. Ja nuo mansikat voisivat olla yhtä hyvin punajuurilohkareita — tai makkaraa. Huoh… Vakuutan kuitenkin, että tuhti ja suussasulava mutakakku yhdistettynä kylmään ja kirpeään raparperiin on niin täydellinen yhdistelmä, että olisi kelvannut salettiin Taste Of Helsingin kävijöillekin. Ihan varmana olisi. Ja mansikat nyt toimivat suklaan kanssa aina, tietty.

Näihin tunnelmiin painan pääni tyynyyn ja uneksin herkuista. Onneksi huomenna on uusi päivä ja saa taas syödä monta kertaa!