Menu

Flow 2013: festariruokataivas

Nyt tiedän miltä festariruokataivaassa maistuu. Viikonlopun Flow oli menestys monella tapaa, eikä vähiten ruokatarjontansa puolesta. Kierrätyshommatkin oli otettu haltuun hienosti ja festivaalialue säilyi siistinä koko juhlinnan ajan.

Kerroin etukäteen olevani kiinnostunut Flown kasvisruokatarjonnasta, sillä esimerkiksi Ruotsin Way Out Westin festarimenu on ollut viime vuodesta lähtien lihaton — ilmastosyistä. Kyllä sai kasvisruokailija Flowssakin valita monesta, sillä jokaisella ständillä oli myynnissä myös kasvisruokavaihtoehto.

kc-sandroflow2

kc-sandroflow.3

kc-sandro.kasvis

Perjantai alkoi Sandron testaamisella ja annokset olivatkin koko festarien parhaimmistoa: ihania tahnoja, taateleita, granaattiomenaa, paljon korianteria ja vuohenjuusto-pinaatti -taskuja… Hienoa, että ravintolan festivaaliulottuvuus jatkoi samaa takuuvarmaa hittilinjaa, mihin on jo ehditty tottua Kolmannella linjallakin. Olen ISO Sandro-fani ja odotan tulevaa lauantaita: pääsen silloin testaaman ekojen joukossa paikan vegebrunssin. Raporttia seuraa ensi viikolla.

kc-flow.juuresranut

Sandron kyljessä kiskaa pitäneen Pipsa Hurmerinnan mustapapukeittoa kehuttiin minulle moneen otteeseen, mutta ennätin testata vain juuresranut. Ihan älyttömän hyvät (vaikka wasabimajoneesista ehkä puuttuikin se wasabi). Miksei tällaisia ranskalaisia saa miltään snägäriltä? Jos tiedätte Helsingistä paikan, josta yönälkäänsä saisi paksuja juuresranskalaisia, olette velvoitetut ilmoittamaan minulle siitä heti!

Snägäriruoasta puheen ollen: tällaisetkin kelpaisivat minulle baari-illan päätteeksi.

kc-grotesk

kc-burgeri

Burgereita tarjosivat festarikansalle ainakin Grotesk ja New York Ninja. Molempien paikkojen hampurilaiset saivat lähipiiristäni noottia, että ”liian kuivaa sämpylää”. Yllätyksettömyys kuulemma vaivasi molempia myös. Itse en burgereita maistanut, kun on tämä vehnäongelma.

kc-saara

Saara testasi burgerin sijaan New York Ninjan lohileivän, joka oli kuulemma oikein kelpo.

Festivaaleilla käytettiin lautasina hurmaavia bambu(?)tekeleitä, jotka saamani tiedon mukaan ovat maatuvia. Mikä tahansa ruoka-annos näyttää paremmalta tällaisella kuin valkoisella pahvilautasella. Mitä tulee kierrättämiseen, oli festarikansa oikein kuuliaisia: roskia ei näkynyt juuri missään ja kierrätyspisteitä oli paljon.

kc-flow4

kc-flow5

Mutta vielä ruokahommia! Nomad Kitchenin ruokia tuntuivat kehuvan kilpaa kaikki. Konsepti oli hieno:

Nomad Kitchen on villiyrttikokkina tunnetun Sami Tallbergin ja Made in Kallion yhteistyössä toteuttama ravintolakonsepti, joka tutkii kestävää ruokakulttuuria mm. raaka-aineiden, annoskokojen sekä lihan vähentämisen kautta. Sopusuhtaiset annokset tarjoillaan romainelehdellä ja kyytipojaksi suositellaan tulista srirachakastiketta. Inspiraationsa Nomad Kitchen hakee liikkuvista elämäntavoista sekä nomadeista alkuperäiskansoista.

Lähde: flowfestival.com

Ruoka noudettiin neljästä eri kiskasta: ensimmäisestä sai haukea, toisesta possua, kolmannesta sientä ja neljännestä paahdettua paprikaa annoksensa päähöysteeksi. Ja annos itsessään oli romainesalaatinlehdellä, joka puolestaan noudettiin munakennoon.

kc-nomad1

Nomad Kitchenin Panko Hauki -annos (etualalla oikealla) oli parasta, mitä kolmen päivän aikana söin. Moni muukin nimesi juuri sen suosikikseen. Ihanaa ruokaa! Samankaltaista esillepanoa oli myös Sunnin ständillä:

kc-sunn

Tätä savoijinkaalilehden sisään koottua annosta en ennättänyt maistaa, löytyisiköhän tätä Sunnin listalta? Kuvassa ohra-pähkinämuhennosta, kirpeää marjakastiketta ja hunajaista kotijuustoa. Oh!

Tokyo Girliä kehuttiin monesta suunnasta myös ja testasin paikan kesärullat (alempi kuva) ja tofu curryn (yläkuvassa vasemmalla). Sisko tilasi maapähkinäkanavartaat.

kc-tokyogirl

kc-tokyo

Maapähkinäkanavartaiden nuudelit olivat vähän raa´an oloisia, mutta muutoin makumaailma oli ihana ja mausteet kohdillaan. Viimeistään tässä kohtaa hoksasin, että Flow´n virallinen festariyrtti on korianteri. Sitä oli melkein kaikissa testaamissani annoksissa.

Harmikseni lohi- ja tofurullat olivat loppu siinä vaiheessa sunnuntaita kun pääsin testaamaan Tokyo Girl – ständin antia, otin siis possua. Oli kyllä hillittömän hyvää, joten voin vaan kuvitella, miltä esimerkiksi lohiannos on maistunut! Kasvistofu-annos oli ihan maistuva, mutta aika peruskauraa muihin festivaaliruokiin verrattuna.

kc-smoothie

kc-flow

Nick Caven aikana imaisin Timolta Cocovin ständistä nappaamani raakasuklaapirtelön ja totesin sen aivan yhtä herkulliseksi kuin viime vuoden Flowssa. Aargh Cocovi: miksei teillä enää ole smoothiebaaria Helsingin keskustassa? Chjokon suklaatikkari sen sijaan oli pettymys, mutta kokemuksesta tiedän kyllä suklaapajan tekeleet ihan järjettömän herkullisiksi. Tikkari vaan oli vähän huono valinta.

Testasin vain murto-osan kaikista niistä herkuista, joita Suvilahdessa oli tarjolla. Jos edes näitä postaukseni annoksia saisi helsinkiläinen yönälkäinen jostakin, olisi meillä kaupunkilaisilla asiat aika makoisasti. Toistaiseksi valitettavasti saa yöaikaan nauttia lähinnä pizzaa ja kebabia, jos nälkä yllättää (poikkeuksena tosin Fafa´s!). Kaikista parasta tietenkin olisi se, että kaikkia Flow-ruokia saisi yhdestä paikasta jatkossakin.

Kiitos Flow 2013, olit ehkä paras ja maukkain ikinä!