Menu

Omenahilloaika!

Olen lojunut baari-illan jälkeisissä väsymyksissäni koko päivän viltillä naamioiden laiskuuteni auringonpalvonnaksi. Uudesta perspektiivistä havaitsin, että hei omenathan ovat kypsiä. Juhlaa!

kc-omppu

Keräsin äsken ekan satsin maahantippuneita ja ajattelin valmistaa pari purkillista omenainkiväärihilloa. Testierän. En tosin nykyään laita Intiaanisokeria sekaan niin kuin tuossa vuoden 2008 reseptissäni neuvon, mutta toki sokeri sopii hyvin joukkoon. Itselleni riittää omenoiden ja inkiväärin maku sellaisenaan.

Minulla ei ole koskaan ollut hillon kanssa minkäänlaisia säilyvyysongelmia, vaikka en sitä sokeroikaan. Pakastan hillon purkeissa ja otamme aina yhden kerrallaan jääkaappiin, jossa hillo säilyy viikon, pari ihan hyvin homehtumatta. Tosin käytämme yleensä purkillisen muutamassa päivässä.

Kuinka ihanaa on lapata tätä herkkua puuron päälle tai jogurtin sekaan. Ah!

kc-omenat

Huomenna koittaa paluu sorvin ääreen. Olen päässyt täydelliseen lomatunnelmaan, mutta kun on tiedossa kivaa duunia, ei hirveästi harmita aloittaa hommia. Suomen Blogimedian parissa on mielenkiintoista työskennellä ja haluankin muistuttaa, että etsimme uusia yhteistyöblogeja koko ajan. Mulle saa siis laittaa viestiä omasta tai jonkun muun mainiosta blogista. Muutama teistä lähestyikin kesäkuussa ja muistan, että joku miespuolinen henkilö laittoi urheilu-/treeniaiheisesta blogistaan minulle tietoa, mutten löydä meiliä mistään… Jos siis luet tämän, meilaapa uudestaan!

Ihanaa hellesunnuntain jatkoa, nyt alan hillohommiin.