Sinne ja takaisin: Kalifornia
Olen elossa! Olo on tosin aika heikko, koska aikaero rasittaa melkoisesti, mutta kai tästä parissa päivässä tokenen. Blogin FB-ryhmää ja Instagram-tiliäni seuranneet tietävät meikän olleen Kaliforniassa, pääni ja päivärytmini taitaa olla siellä vieläkin.
Loma suuntautui juuri Kaliforniaan, koska Sam oli kaupungissa duunikeikalla. Lensimme skidin kanssa perästä ja lomailimme pari viikkoa sekä Los Angelesissa, että San Franciscossa. Jakaudun loppukesästä ja tiedän, että tuskin neljän hengen voimin lähdemme ihan helposti kaukomatkalle, joten sauma mm. Pacific Highwayn tsekkaamiseen oli hyvä toteuttaa juuri nyt. (Varsinkin kun siippa oli mestoilla jokatapauksessa.)
Postaan reissuun liittyen varmaan useampia kertoja, niin paljon blogiin liittyvää asiaa jäi plakkariin.
Losissa ja Friscossa tein tietysti tutkimusmatkoja Whole Foodsiin ja tutustuin moniin kiinnostaviin elintarvikkeisiin (kookos, lehtikaali ja chia ovat muuten ISO juttu rapakon toisella puolella). Hamstrasin pari kiloa lähdekirjallisuutta tekeillä olevaa kirjaani varten ja shoppailin Venicen Abbot Kinneyllä (kiitos Kirsikka vinkeistä). Friscossa kolusin kirppareita ja törmäsin Liisa Jokiseen! Tutustuin nerokkaaseen parklet-konseptiin (tästä lisää myöhemmin) ja söin ekaa kertaa burmalaista ruokaa. Ja varsin upeaa meksikolaista. Huh, mitä makuja… Esimerkiksi avokadot eivät ole koskaan maistuneet yhtä hyvältä kuin Kaliforniassa.
Luonnonkosmetiikkarintamalla oli vähän hiljaista, mutta löysin sentään paikallisen saippuatehtaan ja pari kiinnostavaa kosmetiikkabrändiä (mm. Etta and Billie, kuvassa). Näistä lisää myöhemmin.
Ihailin reissussa lakkaamatta suloisia taloja ja pihoja ja sitä, miten ihmiset ovat niin iloisia ja rentoja — ja avoimia. ”Nice shoes” saattoi ohikulkija tokaista kadulla. ”You´re the cutest pregnant person ever” huudahti toinen. Kun aurinko paistaa joka päivä ja hedelmät (sekä bagelit) maistuvat siltä kuin olisi paratiisissa, vieressä on silmänkantamattomiin hiekkarantaa ja korkeita palmuja, ei kai naamalla voi kuin olla tällainen virne.
Lukuisten rantojen lisäksi hengailimme monissa leikkipuistoissa. Ja treenasimme Islan kanssa autossa ta-vut-ta-mis-ta. Ihailimme Pacific Highwayn aivan älyttömiä maisemia (bloggaan tästä erikseen) ja näinmme valaan! Ja hylkeitä! Ja saukkoja! Ja Anthony Kiediksen! Ja lukemattomia viiniviljelmiä.
Näin myös, että mansikkapelloilla työskennellään niin voimakkaiden kemikaalien kanssa, että työntekijöillä on suojapuvut ja hengityssuojaimet. ”Local” ei todellakaan ole sama kuin luomu… Ihmettelin, miksi kahviloissa saa aina kertisastiat, vaikka ei ottaisi annostaan mukaan. Roskaa syntyi useissa tilanteissa tahtomattani ihan kauheasti. Ruoka-annokset olivat lähes poikkeuksetta niin isoja, että yhdestä annoksesta riitti aina kahdelle — tai jopa kolmelle. Amerikassa kaikki on isoa, siltä tuntui. Etenkin Friscossa silmiin pisti kodittomien määrä: samalla kun hipsterit heittävät ruoastaan puolet pois, kaivavat toiset jämiä roskiksesta.
Matka oli upea kokemus, joka sai kuitenkin arvostamaan monia asioita, joita meillä täällä on. Palaan näihin, kun jetlag helpottaa.
HUOM: Kempparin toinen uutiskirje lähtee tilaajilleen nyt torstaina. Jos et vielä ole tilaaja, voit tilata uutiskirjeen tästä.