Menu

Kemikaalimartan blondausoperaatio

Tällaisen hiusvärikemikaalien riskeistä kirjoittavan ei olettaisi blondaavan, mutta niinpäs vain tein. En kuitenkaan ole kokonaan blondi, vaan minulle on jätetty tumma tyvikasvu, joten kemikaaleja ei levitetty päänahkaan ollenkaan. Juuri ihokontakti ja päänahan kautta verenkiertoon imeytyminen ovat niitä asioita, joista värjätessä varoitellaan, mutta moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että päänahka ja hius ovat värjäämisnäkökulmasta kaksi eri asiaa. Myös blndaaminen eli värinpoisto ja värjääminen ovat kaksi eri asiaa.

Hius on kuollutta ainetta. Siinä ei ole hermoja, eikä hiuksiin kulkeudu verta, joten kun latvalle tehdään jotakin, ei se vaikuta päänahkaan. Asiakkaan näkökulmasta kyseessä on siis melko vaaraton hiusten käsittely, vaikka vaalennus peroksidilla rasittaakin itse hiusta enemmän kuin värjääminen.

Hiusten kannalta vaalennus on rajumpi toimenpide kuin kesto- ja kevytvärjäys. Koko ihmisen terveyttä ajatellen asia on toisin päin, värjäys aiheuttaa riskin vakavalle allergiselle reaktiolle, vaalennus ei tätä tee.

Lähde: kemikaalikimara.blogspot.fi

kc-philipSynteettisillä väreillä en ole värjänny vuosiin kuin kerran, vaalea olen ollut kerran aikaisemmin, muistaakseni vuonna 2008, jolloin hiukseni blondattiin ihan kokonaan. Nyt halusin kevyemmän version tästä: blondauksen ilman, että päänahkaan tarvitsee levittää kemikaaleja. Imetän yhä Hectoria, ja halusin vaalentaa hiuksiani siten, ettei minuun imeydy ja rintamaitoon päädy mitään.

Onneksi kampaajani Philippe ymmärsi yskän ja toimi kuten toivoin.

kc-laputAloitimme projektin helmikuussa, jolloin Philippe teki muutamia raitoja otsiksen tienoille. Sitten seuraavalla käynnillä hän vaalensi vähän lisää, jonka jälkeen, kolmannella kerralla kampaaja laputti koko pääni, jättäen kaikkialle kuitenkin haluamani tyvikasvun.

Philippe oli tosi tarkka ja vaalennusoperaatio kestikin kaikkineen yli kaksi tuntia. Koska mulla oli kiire kotiin vauvan luo, ei vetyperoksidi ehtinyt vaikuttaa päälaella ihan niin kauan kuin olisi pitänyt ja väri jäi osittain liian kellertäväksi. Seuraavalla viikolla istahdinkin taas kampaajan tuoliin ja päälaen väriä vaalennettiin vielä vähän. Lisäksi hiukset leikattiin malliin.

kc-hiuskuvatVaalennuksen finalisointi ja mallin leikkaus tehtiin omassa lähikampaamossani, Fleidassa. Hanna onnistui musta erinomaisesti! Kuvissa näkyy vasemmalla ylhäällä lähtötilanne Philippen vaalennuksen jälkeen, jossa ei vielä ole leikattu mallia kohdilleen. Yläoikealla näkyy, että juurikasvua on tosiaan jätetty aika paljon, vaikkei sitä ehkä lopullisesta lookista hoksaa. Vasemmalla alhaalla on lopullinen väri ja malli, alaoikealla on Islan stailaama lopputulos. 🙂

Olen tosi tyytyväinen sekä väriin että malliin ja tällä(kin) kertaa varautunut siihen, että vaalennus haperoittaa hiusta ja varmaan leikkaan kesällä taas ihan lyhyen, luulisin.

Vallennus ja leikkaus kustansivat parisen sataa, koska operaatio tehtiin kahdessa eri kampaamossa ja pariin otteeseen. Muuten olisin päässyt varmaan vähän halvemmalla.

Philippe työskentelee Uudenmaankadun Konstissa jaHanna operoi täällä kotinurkillani Kalliossa, Fleminginkadulla. Molempia kampaajiani voin suositella lämpimästi (ja molemmille maksoin ihan normaalin taksan, jos mietit tätä suosittelua ;).

Tutustun parhaillaan vaaleiden hiusten hoitamiseen luonnonkosmetiikalla, siitä oma postaus piakkoin!

8 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Mä oon saanut pahat herkistymisreaktiot vaaleiden raitojen jälkeen useasti ja lopulta lopullisesti. Toki siellä historiassa on aiemmin muitakin värejä, mutta kyllä nuo vaaleat raidatkin aiheuttaa. Kampaaja tiesi sanoa että viimeistään pesuvaiheessa ne vaalennusaineetkin pääsee iholle ja verenkiertoon. Toki se varmasti on turvallisempi vaihtoehto kuin koko tumma pää.

    Kiitos Ninas kommentista. Huuhteluvaiheessa tosiaan päänahkakosketusta ei voi välttää, mutta se on aika minimaalinen verrattuna siihen, että kemikaalit hiertotaan päähän ja annetaan vaikuttaa parikymmentä minuuttia (tai kauemmin). Mun on erittäin vaikea uskoa, että vaalennusaine ehtisi huuhteluvaiheessa imeytyä verenkiertoon… Onko sulla tähän jotakin muuta lähdettä mahdollisesti?

    Sulle varmaan laitttiin vaalennus päänahkaan asti, olettaisin? Mulla on niin lyhyet hiukset, että ihokosketusta on helpompi välttää kuin pitkässä tukassa.

      Ei oo mulla mitään tieteellistä faktaa tukena vain kampaajan puheet kun kerroin reaktiostani. Hänen mukaansa väriä voi irrota vielä muutamankin pesun jälkeen. Reaktio itsessään tuli siinä tilanteessa kun kampaaja pesi tukkaani.

      Toivottavasti et kuitenkaan kokenut kommenttiani arvosteluna, ei ollut tarkoitus. Kyse on lähinnä siitä, että olen ehkä hieman katkeroitunut siitä, miten minulle on aina vakuutettu että vaalentaminen ei herkistä ja raidat on turvallisempia jne. Se tilanne kun saa sen ensimmäisen pahan tai sanotaanko vaikeahkon reaktion on niin iso juttu, että sen jälkeen vaan tekee mieli huudella kaikille, että älkää tehkö hiuksillenne mitään. Mutta en yhtään epäile etteikö ole kampaajia ja tekniikoita joilla suurimmat vaarankarikot vältettäisiin. Luultavasti sinun kampaajasi kuuluvat näihin. Oon vaan jotenkin yliherkkä kaikelle tämmöiselle 🙂 Haluaisin vaan pelastaa kaikki ihmiset pahoilta kemikaaleilta ja niiden seurauksilta. Itseäni kun harmittaa että oon taas vaan ikuisesti maantienharmaa. Tosin viimeaikoina oon miettinyt josko uskaltautuisin ekokampaamoon.

Vaalennus voi myös aiheuttaa allergiaa! Riippuen siitä mitä vaalennusaineita käytetään. Esimerkiksi persulfaatit ja ammoniakki aiheuttavat voimakasta allergiaa. Jos vaalennuksessa käytetään hapeteväriä, niin siinä on myös PPD mukana. Samoin, jos hiuksia värjätään vaikka vain raidoilla, niin allergiaa aiheuttavat kemikaalit ovat hiuksessa. Sinulla, Noora, on lyhyet hiukset, mutta jos vauvalla on kovasti tapana näpräillä äityilin hiuksia, niin myös vaalennetuissa hiuksissa on lapselle haitallisia kemikaaleja.

    Mulle on Arja uusi tieto, että vaaleassa aineessakin voi olla PPD:tä. Kiitos tiedosta! Lähinnä pointti oli vertailla värin poistamista ja värjäämistä, jotka ovat kaksi eri asiaa ja joista jälkimmäinen on kemikaalinäkökulmasta vähemmän riskaabelia.

Jos raidoissa käytetään hapetevärejä, allergian riski on olemassa.

Kemikaalikimara-sivuston teksti kuuluu itse asiassa näin:
”Hiusten kannalta vaalennus on rajumpi toimenpide kuin kesto- ja kevytvärjäys. Koko ihmisen terveyttä ajatellen asia on toisin päin, värjäys aiheuttaa riskin vakavalle allergiselle reaktiolle, vaalennus ei tätä tee. Toisaalta hapeteväreissä myös hyvin vaaleat sävyt voivat sisältää herkistäviä aineita. ”

Siteerauksesta pois jätetty pois viimeinen lause, joka on varsin olennaista tietoa. Vaaleissa hapetevärisävyissä voi olla esimerkiksi PPD-johdannaisia.

Persulfaatit voivat puolestaan aiheuttaa kampaajille ammatti-ihottumaa sekä jauhemaisena nuhaa ja astmaa.

Kannattaa muuten katsoa MOT-ohjelma hiusväreistä, jos joku ei vielä sitä ole nähnyt.

http://areena.yle.fi/tv/2750415

Hyvä Noora kun kerrot näistä turvallisemmista vaihtoehdoista. Hiustenvärjäys kun on ala, jossa valmistajat ja maahantuojat sananmukaisesti leikkivät ihmisten terveydellä. Harhaanjohtava markkinointi on vallitseva käytäntö. Sen vastapainoksi tarvitaan tietoa ja julkisuutta, että kuluttajat alkavat kyseenalaistaa. Valitettavasti myös osalta kampaajia puuttuu kriittinen suhtautuminen kyseenalaiseen tietoon.

Kiitos täydennyksestä Anja! Ja hyvä että pätkä löytyy vielä Areenasta. Onko Anja vinkkiä, miten kuluttaja voisi selvittää, onko hapetesävyssä PPD:tä? Onko sulla esim. blogissasi vinkkiä tähän? Ainoa tapa kun lienee saada kampaajalta väripakkaus luettavaksi ja INCI on kyllä monelle tosi hepreaa… Suosittelisitko tietyn merkkisiä tuotteita tms?

Vastaa käyttäjälle Anja Nysten Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.