Menu

Juhannusviikonloppu yllätyksiä täynnä

Vietin ekan kaupunkijuhannukseni miesmuistiin. Viimeiset 10 vuotta on juhlittu keskikesää isolla porukalla isossa maalaistalossa, tänä vuonna juhannuksen viettoon lähdettiin metrolla. Lauantaina puolestaan veneiltiin vähän: saatiin Pihlajasaaren yhteysalus kokonaan itsellemme. Aika luksusta.

Kun en odottanut juuri mitään, tarjosi juhannusviikonloppu positiivisia yllätyksiä. Eka niistä oli lasipurkissa perjantain ruokapöydässä: tuorehernetahna on kyllä soosimaailman avokadopasta.

Ihastuin tähän tahnaan reilu vuosi sitten Los Angelesissa, eräässä ravintolassa Venicessä, mutta en koskaan ajatellut, että se todella syntyy vain parista raaka-aineesta. Salt Air -ravintolassa tuorehernetahnaa oli levitetty paksu kerros paahdetun leipäpalan päälle ja sen kanssa tarjottiin ricotta-juustoa ja Tabascoa. Muutama iso suolahippunen koristi herneleipää, jota palasimme nauttimaan pari kertaa reissun aikana. Ihan hullun herkullista!

kc-tahnat2Perjantain juhannusillallinen katettiin optimistisesti ulos. Pitkän pöydän ääressä nautiskelimme piknik-henkeen toistemme valmistamia herkkuja — mitä nyt lapsikatraan vahtimiselta ehdimme (juhannukset ovat aika erilaisia nykyään).

Sain kunnian olla tahnavastaava ja lähdin hakemaan inspiraatiota Emmi-Liian reseptikirjasta. Kappasta vaan: silmiini osui hernetahnan resepti — kuin tilauksesta. Tekaisin sitä tietenkin. Tahna oli ihanaa, ja kun raaka-aineet vielä ovat ihan superhalpoja ja terveellisiäkin, niin eihän tätä voi olla ottamatta kesän hittihöysteeksi. Tämän helpommaksi ei resepti juuri voi muuttua.

Tarvitset:

  • 200 g herneitä (pakasteherneet käy mainiosti, jos et saa käsiisi tuoreita)
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 valkosipulinkynsi

Soseuta kaikki ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella. Tahnasta ei tarvitse tulla sileää, sellainen isompia sattumia sisältävä on oikein jees.

Nauti grilliherkkujen kyljessä, leivän päällä tai sellaisenaan.

Herkullista, terveellistä, helppoa ja ihan s_a_i_r_a_a_n hyvää.

Emmi-LiianViljaton kattaus on mainio opus, jonka sivuilta valmistin myös kahta muuta tahnaa.

kc-juhannustahnat

Vasemman reunan hummuksessa ja oikean laidan punajuurihummuksessa on sama hummus-pohja, mutta jälkimmäiseen lisätään yksinkertaisesti yksi keitetty punajuuri tavallisen hummusreseptin raaka-aineiden sekaan. Niin helppoa että voi vain ihmetellä, miksei tätäkään ole koskaan tullut ottaneeksi omaan vakkarirepertuaariin? Myönnän tosin, että viilasin hummusreseptiä hieman: lisäsin ekaa kertaa koskaan mukaan vähän hunajaa. Ei muuten ollenkaan pöllömpi idea.

Siinä missä hummus alkaa jossain kohtaa maistua vähän tunkkaiselle, on hernetahna ihanan freesi ja kevyt. Tulen valmistamaan sitä varmaan kyllästymiseen asti.

Juhannusaatto yllätti, säineen, ruokineen kaikkineen. Kakkosylläri oli privaattiveneily Pihlajasaareen: kun herää kuudelta, ehtii ihan helposti klo 11 lauttaan. Koko muu kaupunki taisi nukkua tuohon aikaan.

Viikonlopun kolmas ylläri vilahtikin jo FB-ryhmässä: löysimme säkällä käytettynä juuri sen kuormapyörän, jota olemme havitelleet. Säästimme uuteen verrattuna yli tonnin, se on kuulkaa juhlan aihe se! Meikän tunnistaa loppukesän ajan mustasta Triobikesta, jolla huristelen Kallion katuja.

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Hernetahna testattu ja yllättävän hyvää oli (en fanita herneitä hirmuisesti). Aika sotkuista leivän leivän päällä mutta ei sitä aina tarvitse hienostella 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.