Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Gluteeniton kotimysli 2.0: kastanjahiutaleet

Ekaa kertaa hyvin pitkään aikaan olen taas saanut kotimyslivaihteen päälle. Aikaisemminhan valmistin myslipellillisen kerran kuussa, mutta kaikkeen kyllästyy, näköjään. Vuoden paussi teki hyvää.

Mutta nyt: täältä pesee!

Mysli on siitä mahtava cocktail, että sekoitusvaihtoehtoja on rajaton määrä ja myös valmistustavassa voi varioida: mysli voi olla joko “raakatuote” tai sitten paistinpannun tai uunin kautta käytetty sekoitus. Itse käytän yleensä sekä kattilaa että uunia oman kotimyslini valmistamiseen.

Mikäli käy niin, että iskee myslihimo, eikä sekoitusta ole tullut tehneeksi ennakkoon, voi myslin fiksata annokseensa lennossa. Itse teen usein niin, että lataan ensin lautaselle esimerkiksi soijajogurttia ja marjoja, joiden päälle heittelen siemeniä, pähkinöitä, tattarimuroja, rusinoita, mulpereita — mitä milloinkin. Mysli syntyy siis raaka-aine raaka-aineelta suoraan annokseen.

kc-kastanjahiutaleet

Uusin mysliraaka-aine, jonka löysin hiljattain Ekolon hyllystä ovat kastanjahiutaleet. En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta tuotteesta, mutta kuinka mahtava asia kyseessä onkaan! Miedon pähkinäisen makuiset, luonnostaan makeahkot ja gluteenittomat hiutaleet ovat ihan mainio myslipohja ja käyvät myslistä sellaisenaan tai pimpattuna.

Itse käytän näitä joko sellaisenaan myslinä yhdessä mulpereiden ja kuivattujen marjojen sekä pähkinöiden kanssa vasemman kuvan tapaan tai sitten sotken bircher myslimäisen sekoituksen, jossa raaka-aineet ovat jogurtin ja marjojen seassa. Tässä versiossa käytän kastanjahiutaleita tosi reilusti.

kc-kastanjahiutaleet2

Ekolon sivuilla mainitaan lisäksi, että kastanjahiutaleet sopivat paahdettuna erityisen hyvin salaatin tai kasvissosekeiton päälle.

Kuinka ihminen ilahtuukaan tällaisista oivalluksista, jotka muuttavat arjen rutiineja uuteen uskoon, helposti. 😀

***
Ekolon lokakuun kampanjatuotteina

 

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.