Menu

Kotimainen keittiö Pikkumökille

Remontoin koko viime kevään isäni kanssa pientä kesäsiirtolamökkiäni. Mökki on kooltaan 10 m2, eli todella mini, ja rempan ideana oli ennen kaikkea saada aikaiseksi lisää tilaa nukkumiselle, mutta myös rakentaa moderni keittiö ja lisäksi päivittää mökki näyttämään enemmän minulta kuin edesmenneiltä isovanhemmiltani. Olen omistanut Pikkumökin jo 10 vuoden ajan, mutta vasta nyt oli aikaa ja tarmoa kunnon remontille.

En ole vieläkään tehnyt sitä varsinaista remontti-postausta, jota olen lupaillut moneen kertaan tänne ilmestyväksi, koska maalifirma, jonka kanssa yhteistyöstä oli sovittu, teki vähän niin kuin oharit. Sen vuoksi ikkunapuita ja ovea ei ole vieläkään saatu maalattua ja siksi remppa on vähän kesken. Ehkä sitten ensi keväänä saamme projektin valmiiksi. Jos vaikka Biofarbenilla olisi silloin parempi tilanne tuotteiden saatavuuden kanssa. Nyt mökki on jo talviteloilla, eikä siellä voi maalailla.

Mutta keittiö: sen ehdin saada (melkein) valmiiksi ennen ensilumia. Ja siitä tuli oikein nätti!

kc-helno3

Mökissä ei ole ollut vuosiin jääkaappia. Sen vuoksi siellä operoiminen on ollut lasten kanssa vähän haastavaa, eikä Pikkumökissä olekaan yövytty vuosikausiin. Nyt on vihdoinkin taas toimiva keittiö (ja nukkumapaikkojakin tarpeeksi). Kuinka odotankaan ensi kesää!

Kun aloin etsiä mökkiin sopivaa keittiötä, halusin tietenkin kartoittaa ensin kotimaiset vaihtoehdot. Ratkaisu löytyi uutiskirjeestä, joka mulle jostain tipahti: HELNO keittiöt kertoi olevansa kotimainen keittiöfirma, joka valmistaa köökit Suomessa. Saamani uutiskirje avasi asiaa vähän, mutta soitto HELNOn Asmo Noroselle varmisti asian: haluan nimenomaan 40-luvulla perustetun HELNOn keittiön. Nimi tulee muuten sanoista Helylä ja Noronen. Helylä, koska firman perustaja Lauri Noronen perusti HELNO OY:n Jyväskylään vuonna 1940 jatkamaan Karjalan Sortavalassa toimineen O.Y. Helylän puusepäntehtaan toimintaa.

HELNO valmistaa keittiönsä Suomessa, monen toimijan kanssa operoiden. Asmolla on aikaisemman työuran myötä laajat verkostot Suomen keittiötuoteskeneen ja siksi hän on osannut koota oman tuotteensa laadukkaasti ja myös hintatietoisesti: hän tietää kuka tekee missäkin mitä osia ja keneltä saa laatua. HELNO:n toimintaperiaatteena on tehdä hyvin suunniteltuja ja  eettisesti kestävällä tavalla valmistettuja kalusteita, jotka säilyvät oikein kohdeltuina eliniän. Juuri sellaista halusin omalle mökilleni. Mökin edellinen keittiö palveli 60 vuotta. Jos tämä sitten palvelisi toisen mokoman.

HELNOlla on valikoimissaan neljä eri keittiötyyppiä: Tapiola, Töölö, Kallio ja Seutula. Mun 50-luvulla rakennettuun mökkiini valittiin Kallio-keittiö; sopii mökkiin kuin nenä päähän, lankavetimineen kaikkineen.

kc-helno9

kc-helno1

kc-helno10

kc-helno2

Kaapit halusin valkoisiksi, jotta tilantuntu olisi maksimaalinen. Mökki kun tosiaan on sen mainitun kymmenen neliötä. Tuohon tiskipöydän taakse tulee ensi keväänä kaakelit tai jotain muuta, ja sen myötä köökki saa sitten vähän väriäkin osakseen. Ihan valmista ei siis vielä ole, mutta viittä vaille.

En olisi halunnut luopua toimivasta 50-luvun miniuunistani, mutta koska sen kosahtaminen oli vain ajan kysmys, tilasin nyt möksälle induktiolieden. Uunia meillä ei siis enää ole, mutta eipä sitä ole viimeiseen 10 vuoteen käytetty muuhun kuin tavaran säilyttämiseen.

Mökissä ei ole juoksevaa vettä, joten siksi lavuaariakaan ei ole. Ylemmän kuvan astiateline on kesällä ulkosalla tiskauspisteessä, jättäen tuon pienen keittiön tason vapaaksi ruoanlaitolle.

kc-helno7

kc-helno11

kc-helno6

Vähän ylempänä kuvassa näkyy ystäväni Minnan ideoima parvikin, josta postasinkin aikaisemmin syksyllä. Jonkinlainen kaide sinne tulee vielä, etteivät skidit unissaan vierähdä alas. Niin ja tikkaat toki tarvitaan myös. Ne on sitten ensi kevään projekteja.

Todella tehokkaan keittiön saa rakennettua näinkin pieneen tilaan, en olisi uskonut! Kaapit nielevät kaiken irtokaman, jota mökissä on, eikä muuta säilytystilaa sälälle juuri tarvita. Vaatteet ja lakanat ovat muualla, muuten kaikki on näissä kaapeissa.

kc-helno13

kc-helno8

Lattia on ehdottomasti suosikkiasiani mökissä nykyään, mutta sillä herkutellaan varsinaisesti sitten ensi keväänä, kun lattialistatkin ovat paikoillaan.

Oman keittiön kaappini ovat valkoiset, mutta värejä on muitakin — esimerkiksi ihana hillitty turkoosi! (Vakiovärien lisäksi värejä voi valita erikoistilauksena Tikkurilan värikartasta.) Taso on täysvaneritaso, joka on HELNO:n erikoisuus. HELNO käytti vastaavaa rakennetta työpöydissään jo 1940 -luvulla. Kotimainen koivuvaneri on kestävä, laadukas ja nätti. Se on päällystetty korkeapainelaminaatilla, joten taso kestää käyttöä ja on helppo pitää siistinä. Ovien sulkeutumismekanismia arvostan paljon: kuinka tyydyttävää, kun ne sulkeutuvat hiljaisesti! Sekä laatikkomekanismi että ovien saranat on varustettu vaimentimin.

Kuvan keittiön ovh-hinta on reilu 2600 euroa, sisältäen jääkaapin ja induktiolieden. Keittiön asentaminen ei olisi onnistunut osaamattomalta ja onneksi sainkin apua HELNOn kautta. Esimerkiksi pöytätaso piti sahata lyhyemmäksi kuin mitä se oli toimittaessa, eikä minulla olisi ollut itselläni oikeanlaista välineistöä homman suorittamiseen. Kannattaakin tilausta tehdessä selkeästi ilmaista, mikäli tarvitsee keittiön asennusapua.

Mitäs pidät keittiöstä? Musta se on aivan ihana! Toki kaakelit tulevat tekemään kokonaisuudesta paljon persoonallisemman, enemmän mun näköisen, mutta jo nyt olen valtavan tyytyväinen.

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.