Menu

XZ: tuoteselosteessa laiton kemikaali, tuotteessa ei

Sain viikolla kunnian olla lukiolaisten haastateltavana, kun Helsingin Yliopiston järjestämä Globaalit haasteet -kurssi teki vierailun työhuoneelleni. Keskustelimme myös CosmEthics-appista, ja eräs ryhmän vetäjistä kertoi sovelluken hälyttäneen kotimaisen XZ-merkin tyrniöljyhiushoidon kohdalla, ilmoittaen laittomasta kemikaalista. Kyseessä on INCI-nimeltään Diethanolamine, kemikaali löytyy myös XZ-sarjan toisenkin öljyhoidon INCIstä.

Tuoteselosteiden mukaan kosmetiikassa kiellettyä ainetta on sekä XZ:n vanhemmassa (2014) että myös tämän vuoden versiossa.

Kurkkasin XZ:n sivuille ja huomasin, että öljyhoitojen INCI on valmistajan sivuilla eri, kuin lukiolaisryhmää luotsaavan ohjaajan omistamissa tuotteissa.  Tuotesisältöä on siis hiljattain muutettu, oletin. Mutta tilanne onkin toinen: aivan kuten Maybellinen puuterissa vuosi takaperin, on XZ-merkin tuotteissakin virheellinen tuoteseloste. Katariina Rantanen CosmEthicsista kertoo, että XZ:n mukaan tuotteissa on tarroitusvirhe ja ettei öljyhoidoissa ole käytetty Diethanolaminea.

Kuluttajan kannalta mainio uutinen, mutta myös jälleen kerran hämmentävä, koska jos ei tuoteselosteeseen voi luottaa, miten voi olla varma siitä, mitä päähänsä/iholleen laittaa? Haaste myös appin osalta: applikaatio toimii INCI-perusteisesti, eikä se tiedä, onko tuoteseloste virheellinen vai ei. Valmistajien todellakin kannattaisi pitää huolta tuoteselosteiden paikkaansapitävyydestä, ettei väärä tieto leviä kuluttajien keskuuteen. Olen saanut samaisen XZ-tuotteen osalta jo kolme yhteydenottoa.

Elintarvikepuolella tällaisia virheitä harvemmin tapahtuu. On vaikea kuvitella, että vaikka makaronilaatikon tuoteselosteeseen eksyisi vahingossa laiton raaka-aine. Ja tällainen virhe todennäköisesti myös havaittaisiin nopeasti. Itseäni kummastuttaa aika lailla, että mikäli valmistaja ei ole laittomia kemikaaleja käyttänyt, miten ihmeessä ne päätyvät INCIin, joka kuitenkin laaditaan tuotekohtaisesti?

Mene ja tiedä, mutta varmaa on se, ettei kosmetiikkatuotteiden valvonta ole tarpeeksi tarkkaa. Jos olisi, huomattaisi tällaiset virheet jo ennen kuin tuotteet ladataan CosmEthicsiin kuluttajien toimesta.

Palatakseni XZ-tuotteen INCIin: tässä kuvakaappauksessa näkyy valmistajan sivujen mukainen tuoteseloste, jossa ei siis ole laittomia aineita. Mikäli kotoasi löytyy tuote, jonka INCIssä lukee kielletty Diethanolamine, ei kannata olla huolissaan, koska tuotteessa ei ko ainetta olekaan.

 

Kuvakaappaus täältä

Vaikka valmistajan sivuilla onkin oikea INCI, näkyy esimerkiksi Tokmannin verkkokaupassa yhä virheellinen tuoteseloste.

 

Kuva: tokmanni.fi

Sekoilua XZ:n osalta, mutta tällä kertaa onneksi kuluttajan eduksi.

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.