Tietoa mainostajalle ›
Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Beauty Garden: satokausikosmetiikkaa

Yksi mun ja Lauran viime vuoden parhaiksi valitsemistamme kosmetiikkatuotteista oli ranskalaisen luomukosmetiikkamerkki Beauty Gardenin kurkkunaamio. Kirjoitin Vuoden parhaat 2016 -jutussa: ”On melkein hämmentävää, että tuote voi tuoksua tuorelle kurkulle ilman, että haju on edes snadisti keinotekoinen. Mitään hajusteaineita ei ole lisätty, tuotteessa tuoksuu aito kurkku. Naamioon luomulaatuinen ja kosteuttaa megatehokkaasti ihoa.” En tiedä kuulostaako sana ”megatehokas” kovin ammattimaiselta, mutta se totta vie kuvastaa kurkkunaamion toimivuutta. Sittemmin olen tutustunut sarjan muihinkin tuotteisiin, joiden taustalla on ihan uniikki valmistusfilosofia.

Beauty Garden -sarja on kuten mainittua ranskalaista luomukosmetiikkaa, jolla on eräs melko persoonallinen erityispiirre: tuotteiden raaka-aineet viljellään brändin omassa puutarhassa Auriacissa ja valmistus seuraa puutarhan sadonkorjuuta (jonka takia valmistusta saatetaan joutua silloin tällöin odottamaan). Kyseessä on siis satokausikosmetiikka: tuotteet valmistetaan heti satokauden antimien kypsyttyä. Huomioitavaa on se, että brändi pystyy kasvamaan ja tuomaan uutuuksia markkinoille ainoastaan puutarhan ehdoilla. Esimerkiksi sarjan Kurpitsanaamiota voidaan valmistaa ainoastaan syyskuussa, kun kurpitsasato kypsyy. Periaatteena on, ettei osteta raaka-aineita alihankintana, vaan kun oma kurpitsa loppuu, loppuu myös tuotteiden tuotanto. Sitten odotellaan seuraavaa syyskuuta.

Puutarhan kukat ja vihannekset kerätään käsin: kukista saadaan maseroimalla uutettua kukan oma öljy, joka on luomulaatuista. Vihanneksista tehdään puolestaan luomumehua, jota käytetään kosmetiikkatuotteissa vaikuttavana ainesosana. Tuotteiden säilöntäaineina käytetään ainoastaan retiisiä ja luonnon E-vitamiinia.

Mainion kurkkunaamion löytämisen myötä olen lisännyt kosmetiikkarepertuaariini sarjan porkkanavoiteen, joka tekee ihosta sellaisen, kuin miltä se tuntuu yleensä kosmetologikäynnin jälkeen. Tiedäthän: superkosteutetulta, pehmeältä, joustava, freesiltä ja näyttää kuulaalta. Siltä iho tuntuu, kun on putsannut sen ja käsitellyt luomuporkkanavoiteella. Mikäli et pidä tai voi käyttää voimakkaita tuoksuja, ilahduttaa porkkanavoide varmasti, se nimittäin ei tuoksu miltään. Voide on valkoinen, eikä minkäänlaista odööriä ole. Kerrankin!

Kun puhutaan pakkausdesignista, luottaa Beauty Garden lasiin ja puuhun.  Pakkaukset eivät ehkä puhuttele häntä, joka haluaa minimalistiseen design-kylppäriinsä vain mustia lasipulloja, mutta sille, joka arvostaa luonnollista kosmetiikkaa, joka myös on pakattu ekologisen ja silti kauniin näköisiin purkkeihin, nämä ovat varmasti mieleen.

Beauty Gardenin-tuotteilla on mm. NaTrue-sertifikaatti, joka takaa tuotteiden luonnonmukaisuuden. Mitään tuotteita ei ole testattu eläimillä ja osa BG-tuotteista on täysin vegaanisia. Parhaillaan tuoteperheessä on 12 tuotetta; ihonhoitotuotteita sekä yrttihaudukkeita juotavaksi. Itse olen testannut Kurkkunaamion ja Porkkanavoiteen lisäksi myös Kehäkukkavoiteen, joka toimii paitsi kasvoilla, myös vartalolla. Sen mieto tuoksu on jotenkin tosi romanttinen ja herkkä ja ihosta tulee superpehmeä, ihan niin kuin sarjan muidenkin voiteiden myötä.

Beauty Gardenin Kamomilla-puhdistusvesi (kuvassa oikealla) on myös mainittava, sillä se on aika ylläri, mitä tulee ihotuntumaan. Usein erilaisten misellivesin ja vastaavien jälkeen iho saattaa olla vähän tahmean oloinen ja on pakko huuhdella naama vielä lopuksi vedellä, mutta tällä kun putsaa, tuntuu iho täydellisen puhtaalta ja raikkaalta. Silmämeikinkin aine putsaa, mikä oli ylläri. Okei: Dr. Hauschkan ripsiväri ei ihan kokonaan lähtenyt, mutta se onkin niin stydiä kamaa, ettei siihen pysty melkein mikään käyttämistäni putsareista. Kamomilla-puhdistus on ehdottomasti loistava etenkin silloin, kun ei ole käsillä esimerkiksi juoksevaa vettä. Ihana!

Kehäkukkaöljy puolestaan on ruskettuneiden kesäsäärten ja käsivarsien — ja kasvojenkin ihon — tuotteena mainio, se kun antaa ruskettuneelle iholle ihanan hohteen. Öljy sopii myös kuivien kynsinauhojen ja käsien kosteuttamiseen ja jeesii kaikenlaisia nirhaumia ja karheumia silenemään.

Vuonna 2015 perustettu Beauty Garden ei vielä ole kovin laaja tuoteperheenä, mutta veikkaan kuitenkin, että mikäli nykyinen laatu on mahdollista säilyttää tuoteperheen laajetessa, on tässä hittikonseptin ainekset. Itseäni kiehtoo paljon satokausiajattelu ja tiedä häntä, vaikka voiteiden superhoitavuus olisi kiinni juuri siitä, että raaka-aineet sisältävät erityisen paljon hoitavia aineita, kun ne kerätään käsin juuri satokauden aikaan ja käytetään heti. Jos aloitat yhdestä tuotteesta, testaa kurkkunaamio. Ihan hitti!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.