Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Onko se todella luonnonkosmetiikkaa? Hynt on huikea!

Sain testattavakseni yhdysvaltalaisen Hynt-sarjan, joka kiinnosti paitsi tuotteidensa, myös tarinansa puolesta. On kaikkien meidän muiden tuuri, että sarjan perustaja Meryl Marshall sairastui rintasyöpään, selätti sen ja loi kosmetiikkasarjan, joka on paisi raaka-aineiltaan timanttinen, myös oikeasti  toimivaa kosmetiikkaa.

Kuten minä reilu 10 vuotta takaperin aloin syynätä elintarvikkeiden tuoteselosteita vatsaoireitteni selättämiseksi, teki Meryl saman kosmetiikkapuolella. Meryl alkoi syöpään sairastuttuaan opiskella INCI-listoja ja hämmästyi, kuinka paljon vieraita ainesosia synteettiset tuotteet sisältävätkään. (Esimerkiksi muoveja on yli 500 erilaista ja joukossa on myös hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja.)

Meryl ei löytänyt markkinoilta itselleen riittävän laadukkaita ja runsaspigmenttisiä tuotteita luonnonkosmetiikan puolelta, aina oli jotakin, joka hänen mielestään olisi pitänyt tehdä paremmin. Niinpä Meryl päätti kehittää kaipaamansa sarjan itse.

Ja mikä sarja syntyikään!

Hynt Beautyn tuotteissa ei ole käytetty talkkia, parabeeneja, nanopartikkeleja, petrokemikaaleja tai synteettisiä säilöntäaineita ja ripsiväriä lukuunottamatta sarja on vegaaninen (sarja on PETA-sertifioitu). Jauhemaiset tuotteet ovat savipohjaisia, eivätkä ne sisällä lainkaan mineraaleja. Etenkin tuotteet, joita levittää koko kasvoille — esimerkiksi meikkivoiteet ja puuterit — ovat sellaisia, joiden suhteen suosittelen olemaan raaka-aineiden osalta vaativa. Kenenkään ei tarvitse marinoida itseään terveydelle haitallisilla tai riskikemikaaleilla, kun kerran on olemassa todennäköisesti turvallisempia vaihtoehtoja. Ja myöskin jos kosmetiikkaa ajattelee ympäristönäkökulmasta, pesee luonnonkosmetiikka tavanomaisen 100-0. Synteettisen kosmetiikan kemikaalit kertyvät ekosysteemiin ja päätyvät mm. kaloihin. Esimerkiksi vegaaninen kosmetiikka voi sisältää synteettisiä aineita, sillä vegaaninen ei tarkoita samaa kuin luonnollinen. Jos  oikeasti olet eläinten ystävä, valitset vegaanista luonnonkosmetiikkaa.

Hynt Beautyn valttikortteja ovat erityisen runsaat väripigmentit ja hoitavat koostumukset. Itse testasin meikkivoiteen, puuterit, ripsivärin, silmienrajauskynän ja huulipunan. Katja on testannut myös esimerkiksi luomivärit, kannattaa lukea lisää tontiltaan.

Sarjan timantti on ehdottomasti peitevoide Duet Perfectin Concealer, joka onkin Hyntin myydyin tuote.  En ihmettele ollenkaan, sillä tämä runsaspigmenttinen ja kevyt voide peittää täydellisesti ihon pieniä ”virheitä” ja jopa maksaläiskiä. Ihan super silmänalusihollekin! Voidetta tarvitsee älyttömän vähän kerrallaan, sikäli myös todella kustannustehokas tuote. Mulle oikea sävy on Medium, jota kasvoillani on postauksen kuvissa. Duet Concealer on pienessä napissa, olematta kuitenkaan kova kakku, kuten voisi luulla. Todella helppo levittää ja kätevä kantaa mukana. Itse suosin tällaisia tuotteita, joita voi levittää sormin, tulee jotenkin luonnollisempi look kasvoille. Ah kuinka rakastan tätä pientä nappia!

Myös Hyntin huulipuna on mainio ja erityisesti on annettava pisteet huulipunadesignille: hylsyssä on päässä pieni peili ja huulivoide. Täydellistä! Testasin sävyä Red Fervor, joka on klassinen puna, juuri sellainen, jota mieluiten käytän. Yleensä en meikkaa huulia ollenkaan, mutta sitten kun meikkaan, suosin klassista punaista.

Hyntin huulipuna on helppo levittää ja se pysyy hyvin. Tuote on todella kosteuttavan tuntuinen, mutta silti se ”jämähtää” paikoilleen. Omaan makuuni se saisi olla vähän enemmän matta, mutta kun levitän pari kerrosta tätä ja painelen paperilla välissä, on lopputulos hyvä.

Sarjan puuteri on loistava: Velluto Pure Powder Foundation -mineraalipuuteri on kevyt, luonnollinen ja silti peittävä meikkipohja. Katja kirjoittaa, että tuote sopii erityisesti akne- ja rosaceaiholle. Vellutoa voi kerrostaa haluamansa määrän sinne mihin tarvitsee ja lopputulos on todella luonnollinen. Kuin ei olisi meikannut ollenkaan. No, kuvani havainnollistavat aika hyvin. Mulla on kuvassa sävy Light Beige. Itselleni riittää pelkkä peitevoide ja puuteri, mutta Hynt-sarjassa on myös kaksi seuraavaa steppiä, mikäli haluat kiinnittää puuterin ja tuoda iholle kuultoa.

Meikkipohjan kiinnittävä, viimeistelypuuteri on tarpeellinen silloin, jos on ongelmia puuterin pysymisen kanssa. Kaikilla meillä on omat ja erilsiet tarpeemme, itse en kokenut tätä tuotetta olennaiseksi. Lumiere Radiance Boosting -puuteri puolestaan tuo kuultoa; tämä on aika kiva, mulle sellainen panostan-vähän-enemmän -tyyppinen ratkaisu.

Sarjan puutereiden mukana tulee muuten täyttöpakkaus, josta pisteet! Pienempää voi kantaa mukana ja isompaa pitää kotona. Näet täyttöpakkauksen postauksen ylimmästä kuvasta (oikea alalaita). Myös kabukisivellin on mukana myyntipakkauksessa. Mikäli mietit joululahjaksi luonnonkosmetiikkaa, on Hynt sarjana oikein potentiaalinen, pakkaukset kun ovat herkullisen näköisiä ja arvokkaan oloisia.

Vielä maininta Hynt-ripsivärille: Nocturne Mascara on todella hyvä.

Itselläni on tummat ja aika näkyvät ripset luonnostaan, ja siksi olen aika vaativa ripsivärien suhteen, mutta Hynt toimii mulla kun laitan sitä pari kerrosta päällekkäin. Uskon, että vähän vaaleammalle se on oikein super! Väri pysyy hyvin, eikä varise — ja se on helppo pestä pois. Asia, jota arvostan kovasti, mä kun en jaksa/ehdi hinkata kasvojani iltaisin yhtään enempää kuin on pakko. Silmienrajauskynä on laadukas myös, ja korkin päässä oleva aplikaattori on kätevästi aina mukana.

Kauhean sotkun sain aikaiseksi leikkiessäni meikeillä työhuoneen ikkunassa, joku teistä moikkasikin ohimennessään! 😀

Jos kiinnostaa testailla Hynt Beauty -tuotteita, voi sen tehdä ainakin Stockalla. Postauksessa linkkaamani Naturelle.fi myy sarjaa myös ja firmalla on tosiaan myös kivijalkaliike, osoitteessa Bulevardi 24.

6 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hei! Mietin tuota parabeenittomuutta, sillä eiväthän kaikki parabeenit ole pahasta? Osahan niistä ilmeisesti on ihan luonnonmukaisia?

Hei! Osa parabeeneista on kielletty kosmetiikasta, mutta osaa saa käyttää. Luonnonmukaisia ne eivät ole kuitenkaan, eivät siis luonnonkosmetiikassa sallittuja.

Olen tässä tuumaillut NuSkin tuotesarjan testailua. Googlaamalla löytyy vain ylistyspuheita, kuinka luonnonmukaisia ja mineraaliöljyttömiä tuotteet on. Onko tosiaan? Oletko koskaan kyseiseen merkkiin tutustunut? Mielipidettä aiheesta? Tuttava lähti myyjäksi ja nyt näiltä myyntipuheilta ei välty ollenkaan…

NuSkin ei ole luonnonkosmetiikkasarja, koska käytössä on esim. parabeeneja ja CosmEthics-appilla löysimme sarjan tuotteesta jopa EU:ssa kiellettyjä raaka-aineita! Tutkimme asiaa ehdottomasti!

    Itse olenkin vähän kyseenalaistanut asiaa, mutta käskettiin googlaamaan kuvia aprikooseista, jotka ovat menneet muiden öljyissä pilalle kun taas heidän tuotteessaan hedelmä jatkaa kasvamistaan. Myös PH-asteikkoa mainostetaan: Apteekkituotteet ovat lähes samaa kamaa kuin WC-ankka, laittaisitko ennemmin ihoon sitä vai NuSkinin, iholle PH:ltaan sopivampaa tuotetta. Tämäkin aihe löytyy hyvin googlailemalla. Hienoa, jos tutkit asiaa, tämä verkostokosmetiikka pistää aina varpaisilleen. Näiden tuotteiden mainostushan siis tapahtuu suljetuissa Facebook-ryhmissä ja myyjät muka ostavat toisiltaan tuotteita siellä yrittäen herättää muiden ryhmäläisten kiinnostuksen.

Latasin myös sovelluksen ja keskustelin tästä ystäväni kanssa. Hups vain tänään ei ole enää varoituksia tuotteissa lainkaan 😳

Vastaa käyttäjälle Swi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.