Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Vegaaninen versio maksalaatikosta käy myös joulupöytään

On aina kiinnostava vertailla sitä, mitä kunkin joulupöydästä löytyy. Itse olen viettänyt viimeiseimmät joulut hyvin kasvispainotteisesti, edellisen joulun jopa vegaanisti. Lapsuuden kodin jouluruoka on kuitenkin aina ollut hyvin perinteistä laatikoineen, kinkkuineen, rosolleineen ja sekahedelmäkiisseleineen.

Meidän kotona oli tarjolla aina kolmea joululaatikkoa: lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot. Heljä-täti teki samettisen, imelletyn perunalaatikon, Taimi-mummo porkkanalaatikon ja Gunvor-momi rapeapintaisen lanttulaatikon, joka maistui taivaalliselta. Olen vasta aikuisiällä oppinut, että monen suomalaisen joulupöydässä on myös maksalaatikkoa. Hämmentävää!

Maksalaatikko on yksi Suomen vanhimmista valmisruoista: sitä on saanut kaupan kylmäkaapista 50-luvulta lähtien. Maksis on etenkin monen lapsiperheen arkiruokasuosikki, vuonna 2015 sitä arvioitiin myytävän Suomessa 11-12 miljoonaa rasiaa. Ja kyllä, munkin skidit rakastavat maksalaatikkoa.

Maksalaatikon konsepti kaipaa kuitenkin viilaamista vuonna 2017: Ossi kehittää VILLD-ohjelmamme myötä reseptiikkaa Kaslinkille (kotimainen kauramaitomerkki) ja taikoi maksiksesta vegaanisen version, joka sopii niin arkeen kuin vaikka joulupöytäänkin (vaikken itse osaa maksalaatikkoa jouluruoaksi mieltää). Tää oli niin sairaan maukasta, että halusin tuutata reseptin teillekin.

Vegaaninen maksalaatikko — keksikää pliis sille joku catchy nimi! Vaksis? Veksis? — maistuu todella hyvälle ja on oikeasti sekä suutuntumaltaan että maultaan maksalaatikkomainen, ilman sitä ällöä jälkimakua kuitenkaan, joka maksasta suuhun jää. Eikä tarvi ostaa eineksiä, kun tekee ite! … No joo, onhan itse tekemisestä vähän vaivaa, mutta se ken haluaa ei-eläinperäisen version maksalaatikosta joulupöytään, tuskin pettyy tämän kokkausoperaation päätteeksi.

Vegaaninen maksalaatikko

  • 100 g punajuurta
  • 200 g naurista
  • 5 dl kaurajuomaa

 

  • 3 dl tattarisuurimoita
  • 3 dl kaurajuomaa
  • 1/2 tl suolaa

 

  • 0,75 dl tryffelioliiviöljyä
  • 1 sipuli
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 100 g Härkistä

 

  • 50 g misotahnaa (misokeittopohja käy mainiosti tarkoitukseen, tsekkaa gluteenittomuus!)
  • 1 dl (25 g) ravintohiivaa
  • 2 dl rusinoita
  • 150 g Härkistä
  • 2 rkl tattarijauhoa

 

Kuori ja pilko punajuuri ja nauris. Keitä 5 dl:ssa kaurajuomaa n. 25 min, kunnes kypsä.

Laita tattarisuurimot, suola ja 3 dl kaurajuomaa kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä n. 10 min, kunnes neste haihtunut.

Laita pannuun tryffelioliiviöljy, hienonnettu sipuli, auringonkukansiemenet ja 100g Härkistä. Paista 2 min. Yhdistä pannun seos sekä kypsyneet juurekset kaurajuomineen blenderinkulhoon. Aja tasaiseksi kastikkeeksi.

Yhdistä kastike, esikypsennetyt tattarisuurimot, misotahna, ravintohiiva, rusinat, tattarijauho ja loppu Härkis veitsellä hienonnettuna. Sekoita huolella. Paista uunivuoissa 180°c 50 min.

 

Tarjoile puolukkasurvoksen kera, arkena tai joulupöydässä!

Psst… Lue aikaisempi juttuni vegeruokaan liittyen: Kauramaito on uusi lehmänmaito

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.