Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Nestepaaston ABC

Olen paastonnut ja kirjoittanut aiheesta jo niin monesti, että alkaa olla vaikea keksiä blogauksille uniikkeja otsikoita — mutta tätä en ole vielä käyttänyt! Paasto for dummies -tyyppiselle jutulle vaikutti olevan tarvetta, joten tässä tulee. Kerron postauksessamiksi minä paastoan ja mitä väitettyjä hyötyjä paastossa on. Lisäksi linkkaan kriittisiin puheenvuoroihin ja näkemyksiin paastoon liittyen.

MIKSI PAASTOAN?

Alunperin aloin paastota vatsavaivojen myötä. Löysin sattumalta Vogelin paastopaketin alennusmyynnistä ja ajattelin, että paasto olisi hyvä tapa nollata tilanne turpoilevan mahan kanssa. Paastosin 4-5 päivää ekalla kerralla (en enää muista tarkalleen) ja tajusin, kuinka hyvältä tuntuu olla rauhallisen vatsan kanssa! Paaston jälkeen aloin laskeutua takaisin normaaliin ruokavalioon ruoka-aine kerrallaan ja siitä saakka paasto on aina ollut mulle tehokas tapa saada nollattua luiskaan lähtenyt ruokavalio. Alussa suolihuuhteluiden tekeminen oli vähän haastavaa, mutta sen oppii nopeasti ja oikeastaan avainsana on rentous. Huuhtelua ei voi tehdä kiireessä.

Monen ulkopuolisen mielestä mun ei varmaankaan tarvitsisi paastota, koska olen muutenkin aika tarkka syömisistäni, mutta huomaan esimerkiksi sokerin kanssa tapahtuvan vuosittain jonkinlaisen salakavalan luisumisen, jonka saan aina haltuun paaston myötä. Tavakseni on muodostunut paastota alkuvuodesta ja kesäloman kynnyksellä kesäkuussa.

Paastoja on erilaisia, tässä postauksessa kirjoitan nestepaastosta, johon olen vikat 10 vuotta aina käyttänyt vain Vogelin paastopakettia, jossa on mukana kaikki tarvittava. Minulle kyseinen paasto on sopinut alusta saakka niin hyvin, etten ole halunnut lähteä soveltamaan. Siksi kirjoitan nimenomaan Biottan mehuilla toteutettavasta Vogel-paastosta.

Paastoan nykyään siis sen vuoksi, että saan itseni kuriin ruokavaliollisesti, mutta myös monesta muusta syystä. Ennen kaikkea paasto rauhoittaa. Huomasin (taas) odottavani paaston alkua kuin olisin lähdössä lomalle. Siihen liittyy — yllättävää kyllä — samaa vapauden tunnetta ja huolettomuutta kuin lomalla ollessa, syöminen on aika hiton työllistävä asia!

Se, että joka päivä on pakko syödä useita kertoja, on paitsi ihanaa, mutta myös etenkin lapsiperheissä työllistävää.  Helposti tuntuu, että arki on yhtä kaupassa käymistä, ruoan laittamista, pöydän siivoamista ja tiskaamista. Paastoan nykyään silloin, kun lapset ovat isällään ja se, että nytkin edessäni on 7 päivää ilman jälkikasvua ja ruokaan liittyviä velvollisuuksia on todella vapauttavat tuntuista. Mulla on mehupullot, kasvisliemikuutio, Molkosan, Cyanara ja teepussit tuossa hollilla ja siinäpä se viikon menu onkin. Ehdin tehdä vaikka mitä muuta — ja tästä päästäänkin paaston positiivisiin sivuvaikutuksiin!

Paaston aikana tulee oltua paljon kotosalla ja koska yleensä olen paastotessa ihan energinen, tulen siivonneeksi kämpän siinä sivussa. Kotona olemiseen on aikaa senkin vuoksi, että paastotessa ei suositella harrastettavaksi raskasta liikuntaa, joten jätän suosiolla paastoviikolla kaikenlaisen treenaamisen minimiin.

Arkiliikkuminen paikasta toiseen ja kevyt venyttely tai jooga kotona riittää. Niinpä on aikaa kotona pyykätä ja imuroida, kun ei tarvitse hoidella itseään uimaan, salille, lenkille jne.

Paastotessa käyn yleensä myös ruokakaapit läpi ja heivaan kaikenlaisen vanhentuneen/turhan, jota kaappeihin kertyy. Teen siis keittiöinventaarion. Saman teen usein vaatekaapin puolella. Paaston myötä inventoin oikeastaan ison osan asuntoa!

Myös kylppäri tulee siivottua, koska suolihuuhtelua varten tulee makoiltua vessan lattialla päivittäin, ja lattian tasolla huomaa pölyn ja muun paljon iisimmin kuin yleensä. Niinpä siivoan kylpyhuoneen yleensä ekana paastopäivänä ja käyn muutenkin läpi kaikenlaiset nyssäkät ja purtilot, jotka ovat työn myötä sinne kertyneet.

Paastoan siksi, että saisin rauhoitettua arkea ja järkeistettyä ruokavaliota. Samalla tulee kuitenkin touhuttua kotona kaikenlaista, mutta koen silti olevani todella relassa moodissa. Nukun esimerkiksi pitkiä ja syväunisia öitä, koska paaso väsyttää. Keskimäärin nukun paastolla 9 tuntia yössä.

PAASTO PUHDISTAA?

Tästä kuulee väiteltävän, enkä tietenkään itsekään voi väittää muuta kuin sen, mitä olen kokenut, mutta etenkin ihoani kommentoidaan lähes jokaisella paastokerralla. Se kertoo jotakin nestekuurin vaikutuksista kehoon; naamatauluni paistaa freesimmän näköisenä kuin koskaan etenkin paaston loppupuolella. Mutta siitä kuona-aiden poistumisesta, josta kuulee puhuttavan, siitä en osaa sanoa henkilökohtaisesti mitään. Paaston puhdistavan vaikutuksen sanotaan perustuvat  runsaaseen nestemäärään, joka huuhtelee elimistön tehokkaasti. ”Juomat itsessäänkin ovat puhdistavia, sillä ne sisältävät runsaasti kuona-aineita sitovia mineraalisuoloja, joiden mukana kuona-aineita poistuu elimistöstä esim. munuaisten kautta. Puhdistavaa vaikutusta tuetaan nauttimalla vain puhtaasti tuotettua, vähäsuolaista ravintoa. Myös lievästi nesteitä poistavan paastoteen nauttiminen edesauttaa puhdistumista, samoin suolihuuhtelut” kerrotaan Vogelin sivuilla.

Minulle on aivan sama, lähtevätkö kuona-aineet liikkeelle vai ei, sillä en tee paastoa sen vuoksi. En tavoittele detoxia, vaan rauhoittumista ja paussia yltäkylläisyyteen.

KEILLE PAASTO EI SOVI?

Paasto ei tietenkään ole kaikkien juttu, vaikka se minulle sopiikin. Syömishäiriöön taipuvaiset henkilöt, raskaanaolevat ja imettävät ovat ihmisryhmiä, joille nestepaasto ei sovellu. Niinikään jos olet toipilas tai verenpaineesi on alhainen, ei paastoa suositella. Lääkityksellä olevien täytyy neuvotella lääkärinsä kanssa. Paasto saattaa olla myöskin rankahko kokemus kahvin ja tupakan hevijuusereille, joille saattaa paasto-oireiden (joillekin tulee paaston alussa päänsärkyä) lisäksi tulla vieroitusoireita edellämainittujen aineiden poisjättämisestä.

MITEN HOMMA TEHDÄÄN?

Nestepaastolle ryhtyminen vaatii päättäväisyyttä ja säännöllisyyttä. Ennen paastoa aletaan keventää ruokavaliota ja annoskokoja, alkoholi kannattaa jättää pois viikkoa ennen ja liharuoat, kahvi, tupakka jne. paria päivää ennen paaston aloitusta. Kun teet näin, eivät pahimmat vieroitusoireet lyö päälle kun olet paaston alussa mahdollisesti muutenkin vähän heikoilla.

Mikäli teet suolihuuhtelun aamulla, ei kannata sopia tiukkoja aikatauluja paastoviikon aamuihin. Huuhtelun hyödyllisyydestä kiistellään, mutta minun kokemukseni mukaan huuhtelut helpottavat oloa huomattavasti. Olennaista vaan on tehdä huuhtelut rauhassa, jotta kaikki neste tulee suolesta ulos. Kiireessä ja stressatessa homma kusahtaa helposti!

 

Käytännössä nestepaastolla nautitaan säännöllisesti paastomehuja aamulla, lounaalla ja illallisella. Väleissä juodaan teetä ja vettä ja mikäli oikein heikottaa, voi ottaa vähän hunajaa apuun. Käyttämäni Biotta-mehut ovat luomulaatuisia hedelmä- ja vihannesmehuja, joiden ainoa ”lisäaine” on maitohappo, jota kasvismehuissa käytetään paitsi luonnollisena säilöntäaineena, myös sen terveydellisten hyötyjen takia. ”Maitohappo on prebiootti eli suoliston hyvää bakteerikantaa ruokkiva ja ylläpitävä aine. Samalla tavalla vaikuttaa myös maitohappoinen Molkosan-heratiiviste. Suurin osa mehuista on emäsylijäämäisiä, mikä on tärkeää paaston aiheuttaman happamuustilan neutraloimiseksi. Herbamare-kasvisliemitiiviste on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä kasviksista eikä siihen ole lisätty suolaa”, voit lukea lisää aiheesta Vogelin sivuilta.

KUINKA PITKÄÄN PAASTOTAAN?

Ihminen pärjää ruoatta viikkoja, mutta nestettä on saatava. Itse olen paastolla yleensä 5 päivää. Nyt ajattelin kokeilla 7 päivää, mutta vain jos olo on jaksavainen. En pakota itseäni jatkamaan, ellei tunnu siltä, eikä paastoa tulisi tehdä hampaat irvessä. Muistan ekojen paasojen aikaan, että mulle löi päälle yhtäkkiä selittämätön maailmanlopun ja kuoleman pelko, ja silloin lopetin homman heti. Mutta nämä olotilat ilmenivät vasta 5-6 päivän tienoilla, eli paaston alku on aina ollut mulle iisi, ja paasto voi ihan hyvin olla 3-4 päivän mittainen.

Vogelin sivuilla kerrotaan, että paaston kolmas päivä on yleensä taitekohta: ”Vaikka vielä kolmas paastopäivä voi tuntua sinnittelyltä , se on yleensä kuitenkin taitekohta. Joku on verrannut paastoamista vuoren valloitukseen: ensimmäiset päivät ovat vaivalloista nousua vuoren huipulle, mutta huipun saavuttamisen jälkeen edessä onkin pelkkää myötämäkeä. Monen kokeneen paastoajan mielestä tämä myötämäkiosuus alkaa kolmannen paastopäivän jälkeen. Olo saattaa välillä tuntua kuin hidastetussa filmissä. Nopeiden liikkeiden suorittaminen voi tuntua työläältä, eikä ajatuskaan aina kulje entiseen malliin. Syynä tähän on ketoottisen tilan voimistuminen, ts. nyt elimistö alkaa todenteolla polttaa rasvaa”.

Paasto ei kuitenkaan ole laihdutusmetodina hyvä, ellet päätä muuttaa elintapojasi paaston myötä. Paino palautuu nopeasti ennalleen, ellet ole skarppina! Vasta viidennen paastopäivän kohdalla kroppa alkaa polttaa rasvaa. Vogelin sivuilla todetaan näin: ”4.-5. paastopäivinä elimistön rasvakudoksen käyttäminen energiaksi alkaa todenteolla. Vapaiden rasvahappojen pitoisuus veressä kasvaa, jolloin maksa ja lihakset alkavat hapettaa niitä energiakseen. Rasvakudos on tunnetusti ihmisen merkittävin energiavarasto, ja normaalipainoisenkin rasvavarastot riittäisivät antamaan energiaa useiksi kymmeniksi päiviksi. Tässä vaiheessa paasto alkaa sujua jo rutiinilla ja ymmärrät miksi alkupäivien sinnittely on kannattanut! Monet kokevat olonsa uskomattoman energiseksi ja kevyeksi. Työt sujuvat leikiten, eivätkä jalat oikein ole pysyä maassa. Ei suotta puhuta paastoeuforiasta. Jos jatkat vielä paastoa (päivät 6-7) puhdistuminen vaan vauhdittuu.” Tätä aion kokeilla nyt, koska viime syksyn paasto oli niin älyttömän helppo! Lopetin sen viiteen päivään ihan muiden syiden kuin huonon olon takia — päinvastoin! Olo oli viimeksi paastotessa ihan älyttömän virkeä ja reipas viiden päivän jälkeen.

PAASTON LOPETUS ON TÄRKEÄ

Paastoa ei voi lopettaa possumunkkiin ja kaljatuoppiin. Tosin, kukapa järjellinen ihminen niin tekisi. Olennaista on aloittaa pienillä ruoka-annoksilla ja nauttia niitä paastomehujen rinnalla. Noin 4 päivän päästä paaston lopetuksesta voit aloittaa taas liharuoat ja kalan, ekat laskeutumispäivät kannattaa pitää kasvispainotteisina.

Jos tavoittelet elämänmuutosta, ”uutta minää”, on paasto hyvä tapa saada aikaan alkusysäys, mutta tarvitset tahtoa muuttaa elintapojasi. Pelkkä paasto ei ole ratkaisu.

UUTTA TUTKIMUSTA

Paastoon liittyen saadaan jatkuvasti kiinnostavaa uutta tutkimusta. Helsingin Sanomien jutussa vuosi takaperin kirjoitettiin tähän tapaan: ”Jos eläinkokeista saatua tietoa sovellettaisiin suoraan ihmiseen, voitaisiin sanoa, että paasto uudistaa elimistöä tavalla, joka edistää terveyttä ja saattaa jopa pidentää elämää”, Mutanen sanoo. ** Kun ihminen lihoo, elimistöön tulee ylimääräistä energiaa. Soluihin kertyy proteiineja ja muita tarpeettomia aineita, jotka häiritsevät niiden sisäistä maailmaa.  Nälkä patistaa soluja uusiutumaan, ikään kuin siivoamaan itseään sisältäpäin.” Ihan superkiinnostavaa! Lue koko artikkeli täältä.

Toinen kiinnostava asia on paaston käyttäminen syöpäpotilaiden apuna kemoterapiassa. Pari vuotta takaperin Yleltä tulleessa tiededokumentissa (kuvakaappaus) kerrottiin, kuinka tutkimuksissa on havaittu, että syöpäpotilas, joka paastoaa ennen kemoterapiaa, kestää hoidon paljon paremmin kuin ei paastonnut potilas. Harmi vaan, ettei dokumenttia näköjään enää näe Areenasta.  Löysin ARTE-dokkarin kuitenkin YouTubesta, suosittelen!

Vogelin sivuilla kerrotaan paaston hyödyistä näin: ”Tutkitusti mehupaasto vaikuttaa edullisesti veren rasva-arvoihin. Se antaa suolistobakteereille tilaisuuden uudistua ja tervehtyä. Nestemäisen ravinnon ansiosta suolisto lepää, ja ärsyyntyneet limakalvot saavat tilaisuuden tervehtyä. Ennen muuta mehupaasto kuitenkin toimii elämäntapojen terveellistäjänä. Paaston jälkeen on helppo syödä kevyemmin, liikkua enemmän ja siten pitää myös paino kurissa”. Jep, allekirjoitan. Terveellistäjä — aika hyvä sana!

Nestepaastosta löytyy infoa ja keskustelua googlettamalla paljonkin, mutta tsekkaa alkuun vaikka nämä:

Mikäli kiinnostuit kokeilemaan paastoa, löydät mun käyttämän paastopaketin esimerkiksi Ruohonjuuresta (59,00 €) ja yksittäisten ekokauppojen valikoimista. Kauppahalli24 myy pakettia myös (59,90 €) ja jos tilaat 15.2. mennessä, saat koodilla  KH24PAASTO 10€ alennuksen, kun kokonaistilaus ylittää 80 €.

Paastossa parasta on tietenkin se, kun se loppuu ja voin vakuuttaa, että ruoka ei ole koskaan maistunut niin ihanalta kuin paaston jälkeen! Suosittelen nestepaaston kokeilemista terveelle aikuiselle ihmiselle lämpimästi, ja olen mielelläni vertaistukena, jos sinulla on kysyttävää aiheesta. Koko tämän viikon ajan raportoin Instagramissa Storyn puolella paastoni etenemisestä. Hyppää mukaan paastoon siellä ja lähetä kysymyksiä, vastailen parhaani mukaan!

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Onko mehut pastoroitu?

Olipa kiva lukea tästä, ostin nimittäin kyseisen paastopaketin alennusmyynnistä kuukausi takaperin. Vielä en ole saanut aloitetuksi, odottelen rauhallista viikkoa ilman ”ylimääräisiä” menoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.