Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Uutuuksia ja yhteistyötä vegekentällä

Tulevan viikonlopun Vegemessut kolkuttelevat jo ovella! Tänä vuonna Kaapelilla järjestettävä tapahtuma tulee epäilemättä olemaan taas hitti, vegeruoka kun tuntuu kiinnostavan KAIKKIA. Fleksaamisen suhteen ollaan nykyään parin vuoden takaista sallivampia, eikä vegehommiin suhtauduta yhtä tiukkapipoisesti kuin joitakin vuosia sitten. Itse esimerkiksi syön pääasiassa kasvisruokaa, kalaa ehkä kerran viikossa ja lihaa joskus harvoin.

Kaurajuomabuumi on osoittanut, kuinka iso muutos esimerkiksi kaupan maitohyllyllä on parhaillaan menossa. Uusia tuottajia tulee sitä vauhtia, etten pysy enää edes perässä. Vegeskenen noususta ja vanhojen rakenteiden muuttumisesta kertoo myös Vegemessujen yhteydessä järjestettävä, historian ensimmäinen VegeAwards, joka nostaa esille ja palkitsee ruokakentän edelläkävijöitä.

Viikonlopun Vegemessuilla on esillä monia kiinnostavia brändejä, joiden mukana esimerkiksi kotimaisia kauratuotteita valmistava Kaslink (joka on tullut teille tutuksi ainakin VILLD-projektin myötä). Se mikä on kiinnostavaa, on Kaslinkin aloittama yhteistyö toisen suomalaisen vegebrändin, Jalotofun kanssa.

Opiskellessani Helsingin avoimessa yliopistossa luonnonmukaista maa- ja elintarviketaloutta, ideoin konseptin luomuklustereista, joissa kotimaiset, pienet, luomualan toimijat yhdistävät voimansa ja edistävät bisnestään ja tunnettuuttaan yhdessä. Jalotofu ja Kaslink ovat oivaltaneet mielestäni jotakin olennaista tässä ”kaveruudessaan”.  Luvassa on kuulemma esimerkiksi yhteistä reseptiikkaa, joka on loogista, toinen yritys kun tuottaa kasviproteiinituotteita ja toinen perinteisen maidon korvaavia elintarvikkeita. Siinä missä isoäitimme ostivat lihaa ja kermaa, ostamme me kaurakermaa ja tofua — tai tempeä. Jalotofu nimittäin tekee sen, mistä olen henkilökohtaisesti tosi fiiliksissä, kun en ole koskaan käyttänyt kauheasti soijapohjaista prodea: Jalotofu lnseeraa Vegemessuilla Jalotempe-tuotteet! Herne- ja härkäpaputempe kiinnostavat itseäni kovasti ja valikoimassa on myös soijapohjainen tuote.

Sinulle, joka et tiedä: tempe on kiinteää tofua muistuttava kasviproteiinituote, jossa on mieto pähkinäinen maku ja hyvä purutuntuma. Tempe on mainio kuidun ja proteiinin lähde ja sitä käytetään paljon aasialaisessa keittiössä. Itse tykkään ihan hulluna tempen suutuntumasta, mutta sitä pitää oppia maustamaan, jotta maku toimii — käytännössä ihan sama kuin tofun kanssa. Ei vaikeaa siis.

Tammisaarelainen Jalofoods on valmistanut Suomessa tofua vuodesta -89, joten voidaan puhua kasviproden suomalaisesta pioneerista. Nyt valikoimaan saapuu tempe, joka valmistetaan luomuherneestä, luomuhärkäpavusta ja luomu soijapavuista, lisäämällä papuihin tai herneisiin luonnollinen Rhizopus-sieni, joka fermentoituessaan sitoo nämä toisiinsa. Sivutuotteena valmistuu muun muassa B-vitamiineja ja palkokasvit muuttuvat elimistössä helpommin sulaviksi. Tuotteissa ei ole lisäaineitaa, ne ovat luomulaatuisia ja säilyvyys avaamattomana on 3 kk.  Esimerkiksi härkäpaputempe sisältää luomuhärkäpapua, luomutattaria ja kuorittuja luomuhampunsiemeniä. Odotan näitä tuotteita innolla!

Uutuuksia lanseeraa messuilla myös Kaslink, joka tuo markkinoille vegaanikentässä tervetulleet, maustetut ruokakermat (joita ei varmaan virallisesti saa kutsua ”kermoiksi”, mutta musta se vaan on kuvaavin sana ko tuotteille). Kaura Ruoka -nimellä kulkevat Paahdettu sipuli ja Pippuri ovat ihan törkeän hyvän makuisia ja kätsyjä. Käytän itse ruoanlaitossa yleensä joko kookoskermaa tai kaurakermaa ja mausteita tarpeen ja ruokailijoiden mukaan. Jos haluaa vähän oikaista, on pippurinen ja sipulinen pohjamaku ihan loistava ruoanlaiton nopeuttaja, jota etenkin lapsiarjessa arvostaa. Pippurinen Kaura Ruoka on esimerkiksi munakkaassa loistava. Olen vasta hiljattain tajunnut, kuinka paljon kuohkeampi ja ihanampi munakkaasta tulee, kun mukaan lorauttaa vähän kaurakermaa. Meni sitten 36 vuotta tajuta se… Kalakeittoon ja makaronilaatikkoonkin maustetut kaurakermat sopivat kuin nenä päähän.

Viikonlopun Vegemessuilla Jalofoodsin tempet ja Kaslinkin uutuudet ovat yhdistäneet voimansa, ja kokkaamassa on mm. Kemikaalicocktailin hovikokki Ossi Paloneva. Kaikille messukävijöille on luvassa ilmaisia maistiaisia Jalotofun pisteellä, koko messujen aukiolon ajan, klo 10-18 lauantaina ja sunnuntaina. Lisäksi sunnuntaina klo 12:30 Ossi on lavalla näyttämässä, miten näistä raaka-aineista valmistetaan nopeasti ja helposti hyvää vegesafkaa. Tulkaa mestoille!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.