Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Suomalaisin kauragurtti?

Olen käyttänyt kauramaitoa yli 10 vuotta, mutta kaurajogurtit eli kauragurtit ovat mulle suhteellisen uusi tuttavuus. No, ei niitä kovin pitkään ole ollut markkinoillakaan, mutta nyt yhtäkkiä on vaikka kuinka monta brändiä, joista valita.

Vaikka lopetin lehmänmaidon käyttämisen kauan sitten, söin vielä viime vuoden alkupuolella esimerkiksi maitorahkaa. Nykyään korvaan senkin kasvipohjaisilla gurteilla, joita olenkin syynännyt sen vuoksi tarkkaan. Gurtteja on kaurasta, soijasta ja kookosesta, joista itse käytän mieluiten ilmastoystävällisintä, eli kauraa. Kotimaisesta kaurasta, Suomessa valmistettu kasvipohjainen gurtti on paljon fiksumpi valinta ympäristön kannalta, kuin esimerkiksi soijapohjainen, muualta roudattu verrokkinsa. Lisäksi kaikenlaisten ruokaskandaalien näkökulmasta suomalainen on turvallinen valinta.

Otin gurteista syyniin kauraversiot, koska niitä meidän perheessä kulutetaan. Suomalaisuutta kaupassa viestivät , Valio, Kaslink, Yosa ja Pirkka ja Plantillakin on kauragurtti markkinoilla. (Oatlyn jätin kaupan hyllyyn, koska tuote on ruotslainen.) Ostin vain Suomessa valmistettuja tuotteita ideanani selvittää, mikä niistä on raaka-aineidensa osalta kaikista kotimaisin. Jokaisella brändeillä on myynnissä sekä maustamaton, että maustettuja kauragurtteja. Käytän itse lähinnä maustamattomia, mutta lapseni tykkäävät maustetuista.

Ostin vertailun tuotteet Helsingin Postitalon K-kaupasta. Plantia lukuunottamatta tuotteissa on Avainlippu tai Hyvää Suomesta -merkki.

Lyhyesti Avainlippu ja Hyvää Suomesta -logoista: nämä ovat toki tärkeitä sille, joka haluaa suosia kotimaista, mutta ne eivät silti takaa 100% kotimaista tuotetta. Hyvää Suomesta -merkki vaatii tuotteen raaka-aineiden olevan suomalaisuusasteeltaan 75% ja elintarvikkeen olevan Suomessa valmistettu. Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa, mutta raaka-aineiden osalta se ei kerro välttämättä kotimaisuudesta. (Lue lisää merkeistä täältä.)

Merkit tuotteen kyljessä, ihan hyvä juttu siis, mutta minua kiinnostavat sen lisäksi raaka-aineet. Mistä kaura tulee? Entä marjat? Mikä kauragurtti on kaikista suomalaisin?

Kun kauragurttien tuoteselosteita selaa, löytyy niistä pääraaka-aineiden lisäksi myös happamuudensäätöaineita, hapatteita jne., joihin en perehdy kuitenkaan syvemmin nyt, vaan tässä jutussa keskityn tuotteiden pääraaka-aineisiin. Maustamattomassa kauragurtissa pääraaka-aineet ovat luonnollisesti vesi ja kaura. Mikäli gurtti on maustettu, on mukana sokeria ja marjoja/hedelmiä soseena, sellaisenaan tai aromeina.

Vertailin siis Yosan, Kaslinkin, Valion, Plantin, Mö:n ja Pirkka kauragurtin raaka-aineita. Kaikki brändit käyttävät suomalaista vettä ja kauraa ja kaikki vertailun tuotteet on myös valmistettu Suomessa. Kun siis valitsen maustamatonta kauragurttia, on mikä tahansa näistä tuotteista pääraaka-aineiltaan suomalainen ja hyvä vaihtoehto. Entä kun valitsen marjagurttia lapsille? Paitsi, että väliä on sokerin määrällä, haluan tietää, mistä marjat tulevat? Meillä käytetään kaikista kauragurttituotteista mieluiten niitä, joissa on nimenomaan marjoja. Suomalaisuutta viestivissä pakkauksissa voisi kuvitella olevan kotimaisia marjoja, meillä kun marjaa riittää (itse asiassa joka vuosi 90% niistä jää metsiin). Mutta kas: marjojen alkuperää ei kerrotakaan pakkauksissa! Syynään läpi kaikki tuotteet, mutta ainoastaan Kaslink kertoo marjojensa alkuperän. Tölkin kyljessä lukee: ”Muitten maitten mustikat kelpaavat kenties jukurtteihin, mutta Aito Kauravälipalaan huolitaan vain oman maan marjoja — ja tietenkin kotimaista kauraa.” Kauran alkuperästä mainitaan muissakin tuotteissa, mutta marjoista ei mitään.

Kauragurttien pioneeri, nykyään Fazerin omistuksessa oleva Yosa,  Metsämarja -maku on ollut myynnissä jo yli 20 vuotta. Tuotteen sisältämässä hillossa on eri marjoja, joista mansikat ovat puolalaisia, puolukat kotimaisia, mustikat kotimaista tai heikkoina satovuosina ruotsalaista tai virolaista ja vadelmat Puolasta ja Serbiasta. Valion Oddlygood Vadelma -tuotteella on Hyvää Suomesta -logo, marjat tulevat ”EU:n alueelta”. Valiolta tarkennetaan, että ”mustikkagurtissa on lisäksi käytetty metsämarjatiivistettä, jonka marjoista osa tulee Suomesta”. Plantin kauragurtissa on Avainlippu ja kaura ilmoitetaan kotimaiseksi, marjoista en ollut jutun julkaisuun mennessä saanut varmistusta (postaus päivittyy niiden osalta heti kun Plantilta osataan vastata). Kotimainen Mö on kauragurttimarkkinoiden uusimpia tulokkaita. MÖ-merkin mustikka-kardemumma -gurtin marjat ovat peräisin pohjoismaista ja Kanadasta, sadoista riippuen. Marjat tulevat Kanadasta myös Pirkka-merkin kaurapohjaiseen välipalatuotteeseen, jossa saatetaan käyttää myös puolalaisia marjoja.  Pirkka eroaa testin muista tuotteista sikäli, että sillä on EU:n luomumerkki.

Marjojen osalta vain Kaslink käyttää 100% kotimaisia marjoja. Sokerin alkuperä testin tuotteissa on osalla Suomi, osalla suomalaista ja ulkomaista sokeria sekaisin ja osalla pelkkää ulkomaista (en saanut kaikkien tuotteiden osalta tarkkoja tietoja, joten en lähde sokeriasiaa tässä sen enempää avaamaan).

Mikä oli testin suomalaisin kauragurtti? Kaikki brändit käyttävät suomalaista vettä ja kauraa ja valmistavat tuotteensa Suomessa, joten maustamattomien tuotteiden osalta kaikki brändit ovat varsin suomalaisia, mutta kun puhutaan marjoista, on suomalaisin tuote selvästi Kaslink.

6 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Makuarvostelu olisi vielä kiva 😀 kaslink maistuu omasta mielestä ihan hikisukille, tossa hyvää mutta kallista. Mites noi muut? 😊

Mulle toimii parhaiten maustamattomat, koska maustan ne aina itse. Pelkältään en niistä diggaa.. Maustetut puolestaan: Yosa on ikisuosikki, Oddlygoodin rakenne tosi outo, lapset rakastaa sitä, Kaslink toimii meille kaikille, Planti samaten, Mö maistui oudolle ja Pirkkaa en vielä ole ehtinyt maistaa! Nyt kun juttu on ulkona, voin syödä rekvisiitan. 😀

Mä taas ihan uutena kauragurtin maistelijana olen tykännyt eniten Kaslinkin versiosta, kaikkia on maistettu ja vähten tykkäsin Mö:sta ja Yosasta.

    Jonny: se onkin fiksuin tuote näistä, jos ajattelee ilmastovaikutuksia.

Kaikki maistuu vähä peräpukamalta,eli kehittelyä vaan vie.

    Se vaatii Rauno vaan tarpeeksi totuttelua. 😀 Käytä vaikka smoothieen marjojen jne. kanssa. Niin mä teen yleensä. Lapset tykkää toki syödä maustettuja kauragurtteja pelkältään.

Vastaa käyttäjälle noora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.