Menu

Hiilidioksidipäästöt pakollisiksi pakkausmerkinnöiksi elintarvikkeisiin?

Ratikan näytöllä pyörii mainos, jossa vertaillaan kirjan lukemisesta aiheutuneita ilmastopäästöjä New Yorkin lentomatkojen hiilijalanjälkeen. Määrät on ilmoitettu grammoittain — ihanan selkeää ja havainnollistavaa!

Usein löydän itseni kaupassa tutkimasta tuotteiden pakkausselosteita: mistä marjat ovat peräisin, onko tuotteessa käytetty keinotekoisia makeuttajia tai löytyykö kotoisen näköisen tuotteen taustalta ylikansallinen korporaatio. Parhaillaan pakatuissa elintarvikkeissa tulee ilmoittaa raaka-aineiden lisäksi mm. ravintosisältö ja viimeinen käyttöpäivä. Pyykinpesukoneista ja asunnoistakin kerrotaan energialuokitus, autoista päästöt. Olisiko ihan mahdoton ajatus, että myös elintarvikkeissa ilmoitettaisiin sen tuottamisesta aiheutuneet ilmastovaikutukset?

Haluaisin laittaa saman kategorian tuotteet paremmuusjärjestykseen, esimerkiksi lähtömaan ja tuotannossa tehtyjen ekologisten valintojen perusteella — vertailla tofu- ja jauhelihakilon ilmastovaikutuksia numeroiden kautta! Onko Reilun kaupan kahvi kolmanneksen vai moninkertaisesti ilmastofiksumpaa kuin bulkki verrokkinsa? Mikä on lähikaupan ilmastofiksuin kalatuote?

hiilijalanjälki, co2, päästöt, ilmastonmuutos, hiilidioksidi, pakkausmerkinnätIhminen kuluttaa maapalloa asumisen, liikkumisen, syömisen ja muun kuluttamisen kautta. Kaikkiin näihin liittyy lisäksi hankittujen lasten ja kotieläinten määrä.

Ruokaan ja syömiseen kytkeytyy edellä mainituista eniten jokapäiväisiä valintatilanteita. Sen ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta on yksilötasolla kuitenkin näistä kaikkein hankalin jäsentää numeroiksi.

Ruokaan liittyy lukematon määrä erilaisia sertifikaatteja ja merkintöjä pohjautuen mm. luomuun, biodynaamiseen ja vastuulliseen tuotantotapaan, kotimaisuuteen sekä terveyteen. Nämä kaikki viestivät erilaisia ekologisia, eettisiä, ravitsemuksellisia tai sosiaalisia tekijöitä. Mitä tiedostava kuluttaja näistä valitsee, on lopultakin arvojen ja ravitsemuksellisten tekijöiden painottamiseen liittyvä priorisointikysymys. Lisäksi valinnat perustuvat kunkin omiin ruokailutottumuksiin, puhumattakaan eettisistä ja henkilökohtaiseen terveyteen liittyvistä muuttujista —  jopa uskomuksista. Kyseessä on ryteikkö, jossa on vaikea luovia.

Jos oletetaan, että kuluttaja haluaisi edistää ekologisia arvoja, mihin tietoon pitäisi luottaa ja millä toimilla todellisuudessa on eniten vaikuttavuutta?

Parhaillaan paras tapa on noudattaa vegaanista ruokavaliota. Vegaaniliike pohjasi syntyessään eettisiin tekijöihin. Sen valtavirtaistuminen lähti liikkeelle veganismin painopisteen siirtyessä ekologisiin arvoihin. Luonnollinen jatkumo tälle on siirtyä vegaani-termistä puhtaan rationaaliseen positioitumiseen: uskonkokonaisekologisuuden olevan seuraava megatrendi. 

Viime syksyn aikana erilaiset CO2-vertailut näkyivät mediassa selkeämmin kuin aikoihin. Lehmänmaidon ja kaurajuoman päästöjen verrannollisuutta ihmeteltiin loppuvuodesta. Jopa kotimainen pikaruokaravintolaketju uutisoi kompensoivansa tuotteidensa hiilipäästöjä. Lentomatkustaminen tuntuu junttiutuvan vauhdilla. Hävikkikeskustelu on taas nostanut päätään. 

Tämä kaikki viestii ihmisten tarpeesta tehdä positiivisia, vaikuttavia, fiksuja kulutusvalintoja. Hiilidioksidipäästöt on suhteutettava ja ymmärrettävä määre, jollainen elintarvikekentältä edelleen puuttuu. Lentämisen osalta laskurit jo löytyvät. Sähkön ja veden kulutusta on helppo tarkkailla. Löydän vaivattomasti faktaa vegaanisen ja sekaruokavalion välisistä ympäristövaikutuksista, mutta tätä syvemmälle on yksilötasolla vaikea päästä.

MERKITTÄVIMMÄT ELINTARVIKKEIDEN ILMASTOVAIKUTUKSEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT:

  • lannoituksen aiheuttamat viljelymaiden typpioksiduulipäästöt
  • peltoje kalkituksen aiheuttamat maaperän hiilidioksidipäästöt
  • lannoitteiden valmistuksen päästöt
  • hiilen vapautuminen maaperästä
  • viljelyyn liittyvät maankäytön muutoksista aiheutuvat päästöt
  • rehunkulutus eläintuotannossa
  • lannankäsittelyn metaani- ja typpioksiduulipäästöt
  • märehtijöiden ruoansulatuksen maetaanipäästöt
  • maatalouden ja elintarvikkeiden jalostuksen energiankulutus
  • elintarvikkeiden jalostuksen raaka-aineen käytön hyötysuhde
  • kaupan kylmäketjut
  • raaka-aine ja ruokahävikki ruokaketjun kaikissa vaiheissa
  • ruoan valmistus ja kylmäsäilytys

Lähde:  MTT / Juha-Matti Katajajuuri

Ilmastovaikutus koostuu erilaisista kasvihuonekaasupäästöistä. Näitä yhteismitallistetaan muuntamalla erilaiset kaasut hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv), hiilidioksidi kun ei ole ainoa kasvihuonekaasu. Naudanlihan tuottaminen aiheuttaa metaanipäästöjä, typpilannoitteet puolestaan typpioksiduuleja. Jotta esimerkiksi kauran ja naudanlihan ilmastovaikutuksia voidaan vertailla keskenään, muutetaan metaanipäästöt hiilidioksidiekvivalenteiksi vastaamaan niiden painoarvoa kasvihuoneilmiössä. Metaanipäästöt kerrotaan suhdeluvulla 25, typpioksiduulin suhdeluku on 298.

Miksei näitä lukuja ole saatavana kuluttajalle? Info voisi löytyä elintarvikepakkauksesta tai edes EAN- tai QR-koodin takaa. Voisiko tähän liittää Plussa- tai S-kortin, jolloin kuluttaja voisi seurata hiilijalanjälkeään suorittamiensa ostojen perusteella? Onpa kauppaketjujen etukorttijärjestelmistä  mitä mieltä tahansa, mahdollistavat ne parhaillaan omien ostojen helpon tarkastelun. Olisipa mahtavaa nähdä palvelusta suoraan se, paljonko ilmakehää kuormittavat omat juusto- tai avokado-ostot! Jos kuukauden päätteeksi oma CO2-tilanne olisi punaisella, osaisi sitä sitten himmailla seuraavassa kuussa. Tuotteiden välisten päästövaikutusten suora verrattavuus ja omien ostosten seuranta helpottaisi positiivisten ostopäätösten tekemistä ruokakaupassa huomattavasti enemmän kuin nykyisellään vallitseva sekalainen sertifikaattiviidakko.

hiilijalanjälki, co2, päästöt, ilmastonmuutos, co2mittari, hiilidioksidiekvivalentti, ilmastovaikutukset, ilmastovaikutus, metaani, elintarvike, hiilimerkintä, pakkausmerkintä, pakkausmerkinnät, hiilineutraali, hiilikompensaatio

Tuotteita sertifioidaan ja merkitään, jotta merkintää arvostava kuluttaja ostaisi tuotteen. Merkinnästä tulee olla sen tuottajalle kaupallista arvoa. CO2-pohjainen merkintäjärjestelmä kuulostaa työläältä ja hintavalta rakentaa ja raskaalta myöhemmin ylläpitää. Kuka tätä kaikkea edes valvoisi? Tulevaisuuden markkinoilla pärjää se, joka pystyy avoimmin ja tehokkaimmin viestimään tuotannossa tekemiään positiivisia valintoja. Jos merkinnästä ei ole riittävää taloudellista hyötyä toimijalle, lainsäädännöllä velvoittaminen toimii aina?

Näin pitkälle pääsin omalla ajattelulla. Sukelsin Googlen kautta aiheeseen syvemmälle, enkä juurikaan yllättynyt, että asiaa ovat ajatelleet muutkin.

Elintarvikkeiden CO2-ekvivalentti -merkintä oli vuosina 2008-2012 kuuma aihe. Erilaisia ilmastovaikutuspohjaisia pakkausmerkintöjä otettiin silloin käyttöön ympäri maailmaa. Merkinnöissä vilisevät ilmasto-organisaatioiden suositukset sekä päästöhyvitykset. Euroopan eturintamassa, jo vuonna 2009, Suomessa CO2-merkinnät tulivat Raision Elovena-tuotteisiin. Monen Elovena-tuotteen kyljestä löytyy viuhkamainen logo tänäkin päivänä. Laskentamalli on Raision oma. Sitä on ollut kehittämässä mm. VTT.

hiilijalanjälki, co2, päästöt, ilmastonmuutos, elovena

Raisiolla koettiin, että grammamääräinen ilmoitustapa oli aikoinaan kuluttajille vieras, joten viuhkamainen logo arvioitiin havainnollistavammaksi. Nykyään tilanne voisi olla jo toinen.

Vuodesta 2011 eteenpäin CO2-päästömerkintä löytyi myös Pirkka-perunapussin kyljestä. Keskon vastuullisuusjohtaja, Matti Kalervon mukaan asiakkailta ei tuolloin tullut merkistä juurikaan palautetta, joten merkinnästä luovuttiin väihtellen.

Ongelmana Keskolla mainitaan myös se, että saman raaka-aineen ilmastovaikutus voi vaihdella tuottajakohtaisesti riippuen esimerkiksi tuotantoon käytetystä energiasta tai lannoitteista, jolloin samalla lopputuotteella pitäisi olla erilaisia pakkausmerkintöjä riippuen käytetystä raaka-aine-erästä. 

Keskolla uskotaan laajempiin digipohjaisiin ratkaisuihin ja että ostoskassin ympäristövaikutusta tulee arvioida yksittäisten tuotteiden hiilipäästöjä kokonaisvaltaisemmin. “Seuraamme keskustelua mielenkiinnolla ja toki toimimme sen mukaan, mitä kuluttajat haluavat. Viimeaikainen keskustelu viittaa siihen, että tällaisille merkinnöille olisi kuluttajakentällä tilausta enenevissä määrin”, Keskon vastuullisuusjohtaja Kalervo toteaa.

Yksittäisten tuotteiden hajanaisista ilmastomerkinnöistä ei kuluttaja kostu kuriositeettiarvoa enempää. Tärkeätä olisi, että kaikissa saman kategorian tuotteissa olisi CO2-merkintä, jotta tuotteiden välisiä tuotannollisia ratkaisuja voisi vertailla. Merkinnän tulisi olla yhdenmukainen, perustua samaan laskentatapaan ja mielellään olla kolmannen tahon valvoma.

Vuosikymmenen alkupuolella Luke (silloinen MTT) kehitti Climate Communication -hankkeissaan maailman eturintamassa Foodprint-työkalun, joka mahdollisti tuotteiden elinkaariajatteluun perustuvan ilmastovaikutuksen laskemisen. Vuoden 2012 Talousanomien otsikossa mehusteltiin, että “Hiilijalanjälki voi pian näkyä jokaisessa ostoksessasi”. Tuolloin ei osattu arvioida, koska laskentamalli valtaa kauppojen hyllyt.

Kuvakaappaus: is.fi/Taloussanomat

Soitin Climate Communication -projekteja vetäneelle Luken Juha-Matti Katajajuurelle kysyäkseni, oliko malli liian monimutkainen vai miksei sitä otettu käyttöön laajemmin. Mihin homma töksähti? 

Teknisiä esteitä elintarvikkeiden ilmastovaikutusten laskemiselle ei Katajajuuren mukaan ole. Ulkopuolisen konsulttiyhtiön tekemänä, nollista liikkeelle lähdettäessä, hiilijalanjäljen selvittäminen on toki työlästä, mutta jos kaikki ketjun toimijat sitoutuvat selvitystyöhon omalta osaltaan aktiivisesti, on tarvittavien tietojen kerääminen Katajajuuren mukaan kaikkea muuta kuin mahdotonta. 

Merkinnän vertailukelpoisuuteen vaikuttaa pitkä lista tekijöitä: käytetty energia, lannoitteet, huonojen satovuosien huomioiminen keskiarvoja laskettaessa jne. Tutkijan mukaan kulisseissa kuplii taas kunnolla ja monet firmat tekevät parhaillaan tutkimuksia tuotteidensa hiilijalanjäljistä. “Alkaa näyttää siltä, että tiedostava elintarvikealan toimija tuntee myös tuotteensa ympäristövaikutukset”, Katajajuuri toteaa.

CO2-ekvivalentti keskittyy ilmastovaikutukseen. Muita, tämän ulkopuolellekin jääviä ympäristövaikutuksia toki on, kuten rehevöittävät ja happamoittavat vaikutukset sekä vesijalanjälki (joka vaikuttaa eniten tuontielintarvikkeiden kohdalla) ja toki vaikutukset biodiversiteettiin. EU-tasolla on myös kehitetty yli kymmenen vuoden ajan PEF-järjestelmää (Product Environmental Footprint), joka pyrkii ottamaan huomioon kaikki tuotteen elinkaaren aikana aiheutuneet ympäristövaikutukset. PEF-laskentamallin tarkoituksena on auttaa yrityksiä ymmärtämään tuotteidensa ympäristölle aiheuttaman taakan ja tekemään sen kannalta parempia ratkaisuja. 

Entäpä miten CO2-ajattelun voisi viedä ravintolamaailmaan? Yksittäisen burgerin päästöjen laskeminen on myös mahdollistumassa. Pysyäkseen selvillä annosten katteista, suurin osa ravintoloista, etenkin ketjuravintolat, laskevat käyttämänsä raaka-ainemäärät grammoittain. Nämä tiedot ohjelmaan syöttämällä esim. Eaternityn-työkalu laskee datamassaan pohjaten yksittäisen ravintola-annoksen ilmastovaikutuksen. Osaako tällainen työkalu ottaa huomioon paikallisten pientuottajien tuotantoprosessin kaikki erityispiirteet, tuskinpa. Ajatus ei kuitenkaan ole enää täysin hatusta vedetty.

Summaten: laskentamalleja ja välineitä elintarvikkeen ympäristövaikutusten määrittämiseksi on jo kehitetty, ja dataa on kerätty yli kymmenen vuoden ajan sekä Suomessa että EU-tasoisesti. Mikäli CO2-ekv pohjainen tai muu numeerinen ympäristömerkintä tulisi pakolliseksi, olisi sen tekniseen toteuttamiseen jo nykyisellään olemassa työkalut.

Entä sitten käytännössä? Elintarvikealan toimijat vastustavat varmasti kaikkia uusia lainsäädännöllisiä velvoitteita. Lohkoketjuteknologia valtaa myös ruokatuotantoa, mikä käytännössä tarkoittaa tiedon jäljitettävyyden, luotettavuuden ja ylipäätään sen määrän radikaalia lisääntymistä. Tämä tieto niveltyy erilaisiksi teknologisiksi sovelluksiksi — miksei myös pitkälleviedyiksi ilmastovaikutuslaskentamalleiksi!

Ennen Google Street View:n kehittämistä, ajatus maailman jokaisen kadunkulman kuvaamisesta tuntui monesta varmasti absurdilta ajatukselta. Keskon Matti Kalervo muisteli puhelimessa, että elintarvikealalla moni piti alkujaan viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen pakollisuutta täysin mahdottomana ajatuksena toteuttaa käytännössä. Hiilidioksidipäästömerkintöjen käyttöönottaminen tuntuu ensisijaisesti tahtotila-asialta.

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Juuri tuollaisia pakkausmerkintöjä olen kaivannut. Tarkkoja tietoja odotellessa tavallista ympäristöasioista kiinnostunutta kuluttajaa ilahduttaisi myös “vertaileva tieto” valintoja tehdessä: Jos ihan välttämättä haluat ostaa juustoa, mikä juusto olisi ympäristöä vähiten kuormittavaa. Tuollaisen tiedon laatimisen ei luulisi olevan kovin haastavaa. Tai jos haluat täydentää proteiinin tarvettasi maitovalmisteilla, mistä valmisteesta saat proteiinia eniten, mahdollisimman vähäisellä ympäristökuormalla. Tokihan maalaisjärkikin antaa suuntaviivoja tuossa.
Ihmetyttää muuten se taannoinen Ylen juttu kaurajuoman vs maidon ympäristökuormasta. Mistähän oli peräisin siinä mainittu tieto Oltermannin CO2-kuormasta, joka olisi vain 5 kg/juustokilo. Olen tiedustellut Valiolta asiaa, toistaiseksi en ole saanut vastausta.

    Hei! Voin selvittää asiaa Valiolta. Palaan asiaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.