Menu

Saako sanomalehden kannessa valehdella?

Viimeisen viikon aikana Helsingin Sanomien kannessa olleita, Suomen turkiskasvattajien mainoksia on puitu niin somessa kuin perinteisessäkin mediassa. Lemmikkimarsun olojen vertaaminen turkiseläimen häkkielämään sai monilla kahvit väärään kurkkuun ja omassa FB-feedissä usea ilmoitti lopettavansa Hesarin tilaamisen.

Mainokset saivat minut pohtimaan sitä, mikä on median, mikä ilmoittajan ja mikä mainoksen tulkitsijan vastuulla? Tämä on kiinnostava keissi.

Aloitetaan mediasta. Helsingin Sanomien kansipaikkaa myydään sisällöstä irrallisena, eikä se ole journalismia. Facebookin Vegaanifoorumilla moni kertoi lähettäneensä palautetta lehteen. Helsingin Sanomista vastattiin näin:

”HS:n etusivu maanantaina [marsukansi, alla] oli maksettu ilmoitus, joka ei millään muotoa edusta lehden omaa näkemystä. Viime viikkoina lehdessä on julkaistu myös Oikeutta eläimille –yhdistyksen ilmoituksia. On oletettavaa, että tämänkaltainen kampanjointi vilkastuu eduskuntavaalien läheisyyden takia.

Turkistarhaus on ainakin toistaiseksi laillinen elinkeino, ja myös ilmoittajan ilmaisuvapaus kuuluu sananvapauden piiriin, vaikka osa lukijoista sitä paheksuisikin”.

Ilmoittajalla on sananvapaus, mutta saako sananvapauden nimissä valehdella? Sillä eihän kämmenen kokoinen kotieläin, jonka pitää päästä häkistä ulos päivittäin jaloittelemaan, elä ”vastaavissa oloissa” kuin turkiseläimet — petoeläimet — joiden elinpiiri luonnossa on laaja. Näiden kahden eläimen rinnastaminen toisiinsa tuntuu absurdilta.

Soitin Mainonnan eettiseen neuvostoon (MEN). Olen todistanut, kuinka kollegabloggaajat ovat saaneet langettavia sanaparin kaupallinen yhteistyö sijoittamisesta väärään kohtaan postauksen alussa. Tämän rinnalla Turkiskasvattajien mainos tuntuu paljon pahemmin lukijaa harhaanjohtavalta.

MEN ei kuitenkaan ota kantaa kyseisen kaltaisiin tapauksiin, koska tässä ei liikuta piilomainonnan tontilla. Marsukansi ei ole sitäpaitsi mainos. Se on ”ilmoitus”. Tapaus kuuluu Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

Itse asiassa viraston johtaja, eli kuluttaja-asiamies, on ottanut vuonna 1993 kantaa turkis-ilmoitteluun. Tällöin se puuttui turkismainokseen, jossa turkiksia mainostettiin keinoturkiksia ympäristöystävällisempinä. Mainoksen kuvituksessa  esiintyi nainen turkki päällä ja tuolloin katsottiin, että ilmoituksella pyrittiin välittömästi edistämään turkisten myyntiä.

Marsu-ilmoituksesta ei kuitenkaan tehdä samaa tulkintaa. Tässä tapauksessa ”kyse on yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, johon on vaikea puuttua” totesi kuluttaja-asiamies Katri Väänänen puhelimessa, kun käsittelin asiaa kanssaan eilen. Kuluttaja-asiamies ei tulkitse lehden kantta mainokseksi, kun turkiksia ei suoranaisesti siinä kaupata.

Elina Lappalainen kirjoitti samasta aiheesta eilen Markkinointi & Mainonnassa, kannattaa lukea. Viikonloppuna aihetta käsitteli Talouselämä.

Eipä siinä mitään, case closed. Turhauttavaa.

Entäpä sitten itse ilmoittaja, mitä voimme päätellä Suomen Turkiskasvattajien ilmoituksesta? Turkisalan imago ei ole hohdokas ja viime viikon aikana Hesarin kannessa julkaistu, kolmen ilmoituksen sarja, on jonkinlainen viimeinen hätähuuto. Näin itse sen tulkitsen. Muotialalla moni talo on lupunut turkiksista, ja yhä harvempi kuluttaja pitää turkisalaa tarpeellisena. (Kuvakaappaus: ts.fi)

Kyllä minulla on sympatioita toki yrittäjiä kohtaan: monilla on maailman muuttuessa menossa alta elämäntyö ja ammatti, mutta niin se on ollut monilla muillakin aloilla. On sopeuduttava. Aikaisemmin lehmänmaidon nimiin vannonut Valio tekee juomaa kaurasta, koska tiedostavat kuluttajat jättävät yhä useammin lehmänmaidon hyllyyn. Kuluttajapaine muuttaa markkinoita ja samoin tulee käymään turkisalalle. Ne, jotka alkavat ajoissa sopeutua, selviävät.

Entä kuluttaja. Mikä on lehden lukijan vastuulla tällaisen ilmoituksen kohdatessaan? Mielestäni parasta, mitä meistä jokainen voi tehdä, on laittaa palautetta Helsingin Sanomiin siitä, mitä tällaisesta kannesta ajattelee. Mitä ajatuksia se herättää? Moni äänesti jo kukkarollaan, lopetti lehden tilaamisen, ja toki sekin on keino, mutta minusta paras tapa on antaa palautetta ja tuoda ilmi oma tulkintansa kannesta.

Helsingin Sanomien vastaus jatkuu:

”Toimialakohtainen ilmoittelukielto olisi paitsi hankalasti perusteltavissa myös hankalasti rajattavissa. On helppo kuvitella, että varsin monelta toimialalta löytyy piirteitä, jotka aiheuttavat joissakin yleisöissä paheksuntaa. Ilmoittajienkin sananvapaus on osatekijä siinä yhtälössä, joka on HS:n moniäänisyyden ja riippumattomuuden pohjana.

Myöskään markkinointia koskevista säännöistä ei löydy tukea tästä poikkeaville julkaisuratkaisuille.

Turkistarhaus on kiistelty elinkeino, ja sitä koskeva yhteiskunnallinen keskustelu erittäin tarpeellista. Helsingin Sanomien näkökulmasta nyt julkaistu ilmoitusta kannattaa tarkastella myös keskustelupuheenvuorona.”

No, keskustelua ainakin syntyi.

Minun ja monen muun tulkinta kuvan mainoksesta on, että siinä valehdellaan. Väitetään jotakin, joka ei ole totta. Katso tätä kuvaa ja päätä itse.

Kuva: oikeuttaelaimille.fi

Turkistalot ovat epätoivoisia, media tarvitsee mainosrahoja. Yksikään viranomainen ei omien sanojensa mukaan ole asiassa toimivaltainen.

Onneksi monilla suomalaisilla on medialukutaitoa ja eduskuntavaalitkin ovat tulossa. Pidetään ihmiset ääntä, jokaisella meillä on yksi! Jos käytämme ne viisaasti, saamme vihdoinkin eläimet pois häkeistään.

Jos tästä ilmoituskampanjasta haluaa jotakin hyvää hakea, on se ihmisten havahtuminen hereille. Voit samaan syssyyn allekirjoittaa esimerkiksi SEY:n vetoomuksen häkkikasvattamisen lopettamiseksi.

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Asiaa.
Mökkipaikkakunnallamme on tarhaeläimiä ja tuntuu iltaisin niin pahalta, kun kuulee eläinten valituksen! Iltakävelyt pitää jättää pois, jotta välttyy kuulemasta sitä.
Tarhaus on vanhanaikainen asia, joka pitäisi lailla kieltää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.