Menu

Anna ruoan olla lääkkeesi — LOVE HARVEST

No niin, aika palata sorvin ääreen! Tai no jos tarkkoja ollaan, en ole oikeastaan sen äärestä poistunutkaan, tämä kesä on ollut työtä ja lomailua vuoropäivinä, en koe olleeni lomalla enkä töissä — vähän hassu fiilis.

Blogi on ollut perinteiseen tapaan kesän ajan vähän hiljaisempi, mutta kulisseissa on rakennettu paitsi tulevaa blogiuudistusta (lisää siitä tuonnempana), myös syyskuussa järjestettävää tapahtumaa, josta jo vinkkasinkin teille eilen FB-ryhmässä.

Alkuperäinen idea oli, että toukokuulta peruttu KC Live järjestettäisiin syksyllä, mutta konsepti alkoi tuntua mielestäni liian massiiviselta ja vähän mielikuvituksettomalta siihen nähden, mitä aloin rakennella yhdessä Frantsilan Luomuyrttitilan kanssa loppukeväästä. Siispä muutin suunnitelmia ja päätin lykätä KC Liveä vielä vähän eteenpäin, sillä halusin keskittyä LOVE HARVESTiin ensin.

love harvest

Tämä mun työni on sellaista, että jatkuvasti on käynnissä erilaisia projekteja, joista toiset toteutuvat ja toiset kuivuvat kasaan. Viime talvena olin mukana hankkeessa, joka kulki työnimellä ”yrttivallankumous”. Haimme ison, ammattilaisista koostuvan työryhmän kanssa apurahaa projektiin, jonka myötä oli tarkoitus nostaa esille kasvikunnan ja yrttilääkinnän terveysvaikutuksia. Tässä ylilääkitsemisen maailmassa olisi hyvä ottaa haltuun myös miedommat aineet ja opettaa kansalaisille sellaisia tietoja ja taitoja, joita isovanhemmillamme oli, jotka me olemme unohtaneet. Ja ei, en nyt tarkoita, että syöpää hoidettaisi koivunlehdillä, vaan tarkoitan, että luonnosta löytyy valtavasti aineita, jotka paitsi ylläpitävät terveyttä ja edistävät sitä, myös vaikuttavat tiettyihin vaivoihin parantavasti. Valitettavasti ko projekti ei saanut apurahaa ja sen toteutus siirtyi tulevaisuuteen. Mutta nää on just näitä, kaikki ei ota tuulta siipiensä alleen heti.

Kasvien vaikutukset terveyteen, hyvinvointiin ja mieleen kuitenkin jäi kutkuttamaan ajatuksena, enkä halunnut päästää siitä irti — näköjään. Vaalikampanjan aikana ajattelin, että haluan palata tähän aiheeseen heti kun mahdollista ja toukokuussa alkoi olla paukkuja muuhun, kuin tokenemiseen.

love harvest, Frantsila

Jos jollakin, on Frantsilan Luomuyrttitilalla ja sen perustajalla, Virpi Raipala-Cormierilla osaamista kasvien terveysvaikutuksista — Frantsila on suomalaisen kasvilääkinnän pioneeri. Tilan uusi sukupolvi Jupiter Cormier ja Anna Karhu-Cormier ovat tulleet työn kautta tutuiksi viime vuosina — kuvasimme VILLD-sarjaa Frantsilassa vuosi takaperin — ja mm. Annan ja Jupiterin kanssa viriteltiin talvella yrttivallankumous-hankettakin. Jo viime vuonna keskustelimme, kuinka olisi ihana järjestää yhdessä illallinen ja muutaman mutkan kautta päädyimme tekemään sen Helsinki Design Weekin avajaisviikonloppuna Erottajan palatsissa.

helsinki design week

Vaikka olisi toki mahdollista järjestää esimerkiksi luentosarja aiheen ympärille ja kutsua teidät kuuntelemaan inspiroivia puhujia, halusin tehdä nyt muuta. Luoda elämyksiä ja oivalluksia: ruoasta puhumisen sijaan syödä sitä.

sami tallberg, love harvestFrantsila on tehnyt pitkään töitä suomen villiyrttiguruna tunnetun, palkitun keittiömestarin Sami Tallbergin kanssa, ja oli luontevaa pyytää Samia suunnittelemaan illan menu, Frantsilan yrttejä ja suomalaisen luonnon villiraaka-aineita hyväksi käyttäen. Sami on erikoistunut etenkin überterveellisiin raaka-aineisiin ja ajattelee ruokaa paitsi ravintona, ennen kaikkea terveyden edistäjänä. Sami on keitrannut monet Kemikaalicocktail-eventitkin, esimerkiksi Mádara by Noora Nokkostuote-lanseeraus oli makumaailmaltaan Samin käsialaa, samaten blogin 10-vuotisbileet. Oi ne herkut  (ja Doritin kuvat)!

Halusin remmiin myös ystäväni Maria Lundströmin, joka pyörittää Vaasassa Raawka-nimistä kahvilaa, jonka jo moni pääkaupunkiseudullakin tuntee. Marian raakakakut ovat ilmiö, ja halusin tuoda tämän vaatimattoman, alunperin kuvataiteilijaksi valmistuneen kakkumestarin teokset osaksi Love Harvest -elämystä. Marian klädenjälki on aivan mieletöntä!

love harvest, raakakakku,

love harvest, raakakakku,

Lisää kuvia löydät Raawkan IG-tililtä

Siispä illallisemme rakentuu Frantsilan, Samin ja Marian yhteistyönä — aika huikea trio! Oma roolini tässä kaikessa on toteuttaa homma, luoda taiteilijoille ja ammattilaisille puitteet, säätää ja fiksata, toimia konseptoijana ja tuottajana. Tiedottaa ja havainnollistaa. Teen tavallaan samaa kuin VILLDissä, mutta ohjelman sijaan tuotan elämyksen ja kuvaustiimin sijaan hallinnoin kokkeja, tarjoilijoita, pöytiä, rekvisiittaa, lämpölamppuja ja ulkotulia.

Illallisen tiedot löytyvät viralliselta HDW-sivulta suomeksi ja englanniksi, tässä ote tapahtuman kuvauksesta:

Miten ruusu vaikuttaa haluihin? Miksi siankärsämöä kutsutaan tuhattaituriksi? Oletko tiennyt nokkosensiementen potenssia kohottavista vaikutuksista?

Oma, arkinen luontoympäristömme kätkee sisäänsä terveysvaikutuksia, joista vanha kansa tiesi, mutta jotka me olemme unohtaneet. Yrteillä, mausteilla, siemenillä, juurilla on voimakkaita vaikutuksia paitsi terveyden ylläpitäjinä, myös mielen hoitajina. Tule Helsinki Design Weekin avajaisviikonloppuna oppimaan villin luonnon vaikutuksista ainutlaatuisen illallisen muodossa!

Suomen villiyrttiguruna tunnettu, erityisen ravinteikkaisiin ja terveellisiin raaka-aineisiin keskittynyt, palkittu keittiömestari Sami Tallberg loihtii neljän ruokalajin illallisen, jonka raaka-aineet on valittu herättelemään haluja ja aktivoimaan aisteja. Jälkiruoan taiteilee Vaasassa Raawka-nimistä vegaanikahvilaa pyörittävä Maria Lundström, jonka kakut ovat Suomen mittakaavassa omaa luokkaansa. Kokkien kädenjälki yhdistyy LOVE HARVEST -illallisella Frantsilan Luomuyrttitilan osaamiseen. Tämän kansainvälisesti arvostetun, luonnonlääkinnän ja luomuviljelyn pioneerin uusi sukupolvi, Anna Karhu-Cormier ja Jupiter Cormier tarjoavat illallisvieraille yrttilääkinnän moniaistillisia vaikutuksia raaka-aineita ja kertovat niiden vaikutuksista. Frantsilan osaaminen yhdistettynä Tallbergin ja Lundströmin makumaailmoihin takaa ainutlaatuisen elämyksen ja aistikokemuksen.

LOVE HARVEST -illallisen on tuottanut maamme pioneeribloggaajiin lukeutuva toimittaja Noora Shingler, joka yli vuosikymmenen ajan on tuottanut terveyteen ja ruokaan keskittyviä sisältöjä verkkoon, radioon, televisioon ja kirjan kansien väliin.

LOVE HARVEST -illallisen viineistä vastaa suomalaisen viinikentän anarkisti Let me Wine, jonka natuviinit edustavat viiniä aidoimmillaan, käsittelemättöminä ja sensuroimattomina. Viinit tarjoilee natuviiniasiantuntija, karismaattinen sommelieeri Toni Feri, joka saa kenet tahansa innostumaan alkuviineistä. 

Illallisen hinta on 59 €, se on kauttaaltaan vegaaninen ja gluteeniton. Viinijuomapaketin hinta 40 €. Alkoholiton juomapaketti 30 €.

love harvest

Että sellaista on luvassa syyskuussa! Meidän LOVE HARVEST -illallinen järjestetään Helsinki Design Weekin avajaisviikonloppuna, lauantaina 7.9. Kattauksia on kaksi; klo 17:00 ja 20:30. Molempiin kattauksiin mahtuu 60 henkeä, liput tulevat myyntiin tiistaina 6.8. klo 9:00. Lippulinkin löydät FB-sivultamme. 

Olisi ihanaa nähdä teitä paikanpäällä, luvassa on varmasti ikimuistoinen ilta. Haluan kuitenkin mahdollistaa muutamalle teistä pääsyn illalliselle, mikäli esimerkiksi dinnerin hinta on este. Siispä: kerro kommenttiosiossa, kenet toisit mukaasi illalliselle, ja voitte päästä osaksi LOVE HARVEST -elämystä. Arvomme yhden voittajan täällä blogissa ja yhden blogin FB-ryhmässä, molemmat voittajat saavat ottaa mukaansa avecin.

Aikaa vastata on sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka, onnea skabaan ja tervetuloa syömään! <3

38 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hyvän ystävän ottaisin mukaan 💕

Ystäväni Kaisa lähtisi ihanalta kuulostavalle illalliselle mukaan 😍

Nappaisin mukaani oman mieheni viettämään kanssani makuhermoja (ja selkeästi muitakin aisteja) kutkuttelevaa iltaa ✨

Sisko lähtisi mieluusti mukaan 🙂

Mieheni <3 Meillä on ollut tänä vuonna ensimmäisen kerran aikaa pitä omaa pientä kasvimaata & innostuttu entisestään lähiruuasta 🙂

Ihanaa 💚💚💚 Boyfriendin kanssa tulisin ❤❤❤

Iskän kanssa! Tai siskon tai jonkun kaverin, kuka tahansa varmasti haluaisi lähteä mukaani, sen verran upea tapahtuma on kyseessä 🙂

Mä ottaisin mukaan mun hyvän ystävän. Tää olis niin superjuttu meille kummallekin. Mennyt vuosi kun on ollut vähän, no, ankea.

Tyttäreni ottaisin mukaan.

Tämä olisi aivan mielettömän ihana elämys minulle ja ystävälleni Heidille. Olemme molemmat erittäin kiinnostuneita hyvinvoinnista, ja itseäni kiinnostaa erityisesti luonnonmukaiset yrtit ja rohdot ja miten niitä voisi käyttää. Illallinen olisi oiva tilaisuus päästä inspiroitumaan asiantuntevien ihmisten seurassa!

Kuulostaa ihanalta! Ottaisin mukaan poikaystäväni ❤️

Kuulostaa mahtavalta konseptilta. Ottaisin mukaan mieheni 🧡

Ottaisin mukaan mieheni tähän elämykseen

Ihana idea. Aina kiinnostaa oppia uutta mestareilta.
Mukaan ottaisin ekoilijaystäväni Marian.

Ottaisin avopuolison mukaan ❤️

Tää olis niin mahtava kokemus juuri villiyrttiharrastuksen aloittelijoille. Mukaan lähtis villiyrttikamu Roosa 😊

Ottaisin mukaan rakkaan ystäväni, jolle haluan tarjota erityisen elämyksen ❤️

Ottaisin mieheni, sillä yritän oppia ja kertoa yrteistä, mutta kokemuksen kautta se tulee paljon paremmin. Jos emme lapsenvahtia saa, ystäväni olisi oiva aveci <3

Kuulostaa upealta! Ottaisin mukaan äitini. Vinkit tulevat tarpeeseen. Hienoa että järjestätte näin upean tilaisuuden.

Ottaisin mukaan puolisoni!

Ottaisin aviomieheni mukaan 🙂

Ystävän kanssa

Mukaan lähtisi muitta mutkitta puoliso 🌹🌿❣️

Mukaan lähtisi miesystäväni. Ruoka on meidän yhteinen harrastus ❣️ Tämä olisi mahtava kokemus joka avartaisi lisää näkökulmia tiedonhaluun syödä mahdollisimman puhtaasti.

Toisin mukana äitini, jonka kanssa voin vapaasti pohtia ja fiilistellä villiyrttejä muiden läheisten lähinnä tuhahdellessa. Hinta on este, mutta olen varma, että nauttisimme illasta molemmat.

Mieheni kanssa tulisin syömään ja oppimaan🍀

Avopuolison kanssa lähtisin! 🌲♥️

Avecin kunnian varaisin ehdottomasti siskolleni! 🤩

Poikaystäväni kanssa tulisin, josko tän innostamana saisin hänet vielä useemmiin mettään ja keräämään kaikkea ihanaa <3

Oi kun olisi ihana päästä mukaan vaikka rahatilanne on tiukilla, mukaan ottaisin hyvän ystäväni Sonjan 😊

Saara Lumijärvi lähtee…

Ottaisin mukaan puolison, oispa ihanaa päästä nauttimaan tästä rakkauden sadosta!

Tyttäreni ottaisin mukaan, tahtoisin innostaa myös tulevan sukupolven.

Sydänystäväni, ihanan ja tärkeän elämäni ihmisen ottaisin mukaan illalliselle. <3

Siskoni

Ottaisin mukaan mieheni, uskoisin että tämä saisi hänetkin hurahtamaan yrtteihin. 🙂

Siskon ~

Onnea Tytti! Voitit liput LOVE HARVEST -dinnerille! 😃 Saat meiltä pian meiliä!

Vastaa käyttäjälle Sofia salmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.