Menu

Voita Freska-kotisiivous omaan kotiisi

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUJILLE!

Mikä ihana auringonpaiste ulkona! Tosin häpesin äsken työhuoneelle tullessani, nähdessäni ikkunat ekaa kertaa kuukausiin näin kirkkaassa valossa: ihan järkyttävän likaiset! Tää mesta näyttää ulkoa ihan joltain läävältä. No, saapa tehdä työnsä rauhassa, kun ikkunan livekokoinen Kate Moss-tarra ei houkuttele porukkaa sisään, heh. Heti kun pakkanen laskee, painelen ulos rätin ja lastan kanssa. Lupaan.

Ikkunat pesen yhä itse, mutta muuten työhuoneen siisteydestä vastaa joka toinen viikko käyvä siivooja, joka imuroi, pesee lattiat ja pyyhkii pinnat. Vaikka olen töissä turvautunut apuvoimiin, meni vuosia, ennen kuin raaskin alkaa käyttää siivoojaa kotona. Nyt kun koti on reilun 100 neliötä ja lapsia on kaksi, ei tässä kahden yrittäjän perheessä voi olla liikaa aikaa perheelle. Siksi olemme ulkoistaneet siivouksen siivousfirma Freskalle , joska olenkin blogissa aikaisemmin kirjoittanut.

Siivoojamme, Ramona kävi meillä aluksi muutaman kerran blogiyhteistyön merkeissä, mutta eihän tällaisesta palvelusta voinut päästää irti, kun tajusin, miten paljon säästän hommassa aikaa. Lapsiperheessä on pakko pestä pintoja ja lakaista lattiaa päivittäin, mutta varsinaisen imuroinnin, pölyjen pyyhkimisen, sekä kodin siistimisen tekee siivoojamme, joka käy meillä joka toinen viikko. On aika luksusta tulla kotiin töistä, kun kämppä näyttää ihan hotellilta.

kc-freska2

Sitäpaitsi: kiitos kotitalousvähennyksen, saa siivouspalveluista puolet takaisin. Tässä vähän matematiikkaa aikaisemmasta blogauksestani:

”Esimerkiksi meidän kodin kolmen tunnin siivous kustantaa 102 €, josta jää kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaksi 56,10 €. Kotitalousvähennystä tosin ei voi tehdä lennossa, mutta Freskasta saa pyytämällä vuoden lopuksi siivouksesta maksetun summan, jonka voi ilmoittaa verottajalle kotitalousvähennyksen tekoa varten.”

Perjantain kunniaksi on sopivaa polkaista käyntiin skaba, jossa voit voittaa kotiisi Freskan siivoojan. Kerro kommenttiosiossa, miksi juuri sinun kotisi on siivoojan tarpeessa? Voittaja saa käyttöönsä alennuskoodin 170 euron arvosta (siivouksen kesto max. 5 tuntia) ja osallistua voi, jos asuu Helsingissä, pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tamperella. Paras vastaus voittaa, skaba on käynnissä viikon, eli perjantaihin 5.2. saakka.

Onnea skabaan!

25 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Ollaan muutettu 2 vuotta sitten eikö ikkunoita ole vieläkään pesty.

Etsin juuri hyvää siivousfirmaa uuteen kotiimme!

Nelihenkisessä perheessämme podetaan paraikaa influenssaa kolmen jäsenen voimin, jälkitauteja jo kahdella. Siivousapu olisi nyt enemmän kuin tarpeen, toipumisessa menee varmasti tovi jos toinenkin.

Ainoana vanhempana on välillä pakko jostain joustaa. Ainakaan perusteellisempaa siivousta ei kovin usein voi priorisoida vaan on valittava mitä tekee, harrastaako lapsi, harrastaako itse, vai tapaisiko ystäviä. Valitettavasti siivon takia ystävätkin tulee kutsuttua aika harvoin…. Siis lisää sosiaalisuutta, kun koti on siistimpi, koska eihän mikään ole niin hyvää kuin vertaistuki ja ystävien tapaaminen. 🙂

    Onnea Leevi, voitit! Saat kohta postia!

Me ollaan niin laiskoja ja aina on jotain kivempaa tekemistä ettei vaan tule siivottua.

2 lasta, vanhemmat töissä ja kaikilla harrastuksia 🙂 Siivoukselle ei vaan tunnu löytyvän aikaa.

Teimme juuri asuntokaupat ensimmäisestä omasta kodista ja neliöitä on luvassa lähes tuplamäärä nykyiseen vuokrakotiin verrattuna. Siivousapu tulisi erittäin tarpeeseen toukokuussa, kun muuttopäivä koittaa! 🙂

Tuli juuri hakemaan niksejä sivuiltasi siivoukseen ja miten sattuikaan osuvasti tämän viikon arpa <3 Pienen lapsen äitinä ja työssäkäyvänä, en tiedä miten aikani aina riittää siivoukseen. Nythän se ei oikein riitäkään.. Tämä olisi enemmän kuin tarpeen ?

Olisi mahtavaa voittaa siivousapua sillä rakennuksessani on juuri lopetettu julkisivu remontti joka toi paljon pölyä mukanaan ja opiskelijabudjetilla en itse pysty siivoojaa palkkaamaan. Toivottavasti osuu onni kohdalle!

3 kk vauva, uhmakas 3 vuotias ja riehuva koira- siivousapua kiitos!!! 🙂

Teen itse kahta työtä; minulla on päivätyö, jonka lisäksi pyöritän omaa yritystä. Mieheni on myös yrittäjä, ja matkustaa työssään paljon, parhaimmillaan neljästi viikossa! Järjestyksestä kyllä pystymme pitämään huolta, mutta pintojen pyyhkiminen, imurointi ja ikkunoiden pesu ovat meillä ajanpuutteen vuoksi harvinaisia tai erittäin harvinaisia toimenpiteitä. Tämä on kerrassaan kamalaa, sillä minulla on astma, ja tiedän, että minun PITÄISI tehdä kaikkea edellä mainittua paljon useammin. Siivousapua kiitos! 🙂

Tässä nelikymppinen perheenäiti, jolla käsissään tuore ADHD-diagnoosi. Tarkemmin sanottuna sen tarkkaavaisuushäiriöinen muoto, ADD. Aika pommi! Voin kertoa, ettei tässä ole siivousasiat päällimmäisenä mielessä. Ja vaikka olisikin, niin ”tuumasta toimeen” on todella haastavaa. Puhdas koti selventäisi mukavasti näitä sekalaisia fiiliksiä! -Kumppani olisi mielissään myös! 😉

Turhan iso talo, jossa on menossa iso remontti. Asuttavalla puolella on remontin jäljiltä vielä monenlaista siivottavaa, kun taas toinen puoli taloa on remontin keskellä. Ammattisiivooja olisi taivaan lahja <3

Me ei itse oman perheen kanssa tarvita siivousapua. Mutta välillä hirvittää reilun kuuskymppisen äitini tilanne, joka oman vaateliaan vuorotyönsä ohella hoitaa 90-vuotiaan isänsä ruoanlaiton, lääkityksen ja siivouksen omansa lisäksi. Nyt kun minä muutin pois samasta kaupungista enkä pysty auttamaan isoisän kanssa, on hermoja raastavaa kuulla äidin tuskailua siitä miten omassa kotona ei jaksa tehdä enää mitään. Siksi olisi ihanaa kerrankin tietää mutsilla olevan tilanne, että isoisän kodinhoidon jälkeen voisi vaan chillata!

3kk hampaita duuniva pikkumies, 8v kaksospojat ja adhd mäyräkoira, siivousapu ei olisi lainkaan pahitteeksi =)

Lapseni menehtyi muutama vuosi sitten. En nyt vain ole saanut siivottua kunnolla sen jälkeen. Masennus on pitänyt otteessaan ja koti on sen näköinen. Vieraita en kehtaa pyytää kylään.

Olen raskaana ja sain pari viikkoa sitten ”tuomion” lääkäriltä olla tekemättä mitään; ei kaupassa käyntiä, ei tiskikoneen tyhjentämistä, pöytien pyyhkimistä, nothing! Mies siivoaa tosi reippaasti töidensä ohella minkä ehtii ja jaksaa, mutta eipä sitä aikaa kauheasti ole. Olispa ihanaa, kun joku tulisi tekemään kunnon siivouksen ja me voitais vaan keskittyä odottelemaan vauvaa ja tuoda Bebe siivottuun kotiin!

Siksi, koska olisi kiva viettää viikonloppuja perheen kanssa tehden muutakin yhdessä, kuin siivousta. Siksi, että olisin mukavampi ihminen, jos ei koko ajan edessä olisi kamala kaaos. Siksi, että lapset kuulisivat suustani muutakin, kun papatusta ainaisesta sotkusta. Siksi, koska siitä ei sitten enää luovuttaisi. 🙂

Olisi kyllä ihan ylimahtavaa kun saisi käyttää kaiken sen ajan mitä siivoamiseen menee, perheen kanssa 🙂 Meillä on kotona vilkas taapero ja kolme kissaa, joten työstettävää materiaalia riittää 😀 Peukut ja varpaat pystyyn, että meidän perhettä onnistaisi!

Koira –> karvoja ja useiden ulkoilujen takia sisälle kantautuvia kiviä, kuraa ja muuta roskaa. Tarvitseeko sanoa muuta?

Haluisin yllättää oman parhaan isosiskoni siivouslahjakoritilla. Vilkas taperoikäinen esikoinen ja kaksi koiraa vievät usein siskoni kaiken ajan ja huomion, jolloin siivoamiseen ei riitä aikaa. Itse autan siskoa ikkunoiden pesussa ja kaikessa missä milloinkin ehdin, mutta haluisin tarjota koko asunnon siivoamisen. 🙂

Muistan harvoin kiittää omaa siskoa, joten tässä olisi hyvä tapa kiittää siskoa ja tarjota hänellä omaa aikaa arjen keskelle.

En tiedä milloin asunnon ikkunat on viimeksi pesty. Saattaa olla, että siitä on yli viisi vuotta aikaa. Ikkunoita on paljon ja ne ovat kolmikerroksiset. Eli pestävää todella riittää. Olisi ihanaa saada ne puhtaiksi mutta koskaan ei tunnu olevan aikaa hommaan.

Oikeastaan tahtoisin lahjoittaa voittoni ystävälleni, pienen lapsen äitinä huomio on varmasti enemmän vaavissa kuin siivouksessa. Tämä menisi kuin hemmottelupäivästä. 🙂

Odotan kolmatta lasta ja imuroiminen ja lattioden luuttuaminen on kielletty. En haluaisi motkottaa siivoamisesta miehelle, joten siivooja olisi luksusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.