Menu

Kirkasvalo piristää aamua

Aurinko on hylännyt – ei kuulemma onneksi Suomea – mutta Helsingin. Pahuksen ilmastonmuutos. Eikö ilmaston muuttumisen kuuluisi purra ensin niihin, jotka saastuttavat planeettaa paljon enemmän kuin me? Ai niin, suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman kolmanneksi suurin. Oikein siis meille.

Tein syksyllä 2006 Kunkkuun jutun kirkasvalolampuista ja ostin sellaisen myös itselleni. Itseasiassa ostimme työkavereiden kanssa kirkasvalolampun kimpassa, ja kierrätimme sitä pimeinä aamuina eri työhuoneissa tuomassa valoa arkeen. Hyvä idea muuten muihinkin työyhteisöihin! Alla havainnekuvaa siitä, miten lamppu valaisee nykyisen työhuoneeni.


Kirkasvalolampun valo on aluksi himmeä ja voimistuu vähitellen. On tärkeää, ettei valo ole itselle liian kirkas – portaaton säätö onkin siksi must. Jotta kirkasvalosta on hyötyä, tulee valoa saada yhtäjaksoisesti noin 30 minuuttia. Ei siis auta, että istuu 5 minuutin pätkissä yhteensä 30 minuuttia, vaan valoa pitää saada yhtäjaksoisesti. Lampun tulee sijsita 45-105 sentin päässä itsestä. Kirkasvalolla on piristävä vaikutus, joten lampun ääressä ei suositella istumaan iltaisin. Hyvä idea on laittaa valo päälle vaikka aamiaispöytään tai niin kuin minä teen, napsaista se päälle kun saapuu töihin.

Tehokkaasti kaamosmasennusta vastaan taistellakseen täytyy muista myös liikunta, mielellään kolmesti viikossa! Tutkitusti liikunta ja kirkasvalo yhdessä antavat parhaan tuloksen. Eikä ruokavalion merkitystä saa unohtaa: vitamiinit kehiin ympäri vuoden.

Kirkasvalolampun teknisistä spekseistä ja hinnoista on lisää infoa jutussani Kunkun sivulla. Vuonna 2006 lamppuja sai vähän alle satasella ja kalleimmat maksoivat 300 euroa. En ole tehnyt hintavertailua lähiaikoina, ymmärtääkseni hinnat ovat aika samoissa vieläkin. Kirkasvalolamppujen muotoilu on kehittynyt onneksi parempaan suuntaan, kaunis on etenkin Eero Aarnion Innojokille suunnittelema Innosol Origo (kuvassa).

Huomaan itse olevani positiivisemmalla tuulella kun tietokoneen vieressä paistaa harmaina syys- ja pimeinä talviaamuina pieni aurinko, enkä ihmettele ollenkaan kirkasvalohoidolla saatuja positiivisia tuloksia. Vaikken olekaan masennukseen taipuvainen, huomaan lampusta olevan itselleni niin paljon iloa, etten halua enää luopua siitä mistään hinnasta, paitsi jos joku lupaisi oikean auringon palaavan Helsinkiin.