Menu

Hyvästi televisio

Moon TVn kadonneeksi luullut nauhat ovat löytyneet ja Timo Wright on koostanut kanavan historiasta dokumentin Hyvästi televisio. Koska oma historiani käsittää myös pienen pätkän Muukkaria, haluan jakaa teille muutaman tapahtuman kanavan viimeisistä viikoista.

Olin siis edesmenneellä kulttikanavalla työharjoittelussa. Kokemus oli monestakin syystä unohtumaton, ehkä ennen kaikkea siksi, että jouduin lopettamaan harjoitteluni yhdessä koko muun kanavapossen kanssa – allekirjoittamalla oman irtisanomiseni. Siihen saakka harjoittelu oli supermahtavaa, vaikkakin ilmassa olikin epävarmuutta ja lopun ajan merkkejä…


Ehdin olla Muukkarilla työharjoittelussa säälittävät viisi viikkoa ennen kuin herra konkurssi tuli koputtamaan ovea. Saakeli kun avasin, ei olisi pitänyt! Olin sinä samaisena aamuna lähdössä tekemään ensimmäistä omaa juttuani – haastattelemaan mammuttitutkijaa – mutta pahuksen pukumies koputti toimiston oveen, eikä halunnut kahvia kun kysyin, maistuisiko. Joo ei jäänyt mies kahville, ei. Tunnin päästä jo kannettiin tietokoneita pihalle. Pelastin keittiöstä yhden mukin itselleni muistoksi ja soitin sitten mammuttitutkijalle itku kurkussa: ”Me mentiin just konkurssiin…”. ”Olen pahoillani” vastasi herra mammutti.

Olin viisi viikkoa aikaisemmin aloittanut työharjoitteluni toimistoapulaisena. Tiedättehän:kahvinkeittämistä ja puhelimeen vastaamista. Ajankohtaistoimitus Aivoradio oli kuitenkin vailla kesäorjaa, koska he olivat unohtaneet hommata itselleen kesätyöntekijän. Onnekseni he kaappasivat minut toimistosta toimittajaksi, tai siis toimittajan assariksi. Kannoin kameralaukkua ja toimin ties minä statistina inserteissä. Yhden jakson juonsin ruotsiksi. Voi luoja kuinka toivon ettei sitä nauhaa ole enää missään. Aivoradio oli itselleni ensikosketus toimittajan (ja juontajan) työhön ja muistan ajatelleeni moneen kertaan, että jos vielä joskus toimittajaksi pääsisin, niin se vasta olisi jotakin se!

Pakko vielä jakaa teille seuraava: samaan aikaan kanssani työharjoittelun aloitti kaksi poikaa, jotka eivät oikein tienneet, mitä olivat tulleet tekemään. Peliohjelmia kai olisivat halunneet… Mutta pojatpa joutuivat editoimaan pornoa! Jätkät taisivat alussa olla fiiliksissä hommastaan, mutta kun he kaksi viikkoa olivat peittäneet mustilla laatikoilla pornopätkien ei-sopivaa-telkkariin – kohtia, olivat jätkien hymyt jo aika väkinäisiä. Kun minä pääsin Iiro Seppäsen elämyspuistoon testailemaan extremevekottimia, jäivät jätkät koppiinsa editoimaan ihmisten alapäiden lähikuvia.

Muistan, kuinka ihana Arman skeittaili ympäri toimistoa, kuinka Ukko jaksoi hymyillä kaikille, kuinka Dan oli coolein tapaamani suomenruotsalainen, kuinka Poden, Virven ja Anssin kanssa oli mahtava tehdä Aivoradiota, kuinka jouduin siivoamaan ekana työpäivänä jääkaapin, jossa kasvoi vihreää karvaa, kuinka tykkäsin lampsia aamuauringossa Pursimiehenkatua pitkin töihin ja kuinka säälin ihmisiä, jotka menivät töihin kadun toiselle puolelle, Seiskan toimitukseen. Oi, Moon TV kaipaan sinua! Voisiko joku pliis tuoda asenteen takaisin televisioon?

Hyvästi televisio nähdään Ykkösellä ensi sunnuntaina klo. 21:15. Kannattaa katsoa! Trailerin näet täältä.