Menu

Watch me

En käytä rannekelloa, en ole tottunut. Ranteessani on joko koruja tai ei mitään. Kellot ovat silti kauniita ja inspiroivia esineitä, etenkin jos ne ovat vanhoja, jopa antiikkisia. Uudet kellot eivät usein sydäntäni lämmitä, jotain “nappipattereilla käyviä”… Hmph. Ei puoliksikaan niin siistiä kuin vedettävät kellot. Ja kelloista todellakin on paljon muuhunkin kuin ranteeseen.


Oma, vedettävä – yhä moitteettomasti toimiva – taskukelloni kuului aikoinaan isoisäni isälle, mahdollisesti jopa isoisäni isoisälle. Kelatkaa: miksi kukaan, ikinä, missään, keksi patterit?! Is asking why? No varmaan, koska kellon vetäminen on niin nihkeää, vaivalloista ja mitäs jos sitä ei muista tehdä? No se tietty on hiukan nihkeää oikeasti… Ja eihän tolla kapineella ees voi lukea sähköpostia. Tai navigoida.

Kelloni on tehty 1800-luvulla ja se on kokenut uskomattomia seikkailuja. Juuri se tekee taskukellostani aarteen, kaikki ne tarinat! Niiden vuoksi kellosta haluaa pitää erityisen hyvää huolta. Kun hakee Zarasta uuden, “mageen” kellon, ei sillä ole tiettykään tarinaa (paitsi se, jota kuluttajille ei haluta kertoa). Mutta toisaalta, jos kello on kestävä ja sinä pidät sitä koko loppuelämäsi, ja lapsesi, ja lapsenlapsesi , niin sitten tilanne onkin vähän toinen. Muista se! Luo tavarallesi tarina. Kestävä rocks!

Mene siis kirpparille tai antiikkiliikkeeseen (tai mummolaan) ja tsekkaa kelloanti. Ja jos et löydä ulkoisesti kaunista yksilöä, tsekkaa kellon sisuksiin! Tuunausvinkki: pura kello palasiksi ja koristele sillä ihan mitä tahansa. Laita vaikka kehyksiin seinälle. Mitä vaan!

kuva täältä

Vanha kello on tietty kuitenkin ehdottoman jees jättää ehjäksi, jos se on kivan näköinen tai jopa toimiva niin kuin omani. Kunhan vaan muistaisin vetää sen…