Menu

Oksua ja tuskaa

Otsikko on meikäläinen eilen puolenpäivän aikaan. Olen viimeiset 30 tuntia kärsinyt ja toipunut ruokamyrkytyksestä. Kuvittele olotila, jollaisesta kärsit pahimmassa krapulassa. Siis pahimmassa krpaulassa ikinä. Kerro se kymmenellä ja tiedät about mitä tarkoitan. Kesken maailmanlopunfiilistä ei ehkä ekana tulisi mieleen vaihtaa maata (saatika lähteä taksin kyydissä Lontoon liikenneruuhkaan TAI juosta lennolle TAI ahtautua lentokoneeseen moneksi tunniksi), mutta näköjään ihminen kykenee mihin tahansa, kun on pakko.

Toipuminen on vienyt yli vuorokauden, mutta vähitellen tuntuu, että elämä alkaa voittaa. En ole vielä lukenut edes kommenttejanne, paneudun niihin huomenna. Veikkaan, että luvassa on (taas) aikamoista matkustuskritiikkiä. Ymmärrän toki sen, mutta kun vaakapuntarissa on muutaman vuoden kuluttua enää ei olemassa oleva ihminen versus matkailun CO2-päästöt, ei valinta ole vaikea (perheasioita en avaa blogissani tämän enempää).


Ensimmäistä kertaa Englannissa käyneenä olin ihan ehta turisti ja nautin siitä! Maaseutu oli kaunis ja niityt juuri niin vihreitä kuin tv-sarjoissa. Ja vaikka matkan pääfokus olikin maaseudulla, ehdin nähdä vähän myös Lontoota. Londiksessa silmään pistivät ruokakauppojen superfood-valikoimat, ekologisiin kierrätyspahvibokseihin pakatut sandwitchit, kymmenet eri terveysmehu- ja smoothievalikoimat, Brick Lanen vintageliikkeiden määrä, pubien edustojen pukumiehet (pukeutuisivatpa suomalaismiehetkin useammin pukuun!) ja loistava metroverkosto. Levyt ja kirjat olivat halpoja ja tiedoksi: Lontoossa sijaitsee ehkä maailman täydellisin levykauppa (kuva).

Luulin, ettei indielevykauppaa, jonka yhteydessä on myös ekohippisnäkkejä myyvä kahvila ja stage live-esiintyjiä varten, ole olemassa. Mutta on se. Brick Lanen kupeessa. Ai niin, kauppa myy myös kirjallisuutta, bändipaitoja ja onpa siellä myös valokuva-automaatti (tietty), jonka sisuksiin mahtuu kerralla vaikka koko bändi. Mahtavaa.


Lisää Lontoo-asiaa myöhemmin. Nyt koitan maistella kiinteää ruokaa… Ja kuuntelen iltasaduksi ihanaista Alessia.