Menu

Se ainoa vauva-aiheinen blogaus

Viikko takaperin Vihreässä Langassa julkaistu haastatteluni Kemikaalimartta sai aikaan ison palautetulvan. Enimmäkseen sain vauvaonnitteluja ja -neuvoja, mutta myös toiveita, ettei Kemikaalicocktailita tulisi vain vauvablogi. Ei ole tulossa. Omistan silti tämän yhden blogauksen aiheelle, koska myös tämän viikon Langassa mainittiin haastatteluni: olin saanut taivassalolaiselta äidiltä terveisiä Langan lukijapalautesivulla.

Minua on varoiteltu, että vauvafoorumit ja -aiheet ylipäänsä saavat aikaan kiihkeää keskustelua, ja jopa syyttelyä, vaikka ihmiset eivät tiedä toistensa elämistä juuri mitään. Jotenka en ole kovin yllättynyt, että se yksi pieni asia Vihreän Langan jutussa — lasinen tuttipullo — sai osakseen kritiikkiä.

Tiedoksi siis: se, että puhuin haastattelussa lasisesta tuttipullosta, ja kuinka se ei luovuta kuumaan nesteeseen bisfenoli A:ta (kirjoitin tästä jo marraskuussa 2008) ei tarkoita samaa kuin väittämä ”en aio imettää lastani”. Huvittavaa, että joku edes vetelee tällaisia johtopäätöksiä. Joten se siitä.

Se mainitsemani palautteen lähettänyt taivassalolainen äiti puolestaan kirjoittaa, että ”Kemikaalimartta oli lehden kiinnostavin juttu naismuistiin. Lähes liikutuin sen äärellä!”. Tosi mukava kuulla, että jutusta on tykätty. Samainen äiti kuitenkin mainitsee, kuinka ”…kulutuskriittinen Shingler tekee toivioretkeä Stockmannin vauvantarvikeosastolle”. Jos nainen tuntisi minua ollenkaan, tietäisi hän, että haastattelu oli itseasiassa ensimmäinen kertani ikinä Stokkan vauvantarvikeosastolla 🙂 …ja varmaan viimeinenkin.

Sama nainen jatkaa: ”Juuri se aika, jolloin ekologisesti ajattelevat kaupunkilaiset tilaavat Saksasta lastenvaunut, täyttävät kaapit kestovaipoilla, shoppaavat kasoittain luomupuuvillaisia design-vauvanvaatteita ja hankkivat lasisia tuttipulloja”.

Tämä on sitä samaa elintasohippi-asiaa, josta Virpi Salmi kirjoitti taannoin Hesarin nettisivuilla, tärkeä aihe minusta.

Olen ehdottomasi sitä mieltä, että lapset eivät tarvitse ”kasoittain vaatteita” eikä heidän hyvinvointinsa ole shoppailun määrästä kiinni, todellakaan. Eikä niitä vaunuja tarvitse varmaan Saksasta tilata? Mutta kestovaipat ovat ekologisia, lasinen tuttipullo on minusta muovipulloa kivempi ajatus (käytäntö toki voi olla toinen juttu), eikä siitä irtoa bisfenoli Ata — vaikka toki rintaruokinta on paras vaihtoehto (minulle itseasiassa ihan itsestäänselvä!), jos se vaan on mahdollista (kaikille se ei sitä ole) ja on ehdottomasti paikallaan vähän miettiä, mitä vauva oikeasti tarvitsee, olen siis palautteen lähettäjän kanssa aivan täysin samoilla linjoilla.

En itse ole ostanut lasista tuttipulloa, en aio ostaa vauvansänkyä (koska se saadaan käytettynä kavereilta), en ole ostanut yhtäkään potkupukua tai lelua, enkä to-del-la-kaan aio shoppailla skidille jotain turhaa kamaa, koska kaikki oman lapsuuteni lelut ja vaatteet ovat omien vanhempieni kaapeissa tallella, ja ne kelpaavat minulle ihan hyvin.

Lopuksi äiti vielä toivoo, että ”lisää melua kemikaaleista ja enemmän kulutuskriittisyyttä”. Huvittavaa sikäli, että sitähän lähes koko juttu — lasituttipulloa lukuunottamatta — koski. No, ymmärrän toki, että juttu kirvoitti ajatuksia, eikä äiti varmaan vain meikäläiselle tuossa kirjoita, vaan toteaa asioita noin yleisellä tasolla.

Tämä oli siis se ainoa vauva-aiheinen postaus, jonka halusin julkaista lähinnä vastineeksi saamalleni ”ei-sieltä-tissistä-mitään-bisfenolia-tule” -läpälle ja kritiikille yltiöpäisesta shoppailusta. Se meidän pieni kun on vielä mahassa, eikä sille ole ostettu vielä yhtään mitään!

… että tällaista 🙂

Hyvän äitiyttä käsittelevän blogin löydätte muuten täältä. Katja on mahtava angstimutsi, fanitan.