Menu

Shokkihoitoa

Mä olen NIIN kyllästynyt tulivuori-uutisointiin. ”Kesä pilalla”, ”Epätoivo” ja ”Katastrofi” ja blaa blaa… Epätoivo on oikeasti jengillä siellä Islannissa. Siellä näyttää esimerkiksi tältä:

Kuvat: The Reykjavik Grapewine

Kelatkaa niitä ihmisiä, joiden koko elämä on toistaiseksi tuhkan peitossa. Meillä täällä ei ihan oikeasti ole yh-tän mi-tään hä-tää. Tietty on äässistä, että oma lomamatka on pilalla tai peruttu, mutta noin koko elämän mittakaavassa se on v–n pieni asia!

Osallistuin eilen kaupunkimehäiläisinfoon, jonka oli pitkälti järkännyt Yhdysvaltain suurlähettilään vaimo. Suurlähettiläs avasi tilaisuuden ja aloitti muistuttamalla, kuinka me olemme luonnon armoilla, vaikka elämmekin modernissa maailmassa. On hyvä muistaa, että juuri näin on, eikä siinä paljon auta parkua jonkun lentolipun perään. Se on harmi juttu, mutta se siitä.

Kuin tilauksesta, tulee YLE2:lta tänään Naomi Kleinin kirjaan pohjautuva dokumentti Shokkihoitoa. Ohjelma perustuu Kleinin kirjaan, ja se näytetään klo. 22.50. Suosittelen katsomaan!

Psst… Tulivuoriavautumista myös Uudessa Mustassa ja Katjankin tontilla.