Menu

Hei 2010 moi 2011

Joulukuusemme kannettiin ulos vasta pari päivää sitten, en millään olisi halunnut luopua sen tuomasta tuoksusta. Mun puolesta sisällä saisi olla kuusipuu ympäri vuoden. Joulukoristeetkin ovat vasta matkalla kellariin…

Meillä kuusta kaunistivat isovanhemmiltani perityt koristeet, jotka ovat mulle tärkeitä aarteita. Osa niistä on makuuni vähän liian kitchiä, mutta etenkin vanhat lasipallot on aivan mahtavia.

Piti blogata tästä jo joulukuussa, mutta kerrottakoon näin jälkeenpäin, että kuusessamme paloivat oikeat kynttilät, ei mitkään sähkövalot. Pakko myöntää, että ajatus elävästä tulesta kuusessa (ja puutalossa!) vähän pelotti, mutta mieheni lapsuudessa kuusessa paloivat oikeat kynttilät kuulemma aina, joten uskalsin laittaa sellaiset myös meidän kuusipuuhun.

Livetuli toi kieltämättä joulukuusen ihailuun ihan uuden ulottuvuuden. Mikä tunnelma! Lisäksi kuusen äärellä tuli oltua ihan eri tavalla, rauhassa. Kun kynttilät sytyttää, tulee puun äärellä oltua sen kummemmin poukkoilematta. Tietenkään oikea tuli kuusessa ei ole ehkä paras ratkaisu pikkulapsiperheeseen, mutta pienen vauvan kanssa homma vielä toimii.

Tässä mä vaan jorisen joulusta 2010, vaikka uusi vuosi on jo täällä! Mun ainoa uudenvuodenlupaukseni liittyy liikkumiseen, nykyään kun tuntuu, ettei ehdi millään urheilla. Mun on iät ja ajat pitänyt blogata teille liikunnasta, Kaisa kun teki mulle kunto- ja ravinto-ohjelman ja kaikkea… Kaisa: I´m getting there… Ongelma vaan on se, että jos urheilen, en ehdi blogata. Pitäisi varmaan uhrata parit blogaukset ja nostaa äässi penkistä. Hankkiutua niiden jo ostettujen painojen äärelle ja alkaa huhkia. Yritetään.

On mulla toinenkin lupaus: olen päättänyt, että siinä missä 2010 oli yhtä paahtamista, olkoon 2011 paljon relampi. 2011 tulee olemaan myös livempi vuosi, 2010 oli ihan liian virtuaalispainotteinen. Tänä vuonna siis vähemmän tietokonetta, enemmän oikeaa elämää.

… ja tässä mä taas kökin koneella, vaikka pitäisi jo nukkua. Heikolta näyttää uudenvuodenlupausten noudattaminen. Noh, aloitan huomenna.