Menu

Terveellistä pikaruokaa ruotsiksi

Hyllyssäni on kymmeniä keittokirjoja, joista suurinta osaa en ole kuin selaillut. Teen päivittäin ruokaa, mutta aina on sen verran kiire, ettei ehdi lukea reseptejä. Niitä varten kun pitäisi ostaa raaka-aineet, joita ei kuitenkaan kokkailuhetkellä löydy kaapista. Sovellan siis yleensä omasta päästä ja kirjoittelen teille blogiin parhaat oivallukset.

Tapasin talvella iloisen ja innokkaan nuoren naisen, joka kertoi tulevasta kirjastaan. Se sisältää perheelleen kokkailtuja ja hyväksi havaittuja reseptejä, jotka pystyy tekemään nopeasti. Kirjan nimi on Vrålhungrig mat nu eller genast ja reseptit ovat ihan oikeasti sellaisia, että ne saa aikaiseksi muutamassa minuutissa. Osassa menee 20 minuuttia, mutta hyvin pitkälti kirja sisältää fiksua pikaruokaa: tahnoja, keittoja, salaatteja, smoothieita jne.

Jämähdän itse usein samoihin resepteihin ja on virkistävää saada kimmokkeita rutiiniensa rikkomiseen: siihen iänikuiseen hummukseen voi — kuten Matilda — heittää sekaan pari porkkanaa ja aprikoosivoi (kuivattuja aprikooseja, banaania, inkivääriä, suolaa) vaan kuulostaa taivaalliselta. Supermackan = leipäpala, jolle levitetään aprikoosivoita ja tuoreen avokadon siivuja. Juuri tällaisia helppoja reseptejä kirja sisältää. Reseptit ovat kasvispainotteisia ja suurin osa on maidottomiakin.

Kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut 18-vuotias Matilda Mannström. Tapasin eräissä kirjakinkereissä myös Matildan äidin, joka kertoi kuinka ihanaa on saada syödä tyttären terveellisiä ja herkullisia pöperöitä. Toivottavasti Islasta tulee samanlainen. Sitten mä voin vaan relata ja herkutella.

Matilda kertoi olevansa kempparifani ja sain kirjastaan oman kappaleen omistuskirjoituksella. Oli häkellyttävää tajuta, että oma työni on saanut tämän supermimmin tekemään oman kirjansa.

Kirjan kieli on ruotsi, mutta se ei ole varmasti kenellekään este: kieli on niin superyksinkertaista, että sanakirja.org auki vaan ja tekemään.

Jag är Matilda så stolt över din bok, den är faktiskt super! Fint jobb tjejen. 😀