Menu

Vitamiinitutkimus ei ole riippumatonta

D-vitamiinikohu tuli tarpeeseen. Suomalaiset alkavat vasta hiljalleen herätä siihen tosiasiaan, että kaikkiin kaupan tuotteisiin ja valmistajien väitteisiin ei voi luottaa. Eikä viranomaisten “valvontaan”. Suomalaiset viranomaiset suhtautuvat esimerkiksi D-vitamiinitabujen valmistajiin luotettavina kavereina, joiden sanaan voi luottaa. Viranomainen luottaa sokeasti bisneksen tekijän sanaan.

En tässä blogauksessa ota nyt varsinaisesti kantaa siihen, onko terveydellisesti edes fiksua vetää D-vitamiinia niin antaumuksella nappeina ja kapseleina kuin mitä nyt harrastetaan (en haluaisi, että ihmiset unohtavat esimerkiksi kalansyömisen tärkeyden), vaan keskityn nyt siihen, kuinka me luotamme tutkimustietoon, joka ei ole riippumatonta.

Helsingin Sanomien sivuilla esimerkiksi “Eviran ylitarkastaja Anna Mizrahi ihmettelee tutkimuksen tulosta, sillä lääkeyritykset ovat omavalvonnassaan ilmoittaneet hyvin toisenlaisia tuloksia.” No hei haloo! Kai nyt, kun itse tuottavat tutkimuksensa! Kuinka usein Evira mahtaa tarkasta omavavontatutkimusten paikkansa pitävyyttä? Juuri tämä on iso ongelma ja asian ydin. Paitsi lääketeollisuutta, tämä koskee myös esimerkiksi elintarvike- ja kosmetiikkabisnestä. Siksi suosin itse esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa, että sertifikaatin takana on aina ulkopuolinen hyväksyjä, eikä lafka itse.

Kuva: iltalehti.fi

Suuryrityksillä on hämmentävän helppo tilanne tehdä rahaa ihmisten terveyden kustannuksella, kun voivat itse suorittaa tutkimuksensa ja yksinkertaisesti ilmoittaa viranomaisille, että kaikki on ok. Miten tämä voi olla mahdollista? D-vitamiinikohun myötä voi laittaa kyseenalaiseksi kaikki vitamiinit, joita kansa vetää. Miten voi olla varma yhdestäkään tuotteesta? Toivottavasti eri mediat alkavat skuupin toivossa nyt teettää omia tutkimuksiaan, jotta saamme nopeasti lisää tietoa siitä, mitä meille mm. APTEEKEISSA myydään.

Oma aiheensa on se määrä, jonka me D-vitamiinia pillereiden muodossa tarvitsemme. Asiasta on terveysrintamalla olemassa konsensus: suomalaisille määritelty päivittäinen D-vitamiinimäärä on liian pieni. Esimerkiksi Iltalehdessä on helmikuussa neuvottu — virallisiin suosituksiin nojaten — kuinka aikuinen saa tarvitsevansa 7,5 mikrogrammaa (µg) D-vitamiinia vuorokaudessa. 7,5 on aika naurettava määrä siihen nähden, että Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti vastikään D-vitamiinin turvallisena pidetyn päiväannoksen 50 mikrogrammasta 100:aan. Iltalehden jutussa — jonka siis valitsin tähän nyt ihan randomisti monista Google-tuloksista — muistutetaan hyvin kuitenkin kalan syömisen tärkeydestä. “Kuha, siika, silakka, muikku, lahna, lohi ja kirjolohi sisältävät runsaasti D-vitamiinia, mutta esimerkiksi seiti vain vähän. Vapaana kasvanut kala on vitamiinipitoisempi kuin kasvatettu”. Harva syö kalaa tarpeeksi usein. Itse uskon, että D-vitamiinia on hyvä hankkia luonnosta niin paljon kuin mahdollista, sillä kapseleissa ja pillereissä on aina muitakin aineita kuin sitä itseään.Varsinkin nyt saatujen tutkimustulosten mukaan tuntuu älyttömältä, että osa kuluttajista on nappaillut D-vitamiinin toivossa tyhjää täynnä olevia nappeja. Pahimmassa tapauksessa turhia lisäaineita. On aivan varmasti terveellisintä hankkia D-vitamiininsa kalasta ja auringosta (silloin kun se on mahdollista), mutta ilmeisesti tarvitsemme rinnalle myös D-vitamiinilisää jossakin muodossa. Mikä nappi, kapseli tai suihke nyt sitten on se paras, on hyvä kysymys. Toki D-vitamiinia on lisätty myös maitotuotteisiin, mutta itse en maitotuotteita juuri harrasta. Kauramaitoa sen sijaan käytän ja siinä D-vitamiinitasot kyllä ovat ihan samat kuin litran maitotölkissäkin, mutta henkilökohtaisesti käytän kauramaitoa aika harvakseltaan parhaillaan. Joillekin napeille olisi siis tarve, kai. Pitänee tsekata Akuutin jutusta lista, jossa osa D-vitamiinivalmisteista on arvioitu.

Huh.

Nyt Kirjamessuille!