Menu

Pirkka, Rainbow ja Eldorado käyttävät pakkotyövoimaa

Osallistuin juuri Finnwatchin järjestämään tiedoitustilaisuuteen, jossa kerrottiin kauppaketjujen omien brändien taustalta löytyvän räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Se miksi kauppaketjujen omat merkit ovat aina halvimpia, on tämän luettuasi melkoisen selkeää.

Kansalaisjärjestö Finnwatchin tuore selvitys paljastaa vakavia ihmisoikeusloukkauksia suomalaisten kauppaketjujen omien merkkituotteiden valmistuksessa.

Pirkka-, Rainbow- ja Eldorado-tuotteissa käytettävää ananasmehukonsentraattia Thaimaassa valmistavan Natural Fruit -tehtaan työntekijät saavat laittoman alhaista palkkaa ja joutuvat tekemään ylitöitä jopa 5–10 tuntia päivässä.

Monet heistä ovat salaa maahan tuotuja paperittomia siirtolaisia. Joukossa on myös alaikäisiä lapsia.

Lisäksi kyseisen, Thaimaan Prachuap Khiri Khanin maakunnassa sijaitsevan tehtaan johto on takavarikoinut siirtotyöntekijöiden passit ja työluvat ja estää heitä vaihtamasta työpaikkaa.

– On poikkeuksellista, että suoraan kansainvälisille elintarvikemarkkinoille tuottavaa yritystä epäillään näin törkeistä laittomuuksista. Tehtaan olosuhteet täyttävät monelta osin pakkotyön ja ihmiskaupan määritelmät, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.

Suomessa ananasmehukonsentraatin prosessoi mehuksi kansainväliseen Refresco-konserniin kuuluva Vip-Juicemaker Oy. Kyseistä mehua myyvät esimerkiksi S-ryhmä, Kesko ja Suomen Lähikauppa.

kc-finnwatch

Halvalla on hintansa. Kun tuotteita saa polkuhintaan, on syy jossakin. Usein kuulee sanottavan, että kauppojen omat brändit ovat halpoja vain siksi, että volyymit ovat isoja, mutta kuten Finnwatchin raportti osoittaa, kyse ei suinkaan ole siitä, vaan palkkojen ja ihmisoikeuksien polkemisesta.

Infossa kerrottiin, että suomalaismerkkien alihankkijoidensa kautta työllistämä Natural Fruit on räikein ihmisoikeuksien rikkoja, mihin Finnwatch on koskaan törmännyt.

Mitä voi tehdä kuluttaja? Olla ostamatta sokeasti vain hinnan perusteella. Ja suosimalla S-ryhmää. Finnwatchin edustaja nimittäin kertoi, että S-ryhmä toimi kaikista ketjuista selvästi läpinäkyvimmin ja ketjua kiiteltiin infossa moneen otteeseen. Sen sijaan Kesko ei antanut Finnwatchille käyttämiensä alihankkijoiden nimiä.

Aloin pohtia: miltä tehtaalta tulee vaikka Valion ananasmehu? Sitä ei tässä tutkittu, vaan tarkastelun kohteena olivat halpisketjut. Olisi kiinnostavaa tietää se, käyttävätkö myös korkeamman profiilin firmat samaista thaimaalaistehdasta alihankkijoidensa kautta? Vartiala totesi, että ”hyvin todennäköisesti”.

Mehun lisäksi Finnwatch tutki myös kahden suomalaisille kauppaketjuille tonnikalasäilykkeitä valmistavan yhtiön, Thai Union Manufacturingin ja Unicordin, vastuullisuutta. Näilläkin tehtailla törmättiin moniin ongelmiin.

– Palkat eivät riitä elämiseen, kaikilla ei ole kirjallisia työsopimuksia ja työturvallisuudessa on puutteita, Vartiala luettelee.

Finnwatchin mukaan vähittäiskaupan ketjujen tulisi valvoa omien merkkiensä tuotteiden vastuullisuutta nykyistä tarkemmin tuotantoketjun kaikissa vaiheissa. Myös kauppaketjujen käyttämä kansainvälinen BSCI-vastuullisuusjärjestelmä vaatii kehittämistä.

– BSCIn tulisi kiinnittää riittävästi huomiota ammatillisen järjestäytymisen tukemiseen sekä elämiseen riittävään palkkaan. Thaimaassa haastattelemamme työntekijät eivät edes tienneet, mikä ammattiliitto on, ja he joutuivat tekemään joka päivä ylitöitä tullakseen toimeen.

Finnwatch vaatii kaupan ketjuja sitoutumaan kaikin käytössään olevin keinoin tutkitun ananastehtaan työolojen parantamiseen.

– Ostoja laittomuuksista epäillystä tehtaasta ei tule lopettaa, vaan yritysten on ryhdyttävä toimiin työolojen parantamiseksi ja kerrottava avoimesti tilanteen kehittymisestä, Vartiala kehottaa.

Jatkan tonnikala-aiheesta myöhemmin, mutta täällä paikan päällä olevasta kuhinasta päätellen aihe on tänään kaikissa päämedioissa, joten infoa satelee teille päivän mittaan.