Menu

Linssikeitto ja kasviproteiiniasiaa

Laitetaas väliin vähän muuta kuin maitoasiaa, palaan tosin seuraavassa postauksessa eri lehmärotujen maitoeroihin. Mutta ekana linssikeittoa!

Kempparin Bloggerin puolen uumenista löytyy resepti vähän tujumpaan linssikeittoon. Valmistin tänään pitkästä aikaa tuota nimenomaista soppaa ja ai että on herkkua. Tosin muutin reseptiä vähäsen, ohje edempänä tekstissä.

Oikotie optimaaliin -ohjelmassa jokaisella aterialla tulisi nauttia proteiinia ja vaikka se tuntuikin alussa mahdottomalta ajatukselta, ei se ole niin vaikeaa kuin kuvittelisi. Esimerkiksi juuri linssikeitto on oiva kasviproteiinin lähde. Jos/kun OO-ohjelman ohjeissa lukee 100-150 g lihaa, voi sen korvata samalla määrällä linssejä tai papuja.

Itse tulen syöneeksi eniten palko- ja edamamepapuja sekä kikherneitä. Palkopavut nautin yleensä sellaisenaan höyrytettynä tai chili-seesam -kuorrutteisina. Pakko tosin sanoa, että tähän aikaan vuodesta palkopavut maistuvat pahvilta. Parhaita ne ovat tuoreina ja kotimaisina. Edamameja nautin keitettynä ja suolattuna, tähän tapaan. Niitä tosin ei tavallisista marketeista juuri saa, mutta erilaisista aasialaisista ruokakaupoista kyllä. Hakaniemen suunnalla pussillisen pakastettuja edamameja saa reilulla kahdella eurolla. Kikherneet puolestaan popsin joko sellaisenaan salaatin seassa tai hummuksen muodossa. Kempparissa muuten on hyvä hummus-resepti.

Tänään kuitenkin kunnostauduin linssikeittohommissa ja väänsin punaisen linssikeiton.

kc-linssikeitto2

Halusin siitä lapsiystävällistä, joten laitoin chiliä maltillisesti ja me aikuiset lorautimme sitä valmiin sopan päälle siinä missä Islan soppaan laitettiin raejuustoa.

Tein keiton tähän tapaan:

  • 600 g punaisia linssejä
  • 2 punasipulia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 3 perunaa
  • 3 rkl luomukookosöljyä
  • 1 dl tomaattisosetta
  • 1,5 l vettä
  • 3 dl kookosmaitoa
  • 1 rkl chilitahnaa
  • 3 rkl kalakastiketta
  • mustapippuria
  • tuoretta korianteria

Huomaa: suolaa ei tarvita erikseen, koska kalakastike on hyvin suolaista. Jos kaapissa ei satu olemaan kalakastiketta, laita tilalle suolaa, vaikka Herbamarea.

Huuhdo linssit, kuori ja silppua sipulit ja perunat. Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää perunat ja tomaattisose. Kuumenna muutama minuutti. Lisää linssit ja vesi. Keitä kypsäksi noin puolen tunnin ajan. Soseuta ja mausta.

Tällä reseptillä kun tekee, niin maku ei ole parivuotiaalle liian stydi, vaan sopivan samettinen. Jokainen voi sitten maustaa chilillä jälkikäteen oman maun mukaan. Reseptiin sopisivat hyvin myös paahdetut auringonkukansiemenet, niitä voi siis käyttää pannun kautta ja sirotella keiton sekaan. Hyvää on — ja muuten: raaka-aineet saa isoksi osaksi pikkukaupasta. Ettehän ole unohtaneet haastetta? 🙂