Menu

Huilin mainio maitojuttu

”Kaksivuotinen miesten maidonjuonti-kampanja sai valtiolta noin 180 000 euron tuoet”. Sen sijaan ”Kotimaiset kasvikset ry. lobbasi kasvisten käytön puolesta vuoteen 2010 saakka. Mutta koska maa- ja metsätalousministeriön myöntämä rahoitus pienenee vuosi vuodelta, yhdistyksen oli mahdoton pitää henkilökuntaansa”. Tässä muutama kiinnostava lause eilen ilmestyneen Huili-lehden pääjutusta.

kc-eimaitoa

Kuva: Huli-lehden jutusta

Ei maitoa, kiitos – juttu koittaa löytää syitä maidonjuontiin ja ihmettelee, mihin maitodn tuputus perustuu. Jutussa käsitelään politiikkaa, jonka lopputuloksena meidän toivotaan käyvän tissillä vielä aikuisenakin. On hämmentävää, että suomalaiset syövät aivan liian vähän kasviksia, mutta silti meille markkinoidaan isoimmin maitoa (ja lihaa ja leipää). Tai ehkä syy onkin juuri siinä.

Kaikki äidit tietävät, kuinka maito- ja etenkin Valio-propaganda alkaa jo neuvolassa ja sen jälkeen samaisen yhtiön mainokset ja muu ”opetusmateriaali” siivittävät lapsen elämää tarhasta kouluun. Siellä missä on lapsia ja puhe ravitsemuksesta on myös Valio. Maito ja Terveys ry tuottaa kouluihin maitoaiheisia tehtäväkirjoja ja julisteita. Huilin jutussa haastateltu Maito ja Terveys ry:n toiminnanhojtaja Tiina Soisalo toteaa (lainauksen loppuosa):

”Yleensähän lapsille ei saa mainostaa, mutta maidon kohdalla kyse ei ole markkinoinnista. `Teemme ravitsemusviestintää´.”

Riikka Suominen kertoo jutussa myös esimerkiksi koulumaitotuesta, jota Valio sai viime vuonna 1,9 miljoonaa euroa. ”Euroopan tilintarkastustuomioistuin on vuonna 2011 kyseenalaistanut koulumaitojärjestelmän toimivuuden, mutta EU:n talousministerit eivät suostu luopumaan tuesta” Suominen kirjoittaa. Jutussa tuodaan esille se, minkä moni meistä toki tietääkin: suomalaisten pitää ostaa paljon maitotuotteita, jotta suomalaisella maitoteollisuudella menee hyvin. Yksinkertaista.

On tuskaista ymmärtää, kuinka isoista rahoista on kyse. Esimerkiksi kotimaisia kasviksia tuottavat tahot — yleensä perheyrityksiä — eivät voi saada menekinedistämistukea, koska yritykset ovat liian pieniä. Menekinedistämistukea kun saa vain, jos omaa myös omaa rahaa. Ilman omaa rahoitusta tuoen saaminen ei onnistu, vaikka asiasi olisi kuinka hyvä.  Maalaisjärjellä ajateltuna, jos tuote on kohdallaan, kotimainen ja terveyttä edistävä, eikö tukea pitäisi antaa juuri sinne, missä markkinointiin ei muuten ole varaa? Niin kuin vaikka kotimaisten kasvisten kohdalla. Rahojen jakautuminen on aivan järjen vastaista ja se näkyy suomalaisten ruokailutottumuksissa — ja terveydentilassa. Kuinka monta meiliä olenkaan saanut lukijoilta, jotka ovat lopettaneet lehmänmaidonkäytön ja huomanneet pääsevänsä vatsavaivoista, ihottumista jne.

En minä maitoa tai Valiota vihaa. On ihan ok, että suomalaiset voivat itse valita, mitä lasiinsa ja lautaselleen laittavat. Se mikä pistää vihaksi on se taloudellinen tuki, jota iso toimija saa voidakseen olla vielä isompi samalla, kun pienet ovat tuomittuja olemaan pieniä. Sitäpaitsi: ei suomalaisia ylipuhuta ostamaan turkiksiakaan siksi, että suomalaisella turkisteollisuudella menisi hyvin. Miksi meidän pitäisi toimia näin maidontuottajien kohdalla? Miksi minun pitäisi työllistää maataloutta jos kyse on tuotteesta, jota en tarvitse?

Harmi ettei Huilin juttu ole verkossa! Soisin teidän jokaisen lukevan sen kokonaan.  Jos maito-juttu kiinnostaa, voi uusimman Huilin tilata kotiin. Lehteä myyvät myös Kiasma, Kaisa-kirjaston kirjakauppa ja Stockmann sekä Akateeminen kirjakauppa ympäri maan.