Menu

Mämmiä ja mangoa

Kaikki eivät pidä mämmistä, minä en kuulu heihin. Minusta mämmi on aina ollut hyvää. Skidinä sitä nautittiin punaisen maidon tai kerman kanssa, mutta sen jälkeen kun maitohommat eivät ole oikein olleet minua varten, on mämmin nauttiminen vaatinut uusien höysteiden keksimistä. Tulin eilen kokeilleeksi sen verran herkullista mämmikyhäelmää, että maistatutin reseptiä heti kolmella koehenkilöllä ja saatuani kaikilta vihreää valoa, halusin jakaa reseptini tännekin.

kc-mammijalkkari

Sarri mämminvihaaja oli tietenkin houkutteleva testihenkilö. Jokke, joka pitää mämmistä, oli niinikään houkutteleva testihenkilö, koska Sam — suhtautuu mämmiin neutraalisti — kehui eilen tätä kyhäelmääni sen verran vuolaasti, että ajattelin saavani vähintään Jokelta pisteet kotiin. Niin sainkin, ”on laitettava blogiin” totesi mies mämmiannoksensa imaistuaan. Sarri tykkäsi jälkkäriannoksestaan myös, eli sikäli uskallan suositella tätä niillekin, jotka eivät niin mämmistä perusta.

Käytin Kymppi luomumämmiä, jossa yllätyksekseni ei ole sokeria laisinkaan. Vain vettä, luomuruisjauhoja, luomuruismallasta, suolaa ja luomupomeranssinkuorta. (Onko tavallisessa mämmissä yleensä sokeria? Olen luulut että on.)

Mangohillo_02Annostele lautaselle 4-5 rkl mämmiä ja 2-3 rkl paksua jogurttia. Käytin Lindahlsin luomu turkkijogurttia, sillä vaikkei vatsani kestä kotimaisia maitotuotteita, sopivat monet ulkomaiset tuotteet mulle hyvin — jostain ihmeen syystä. Lindlahlsin jogurtti on nykyään jääkaappimme vakkarikamaa.

Jääkaapissa sattui olemaan Jam it! -merkkinen mangohillopurkki, jolle vihdoinkin löytyi käyttöä: laita annoksen päälle 1 rkl mangohilloa. Jam it! -hillot ovat muuten sikäli hyvää kamaa, että esimerkiksi tässä kyseisessä ei ole kuin mangoa, limeä, sokeria ja agaria. Monissa hilloissa on liuta turhia lisäaineita, esimerkiksi maku- ja väriaineita. Olen ostaut hillon joskus viime vuoden puolella S-marketista, eli saanee ihan tavallisista ruokakaupoista ympäri Suomen.

Ripottelin mämmin, jogurtin ja mangohillon päälle vähän paahdettua kookos-kurpitsansiemensekoitusta ja totesin, että nyt taisi löytyä aika killeri makucocktail. Paahdettuja kookoslastuja saa luultavasti Punnitse & Säästästä ja isoimmista marketeista. Usein ne ovat yhtenä raaka-aineena pusseissa, joissa on sekaisin kuivattuja marjoja, pähkinöitä ja siemeniä.

Jos haluat hifistellä, voit raastaa pinnalle vähän luomusitruunan kuorta, mutta toimii ilmankin erinomaisesti.

Väitän itseäni neroksi. Tämä on NIIN HYVÄÄ.

Nyt syön laatikollisen mämmiä.