Menu

Ruokaa Reykjavikissa x 6

Söin Islannissa vain erinomaista ruokaa. Syynä ovat paikalliset ystäväni, jotka veivät meikäläistä omiin suosikkipaikkoihinsa, mutta silläkin lienee jotain tekemistä asian kanssa, että kala tulee ruokapöytään aina tuoreena ja lampaanliha — jota Islannissa syödään paljon — on niin luonnollista kuin olla voi: eläimet ovat vapaina ulkona keväästä syksyyn ruohoa ja vuoristoyrttejä syöden. Voi siis nauttia lihansa hyvillä mielin. Sillä on minulle paljon merkitystä. Liha myös maistuu sypermurealta.

Tässä paikat joissa Reykjavikin reissulla söin. Veikkaan, että maistuis varmaan sullekin.

1) Reykjavik Marina

Reissun ekat 3 yötä olin Marinassa. Hotellin baari Slippbar on supersuosittu ja ravintola on hyvä. Nautin ekana iltana kalapannun, jonka kissakala melkein suli suuhun. Ah! Reykjavikissa parasta on juuri tuore kala, jota saa kaikkialta.

kc-marina2

kc-basilikadrinkki

Ennen (ja jälkeen) illallisen nautimme Slippbarissa drinkit ja Haukur suositteli minulle erityisesti basilikadrinkkiä. Juoma ei ollut juurikaan makea ja pinnalla killuvan basilikanlehden päälle oli ripoteltu mustapippurirouhetta, ihan täydellistä. Pakko koittaa imitoida tätä kotona. Baarissa oli kaikkina iltoina (ke-la) paljon porukkaa ja jengiä oli pukumiehistä rokkipoikiin. Kannattaa ehdottomasti käydä Slippbarissa drinksulla, vaikka asuisikin muualla. Sama pätee muuten Marinan aamiaiseen.

kc-marinaaamupala

kc-marinaaamupala2

kc-marina.aamupala

Tarjolla on paljon vihannes- ja hedelmäosastoa, munakasta, leipiä, leikkeleitä, juustoa, hilloja, Skyriä, myslijuttuja, puuroa ja vähän makeita. Todella jees. Pieni inkiväärishotti (jonka punaisen värin alkuperästä ei ole tietoa) oli suosikkini. Tänne voisin mennä aamupalalle vaikka asuisin toisessa hotellissa.

2) Happ

En ollut istunut reissuisäntieni autossa varmaan kuin vartin kun jo päästiin vatsahommiin. Jotenkin puhe vaan kääntyi ruokaan, hyvinvointiin ja hyvin pian Happ-ravintolaan. Isännät kertoivat ravintolasta, jossa lista vaihtuu usein ja ruoka on terveellistä ja taivaallista — jopa parantavaa. Miehet fiksasivatkin minulle treffit Happ´n perustajan, Unnur Gudrun Pálsdóttirin (kutsutaan Lukkaksi) kanssa. Nautimme perjantaina yhdessä lounasta ravintolassaan, joka sijaitsee reykjavikilaisen toimistorakennuksen katutasossa. Asiakaskunnassa on paljon businessväkeä, äitejä lapsineen, nuoria aikuisia ja jopa porukkaa, joka käy Happ´ssa lääkärin suosituksesta.

kc-happ

Our Company Happ, which stands for healthy and pure products, aims to improve general health. We all have our own ideas about what healthy means but for us it is all about promoting a good quality of life, energy and happiness. Healthy food made from good raw ingredients. Real food, made from scratch in our kitchen without additives, supplements or artificial colorings.

In the Happ kitchen we believe that food should be both nourishing and healthy. Meals should be simple but tasty. They should also be a colorful sight for the eyes and nourishing for both body and soul, without being pretentious. Above all the meals should be fresh and pure. We believe that by consuming unprocessed food we can become healthier and prevent and even cure some diseases. We hope that our ideology reaches you

kc-happ1

Lukka työskenteli aikaisemmin personal trainerina ja alkoi jossain vaiheessa valmistaa ruokaa muutamille valituille asiakkaille. Tilanne kuitenkin alkoi riistäytyä ajankäytöllisesti käsistä ja hän päätti perustaa ravintolan niin, että voisi auttaa vain muutamien sijaan mahdollisimman monia syömään hyvin. Nyt Happ on paitsi kolmen toimipisteen ravintola, myös cateringpalvelu ja henkilökohtaista ravitsemusapua jakava yritys. Lukkan tavoite on vaatimaton: syövän selättäminen. Tai ennemminkin ennaltaehkäisy.

Nainen kertoi isästään, jolla oli mm. diabetes ja paljon ylipainoa. Lukka oli koittanut saada miestä muuttamaan ruokailutottumuksiaan, mutta asia ei häntä kiinnostanut. Sitten lääkäri ilmoitti, että molemmat jalat pitää todennäköisesti pian amputoida. Isä kääntyi tyttärensä puoleen, joka otti täyden ruokahuoltovastuun kaikesta, mitä isä söi. Mies laihtui ja kävelee taas jaloillaan, joiden lääkäri luuli olevan mennyttä. Hämmentävää on, ettei lääkäri ollut miehen ruokavaliomuutoksesta iloinen, vaan totesi ”täytyyhän sinun pystyä nauttimaan ruoastasi, onko tuollaisessa nyt laitaa?” Lukka kertoi, että päinvastoin kuin isänsä lääkäri, jotkut kollegat itse asiassa ohjaavat ihmisiä hänen ravintolaansa, mutta vaativat, etteivät potilaat kerro asiaa kenellekään. Lääkärin kun kuuluisi parantaa lääkkeillä, eikä ruoalla.

kc-happ2

Nautin Hapissa kanaburgerin (kuvassa), minua vastapäätä syötiin pizzaa (ylempi kuva) ja kolmas seuralaiseni otti keiton. Päivittäin vaihtuvia annoksia on aina kolme ja ne kaikki saa take awayna mukaan. Raaka-aineet ovat luomua ja esimerkiksi pizzapohja ei ole vain vehnälätty, vaan speltistä ja siemenistä valmistettu, rapean näkkärin kaltainen asia.

kc-happkeitto

Happ-raflan konsepti on mainio ja firma on myös tuottanut keittokirjan, jonka sain omistajalta mukaani. Voin sanoa, että näitä reseptejä tulen jakamaan bblogissa varmasti. Etenkin pizzapohja tulee olemaan käytössä. Ehkä jo pääsisäisenä…

Reykjavikin ytimessä toimii myös nopeampaan ruokailuun keskittynyt Happ-toimipiste, joka on erikoistunut laadukkaisiin leipiin ja smoothieihin. Testasin viherdrinkin ja tuoreporkkanakakun, jotka imaisin ennen kuin ehdin kuvata. Molemmat olivat ihan sairaan ihania, en oikein tajua, miten nämä ravintolan safkat tehdään. Jotain huumeita varmaan. No, ehkä keittokirja antaa vastauksen siihen.

3) Graenn Kostur

Sunnuntaina söin lounasta hyvässä kasvisravintolassa. Graenn Kosturissa päivittäin vaihtuvalla listalla on aina neljä eri annosta, joista yksi on keitto, yksi pinaattipiirakka ja kaksi annosta vaihtelee. Torstaisin on aina lasagnepäivä. Söin itse ”murekkeen”, joka oli tehty pähkinöistä ja jostakin, ei hajuakaan, mutta huh huh minkä makuista ruokaa. Todella maukasta.

kc-vegeannos

kc-gk.annos

Paikka on vähän syrjässä, vaikka sijainti onkin aivan ytimessä. Kun suunnistat, niin mene lahjatavarakaupan ja parkkihallin välistä. 🙂

4) Rub23

kc-reykjaviksushi

Rub23 is an Icelandic restaurant that uses ingredients from Icelandic fishermen and farmers . Ingenuity from Asia and America. We specialize in seafood and have a wide variety of fish species and a wide selection of sushi dishes mixed with steaks and desserts.

Halusin syödä matkalla ainakin kerran sushia kun tajusin, miten tuoretta paikallinen kala aina on. Isännät suosittelivat Rub23-ravintolaa, josta saimmekin ihan hyvää sushia. En sanoisi, että se oli erinomaista, mutta maukasta. Olen aika vaativa sushini suhteen… Pidin kuitenkin annoksen sushipizzasta, joka kuulostaa oudolle, mutta maistui herkulliselta. Siinä kala-riisi -annos on tempuralevyn päällä, jonka sisällä on vihanneksia. Mainio idea.

Näiden neljän paikan lisäksi nautin kerrassaan mainiota lammas-sieni -paistosta ja tuoreita simpukoita Nordic House kulttuurikeskuksessa, joka muuten on Alvar Aallon suunnittelema. Suosittelen paikan ravintolaa ehdottomasti! Myös perjantaina isäntien kanssa testaama Islanti-menu Fish Companyssa on ihan must paikka ruokailijalle, joka arvostaa hyviä raaka-aineita. Annoksista ei ole kuvan kuvaa, mutta neljän ruokalajin illallinen upposi kaikkiin syvän hiljaisuuden vallassa. Aina kun uusi annos tuotiin pöytään, maistelimme sitä hartaasti. Voih, haluan takaisin Reykjavikiin!