Menu

Tatuointi turvallisesti

Juttelin vastikään pitkästi Paradise -tatuointi ja lävistyspaikan perustajan, Kalle Koon kanssa. Halusin tietää tarkalleen, mitä värejä firma käyttää, koska sain joululahjaksi tatuointilahjakortin. Minulla on ennestään yksi pieni kuva ranteessa, enkä ollut ajatellut ottaa toista.

Kalle antoi linkinkin firman käyttämiin väreihin ja tiedon, että värit ovat paitsi testattuja, myös vegaanisia. Hän mainitsi, että vaikka moni tatuointipaikka käyttääkin asiallisia värejä, on liikkeellä musteita, joiden alkuperä ja raaka-aineet on hämärän peitossa. ”Helsingissäkin saatetaan tehdä tatuointeja Kiinassa tuotetuilla halpisväreillä, jotka voivat olla todella haitallisia” mies totesi.  Kiinnostuin tatuointivärien valvonnasta ja sattumoisin pari päivää myöhemmin bongasin Ylen sivuilta tämän:

Tatuointivärien koostumusta ei valvota tarvittavalla tavalla Suomessa. Ruotsissa ja Tanskassa tehdyissä tutkimuksissa tatuointiväreistä on löydetty ihmisille vaarallisia ainesosia. On todennäköistä, että Suomen markkinoilta löytyy juuri samoja aineita, kertoo neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Esimerkiksi jos tilataan väriaineita kaikista halvimmista paikoista, ei voi tietää millaisia nämä väriaineet ovat. Niissä voi olla esimerkiksi syöpää aiheuttavia aineita, joita meillä ei saa edes automaaleissa käyttää, Lahtinen toteaa.

Markkinoilta löytyy toki myös ihmisille sopivia väriaineita. Ongelmana onkin se, tietääkö kuluttaja tatuointinsa väriaineen koostumuksen. Kuka tahansa voi halutessaan tehdä tatuointeja, ja seuraukset pysyvät ihmisessä loppuelämän.

Lahtisen mukaan tatuointipaikka kannattaakin valita harkiten. Epäilyttävistä, esimerkiksi liikkuvista tatuointipisteistä, ei tatuointia kannata ottaa.

Lähde: yle.fi

Kalle mainitsi juuri samasta, missä Ylen jutussa mainitaan: halvimman aineet saattavat sisältää vaarallisia kemikaaleja.

Tuntuu oudolta, että Suomessa ei ole systemaattista tatuointiaineiden valvontaa. Miten se voi olla mahdollista? Jokaisen tatuointipaikan pitäisi saada toiminnalleen viranomaisten hyväksyntä niin, että kuluttaja voisi etsiä vaikkapa firman nettisivuilta toiminnan virallistavaa sertifikaattia.

Meillä säädellään hyvin tarkasti esimerkiksi kosmetiikan, erilaisten maalien sekä muiden kemikaalien laatuvaatimukset. Tatuointivärit ovat jäneet vähälle huomiolle, Lahtinen kertoo.

Miten aineita, joita hakataan ihoon, ei käsitellä samalla tasolla kuin niitä, joita levitetään iholle? kysyy hämmentynyt kuluttaja. Varmaan siksi, että Arkadianmäen porukalla ei ole tatuointeja. Asia ei varmaan tule yhtä iholle kuin kosmetiikka.

Siihen nähden, miten jopa koko käsivarren pinta-alalle levittyvät tatuoinnit ovat hyvin nuortenkin suosiossa, kaivattaisiin kyllä ehdottomasti tehostetunpaa valvontaa, jotta jengi ei tietämättömyyttään anna hakata ihoonsa vaarallisia aineita. Tatuoinnit ovat iso trendi ja kynnys niiden ottamiseksi on madaltunut viime vuosina paljon. Kun on kyse loppuelämän ajan ihossa olevasta väristä, on raaka-ainevalinnalla iso merkitys.

kc-tatuointi

Kallen kanssa keskusteltuani ja väreihin tutustuttuani päätin käyttää lahjakortin. Kuva on ohuen ohutta viivaa, enkä ole huolissani tatuoinnin terveysriskeistä, kun kyse on näin pienestä  mustemäärästä. Otin omaan tatuointiini käytettävästä musteesta niin paljon selvää kuin mahdollista ja sinun kannattaa tehdä samoin, mikäli mietit ihosi koristamista.