Menu

Uutta lasia köökissä

Tutustuin vastikään Granit-yhteistyön myötä liikkeen valikoimaan ja palasin hiljattain vielä ostamaan parit lasit ja maustepurkit, kun ne jäivät pyörimään mieleeni.

kc-granitlasi.3

kc-granitlasi

Matalat lasit ovat aivan loistavat paitsi kauniina vesilaseina, myös modernit viini- tai sirot drinkkilasit. Huomasin lisäksi, että matala ja leveä lasi on oiva myös 3-vuotiaan pieniin käsiin. Nämä tuotteet eivät kuulu yhteistyöprojektin piiriin, maksoin laseista niiden kauppahinnan kaksi euroa kappale. Harkitsen myös ostavani lisää  edellisessä postauksessa näkyneitä Granitin viinilaseja, ovat meinaan paksua ja kestävää lasia, toisin kuin ne, joita hyllyssämme entuudestaan on.

kc-granitviinilasit.2

Ostin myös maustepurkkeja — vihdoinkin! Siihen nähden että laitamme päivittäin ruokaa, on mausteiden säilytys ollut retuperällä. Mustapippuri, suola ja oliiviöljy ovat kyllä olleet käden ulottuvilla, mutta kaikki muu on ollut vaikeasti keittiön toisella puolella, kaapin alahyllyllä, eikä mausteisiin tule impulsiivisesti kajottua. Bongattuani Granitista yksinkertaisia, lasisia maustepurkkeja, ostin niitä läjän ja siirsin innoissani mausteet epämääräisistä nyssyköistä paljon kauniimpiin olosuhteisiin. Uusi säilytystapani on jo nyt saanut meikän kokeilemaan uusia maustesekoituksia, suosittelen!

kc-keittio

ks-maustepurkit

kc-herbamare

Ihan sama ilmiö kuin kylppärissä: käytän aina niitä koruja, jotka roikkuvat peilin vieressä, enkä kaivele korurasiani uumenia. Mulla pitäisi oikeasti olla kaikki näkösällä, jotta muistaisin koko valikoiman olemassaolon. Maustehylly on onneksi nyt sata kertaa fiksumpi kuin koskaan aikaisemmin. Purkkeja tosin on käytävä ostamassa lisää, sillä kun antaa hommalle pikkusormen, vie se näköjään koko käden. Eihän näillä 8 purkilla pääse kuin alkuun… Maksoivat puolitoista euroa kappale.

Muistutuksena, että Suomen Blogimedian ja Granitin yhteistyön* tiimoilta on voimassa parhaillaan ale-koodi, jolla saat Helsingin molemmista Granit-liikkeista (se uudempi on Forumin kolmannessa kerroksessa) kymmenen euron alennuksen, kun ostoksen hinta ylittää 50 euroa. Tajusin juuri, että heh, meitsinhän olisi kannattanut itsekin hyödyntää alennuskoodi, eikä ostaa näitä juttuja normaalihinnalla. Koodi on ”noora” ja voimassa 10.10. saakka.

*Sisältöyhteistyökumppanuus, eli olen saanut aikaisemmista Granit-postauksistani kirjoituspalkkion.