Menu

Luonnollista helpotusta siitepölyallergiaan

Silmäni ja nenä valuvat vettä. Oireilen kuin huhtikuussa ja mietinkin, että voiko ihminen tosiaan kärsiä kevätallergioistaan jo nyt? Ulkona kieltämättä on ollut viimepäivinä aika keväistä, eikä se haittaa minua ollenkaan, mutta tämä valuva naamataulu. Gnh.

kc-nuha

Turun yliopiston siitepölytiedotteen mukaan pähkinäpensaan ja lepän kukinta on jo alkanut lämpimimmillä kasvupaikoilla Lounais-Suomessa. Siellähän minä viikon loppupuolen vietin, Salo on todennäköisesti juuri tätä lämpimintä aluetta.

En ole kärsinyt siitepölyoireista vuosiin, mutta aikaisemmin elämässäni jonkin verran. Yläasteella jouduin käyttämään jopa inhalaatiopiippua. Olen havainnut, että oireet voivat joinain keväinä ilahduttaa poissaolollaan ja sitten vaan ilmestyä kuin tyhjästä.

Viikonlopun aikana mietin, miten siitepölyallergiaoireita voisi helpottaa ja lievittää luonnollisesti? Ilmeisesti ainoa tapa on ennaltaehkäistä, minä kun kaipaisin apua nyt kun oireet ovat päällä…

Opin, että jos keväiset allergiaoireet aiheuttaa koivu, saattaa talven mittaan nautitusta hunajasta olla apua: Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti havaitsi tutkimuksissaan, että tiettyä hunajavalmistetta sekä luomuhunajaa käyttäneillä testihenkilöillä (koivuallergikkoja) oli huomattavasti vähemmän oirepäiviä vertailuryhmään nähden. ”Tuoreessa suomalaisessa siedätyshoitotutkimuksessa kävi ilmi, että talven mittaan nautittu uusi hunajavalmiste vähentää selvästi siitepölyallergikkojen oireita koivujen kukkiessa” uutisoi Iltalehti 2009. Tosi kiinnostavaa! Kaivelin tutkimuksen taustoja ja mikäli sinuakin kiinnostaa, löytyy lisää infoa Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johtajan Kimmo Saarisen esityksestä (josta alpuolen kuvakaappaus on).

kc-hunajatutkimus

Hunajaa nautin säännöllisesti, mutta tänä talvena olen kyllä syönyt sitä vähemmän kuin yleensä, mikä oikeastaan johtuu treeniohjelmastani, jonka myötä olen ollut tarkka sokereiden kanssa. Ehkä vähän tyhmää kyllä vähentää hunajan käyttöä flunssakaudella… Taisin saada opetuksen.

Ellit.fi -saitti — tarkemmin rohdosasiantuntija Yvonne Holm Helsingin yliopiststa — neuvoo hoitamaan siitepölyallergiaa mm. porkkanalla, nokkosella, sipulilla ja pernillalla. Akupunktiota suositteli netissä joku ja homeopatian hyödyntäminen siitepölyallergiaoireissa kiinnostaa itseäni kovasti. Homeopaatti Aino Ecksteinin sivuilla on aiheesta kiinnostavaa tietoa ja elleivöt oireeni helpota, saatan olla jopa yhteydessä häneen tai johonkin kollegaansa.

Mutta tosiaan, en tiedä onko tämä siitepölyallergiaa, spekuloin tässä vaan. Toinen asia joka kuviossa mietityttää on se, että nyt on helmikuu. Miten mikään voi kukkia nyt? Leppien kukinta alkaa yleensä maaliskuun puolivälissä ja pähkinäpensaan maalis-huhtikussaa. Tämä helmikuussa alkanut siitepölytilanne on siis harvinaisen aikainen. Tällaisiako talvemme mahtavat olla tulevaisuudessa? Tosin: viime vuonna kevät alkoi puolestaan poikkeuksellisen myöhään: leppä alkoi kukkia vasta huhtikuun puolivälissä. Että mikä tässä nyt sitten on normaalia…

Mikä itseäni mietityttää on siitepölyallergian luonnollinen hoitaminen: onko jollain teistä kokemuksia? Vinkkejä ja lähteitä aihetta käsitteleviin artikkeleihin otetaan mieluusti vastaan. 🙂