Menu

Lehtikaali, so last season: helou nokkossipsit

Kaliforniassa lehtikaalisipsit ovat iso juttu ja erilaisia makuverisoita myytiinkin terveyskaupoissa samaan tapaan kuin meillä marketissa tavanomaisia perunalastuja. Lehtikaali-innostus on Suomessa vasta tulossa, mutta veikkaan, että parissa vuodessa nämä terveyssipsit päätyvät Suomessakin markettien valikoimiin. Saahan esimerkiksi kookosvettäkin jo R-kioskeilta, kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut?

Mitä tulee lehtikaalisipsien jälkeen? Nokkossipsit.

Olen saanut nokkossipseistä hiljaisia signaaleja sieltä täältä, mutta unohtanut koko asian. Onneksi Sonja Kailassaari hehkutti niitä äsken Instagram-tilillään, nyt päätän ottaa tästä vahvasta signaalista kopin ja nokkossipsit vihdoinkin agendalle.

kc-nokkossipsitKuva: Instagram/sonjazz

Miksi olen aikaisemmin dissannut ajatusta nokkossipseistä? Koska kaikissa resepteissä ne suositellaan jostain syystä uppopaistamaan. Sonja sen sijaan kertoi tehneensä seuraavasti: ”hiero lehtiin öljyä ja suolaa ja uunita 200 asteessa 4-5 minuuttia”. Eli ihan kuten lehtikaalisipsit, mutta vähemmän aikaa uunissa.

Kuulostaa helpolta, ja veikkaan homman olevan iisimpää kuin lehtikaalin kanssa, koska nokkosen lehdet ovat ohuemmat. Ne kuivuvat helpommin ja sipsit saa siksi suihinsa parissa minuutissa.

Lesoilen kokeiluni lopputuloksella heti kun saan hankittua nokkosia. Ainakin naapurin pihassa niitä on, joten taidan napata muutaman sieltä testiin. Toivotaan, ettei Saara huomaa meikän kykkivän pihassaan… 😉

Nokkoset tosiaan puskevat ylös juuri nyt ja niitä kannattaakin käyttää nuorina. Muista vaan, ettet nouki niitä tunkioiden tai maantien vierestä.

Jes, jes, nokkosjahtiin!