Menu

Matkakokoista luonnonkosmetiikkaa

Olen lähdössä aurinkoon kolmeksi viikoksi. Otan takaisin viime kesän, joka meni vähän ohi. En ehtinyt nauttia Suomen kauneimmista kuukausista, kun koko kesäkuun pakkasin vanhaa kotia laatikoihin, heinäkuussa purin bokseja uudessa osoitteessa ja elokuun alussa syntyi vauva. Lisäksi heinäkuussa, kolme viikkoa muuton jälkeen tuli vesivahinko, jonka takia piti lähteä evakkoon samalla viikolla kun synnytin. Muutin vikojen raskausviikkojen aikana kahdesti. Oli se rumba, voi luoja sentään. Ja koko syksykin: vasta lokakuussa pääsimme omaan kotiin vauvan kanssa.

No, nyt vietetään kesää kolmen viikon ajan, pääsen vihdoin uimaankin!

kc-thaimaa

Ensi viikolla näissä maisemissa. O_d_o_t_a_n.

Reissaamme ekaa kertaa neljän hengen voimin (apua) ja mukaan otetaan vain pakolliset. Minä aloitin pakkaamisen luonnollisesti kosmetiikka-arsenaalista huolehtimisella. 😉

Haluan päästä helpolla ja hankkia matkalle jonkin valmiin luonnonkosmetiikkamatkapakkauksen, jossa on kaikki putsarista kosteutukseen — mutta eipäs meinannut olla valinnanvaraa! Tein soittorundin niihin liikkeisiin joiden oletin osaavan jeesiä. Ekolo, Ruohonjuuri, Jolie, Stockmann ja Sokos.

Ekolo on lähin oma ekokauppani, jonka valikoimista löytyy kivasti luonnonkosmetiikkaa, mutta myynnissä ei valitettavasti ole luonnonkosmetiikan matkapakkauksia.

Ruohonjuuresta ja Sokokselta löytyi Dr. Hauschkan versio. Pakkaus maksaa parikymppiä ja sisältää kuusi tuotetta: kolme voidetta, kaksi putsaria ja kasvoveden.

DRH_KITS_daily face care kitKuva: drhauschka.com

Satsin pitäisi kuulemma riittää kolmeksi viikoksi. Voiteet ovat 5 ml, kasvovesi ja putsarit 10 ml. Osa Hauschkan tuotteista sopii iholleni, mutta putsareiden kanssa on ollut ongelmia, joten päätin jatkaa etsintää.

Jos jostan löytyy, on se Jolie, ajattelin. Puhelimessa minulle kerrottiin, ettei matkakokoisia tuotteita ole kuin vartalolle, mutta Jolien nettisivuilla eteeni lävähti otsikko “Tuotepaketti jokaiselle maailman matkaajalle”. Henkilökunta ei ehkä muistanut, että on räätälöinyt myyntiin tällaisen?

Kyseessä ei ole vain yhden brändin matkapakkaus, vaan useista eri merkeistä Joliella koostettu matkasatsi. Pakettiin kuuluvat Iroisien puhdistusgeeli ja kasvovesi, 30 ml:n Absolutionin Le Serum Anti-Soif -seerumi, 5 ml:n John Masters Organics Rosmariini-shampoo ja 5 ml:n Sitrus & Neroli –hoitoaine, Neal’s Yard Remedies Frankincense –kasvosuihke sekä Neal’s Yard Remedies –puhdistusliinat. Kuulostaa ihanalle, mutta omalle kukkarolleni 92 euroa on kuitenkin liikaa.

tuotepaketti1Kuva: jolie.fi

Soitin vielä Stockalle ja sain kuulla, ettei heilläkään ole myynnissä kuin Burt´s Beesin tuote, joka ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Äh.

Yhtäkkiä kuitenkin tajusin, että olen ehkä lähtenyt merta edemmäs kalaan, sillä tietenkin olisi pitänyt kysyä Karoliinalta! Oman työhuoneen hoitola on vissiin liian lähellä, heh.

Comfort_Zone_Sacred_Nature_Travel_Kit_1410773098Kuva: feelunique.com

Lienee univajeen aiheuttama black out, etten muistanut ostaneeni Karoliinalta matkapakkauksia jo kahdesti aikaisemmin. Los Angelesissa oli mukana kuvan Sacred Nature -satsi (en ole tainnut blogata siitä) ja Barcelonassa vuonna 2013 reissussa palveli Sukin matkapakkaus. Silloisessa Suki-satsissa ei vaan ollut sitä putsaria, jota olen tottunut käyttämään, ja siksi iho ei saanut ihan sellaista huoltoa kuin olisin kaivannut. Mutta nyt Karoliinalta löytyi Sukin Trial kit for clarity -matkasetti, jossa on useita vakkarikäytössäni olevia tuotteita.

kc-suki-matkapakkaus2

kc-suki3Suosikki-puhdistusaine matkakoossa

Pakkaus sisältää kuusi tuotetta, joista putsarit (2 kpl), kasvovesi ja kasvoöljy ovat tuttuja entuudestaan. Sukin tuotteet sopivat iholleni Dr. Hauschkaa todennäköisemmin, joten vaikka Hauschka olisi ollut huokeampi, ostin Sukin. Pakkauksessa on myös naamio, josta pisteet. Sukin pullot ovat lasia, joten nämä voi säästää ja käyttää matkapakkauksina tulevillakin reissuilla. Hinta osuu Ruohonjuuren ja Jolien väliin, 39 euroa sopii lompakollenikin. Jes!

Löysin siis etsimäni lähempää kuin arvasinkaan, mutta kurkkasin vielä teitä ajatellen Biodellyn ja Hyvinvoinnin tavaratalon sivuille. Ekaksi mainitun alta en löytänyt matkapakkauksia, mutta Hyvinvoinnin tavaratalossa* on myynnissä sama Hauschkan boksi kuin Sokkarilla ja Ruohiksessakin, samaan hintaan. Muistaakseni Mádaralla on ollut jonkinlainen minikokoisista tuubeista koostuva travel-kit, mutta enää sellaista ei myydä kyllä missään, harmillista. Noin ylipäänsä toivoisin, että useampi luonnonkosmetiikkamerkki ottaisi huomioon reissukokoiset tuotteet.

Tällaiselle projektinjohtajaihmiselle on supertyydyttävää saada kosmetiikkasatsi näin kompaktissa muodossa mukaan. Eihän noi edes paina mitään! Nyt vielä kun saisi pakattua kaiken muun yhtä kompaktisti. Help.

Psst… Olen kirjoittanut matkakokoisesta luonnonkosmetiikasta aikaisemminkin, viimeksi keväällä, jutussa Käsimatkatavarakokoista luonnonkosmetiikkaa.

– – – – – –

* Affiliate-linkki