Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Inkiväärisuklaata ja minttuteetä

Äitini oli järkyttynyt, kun emme olleet ajatelleet viettää juuri tänään perheen kanssa pikkujoulua. Kysyin, että mikä määrittää pikkujoulun ajankohdan, ja kuulemma se on viimeinen lauantai, ennen joulukuun alkua. KAIKKIHAN SEN TIETÄVÄT! Minä en kyllä tiennyt. Kyllä tosin muistan, että lapsuudessamme vietimme aina pikkujoulua: silloin saimme joulukalenterit ja jonkun pienen lahjan, mutten ollut tajunnut, että se on jokin tietty päivä.

No, oli miten oli, pikkujoulua voi minusta viettää koska vaan, tänään, huomenna, ensi maanantaina… Itse taidan pikkujouluilla vähän koko ajan. Käytännössä se tarkoittaa maistuvien teelaatujen nauttimista litratolkulla ja inkiväärisuklaata. Niin, koska olen löytänyt koukuttavimman suklaan ikinä.

Viime viikolla lesoilinkin Instagramin puolella suklaasatsista, jonka hain Ekolosta.

kc-suosikkisuklaat

Näyttökuva 2015-11-27 kohteessa 14.52.06Näistä kaikista tykkään valtavasti, mutta Landgartenin inkiväärisuklaa (kuvassa oikealla) on tällä hetkellä ehdoton suosikkini. Olen lähtökohtaisesti inkiväärifanaatikko ja ängen sitä kaikkialle aamupalarahkasta smoothieihin, munakkaisiin ja salaatteihin, joten miksen rakastaisi sitä suklaassakin? Suklaa on makeaa, inkivääri on kirpsakkaa, ja yhdistelmä on täydellinen. Landgartenin suklaa ei ole raakasuklaata ja siinä on myös sokeria. Tämä on siis sellaista syntistä herkkua, jota ei kannata vetää terveyssyistä, mutta tuote on kuitenkin reilu ja luomukin, mitä itse arvostan.

Näin pimeän ja kylmän vuodenajan aikaan syön paitsi vähän enemmän suklaata kuin yleensä, myös nautin isompia määriä teetä. Ekolo-yhteistyöni myötä olen tutustunut mainioon sarjaan, Gaia-nimeltään, jonka Surprise de Noël -tee on oma suosikkini. Vihreää teetä maustavat kaakao,lime, porkkana(!), appelsiininkuori, amarantti ja eksoottiset hedelmäpalat. Aivan ihana, lämmittävä teesekoitus. Sarjan tuotteita saa sekä kauniissa peltipurkeissa, että irtopusseissa, joten purkkia voi täyttää kun tuote loppuu. Peltipurkkiversio on sellaisenaan kaunis lahjaksikin.

kc-palsu

kc-moroccanmint.numi

Palaveerasimme Lauran kanssa torstaina ja tarjoilin hänelle toista suosikkiluomuteetäni Numin minttuteetä, johon olen inkiväärisuklaan lisäksi parhaillaan vähän koukussa. En tykkää niistä sokerilla usein makeutetuista marokkolaistyyppisistä inkivääriteistä, joita esimerkiksi ravintoloissa tarjoillaan. Sokeri ei vaan kuulu musta teehen alkuunkaan. Tämä on ihana sokeritta ja sisältää vain Reilun kaupan luomuminttua. Suosittelen lämpimästi!

Hyvää pikkujouluviikonloppua itse kullekin, on se pikkujoulu nyt virallisesti tai ei. Ja tosiaan: mikäli haluat valmistaa lapsillesi hauskan joulukalenterin helposti, tsekkaa postaukseni Makujoulukalenteri lapselle. Helppo toteuttaa ja hauska käytännössäkin.

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

En tiennyt minäkään virallista pikkujoulupäivää 😀

Toi minttutee saa kyllä multa myös suositukset. Numin teet ei ole aiemmin olleet sillä meidän vakiostoslistalla, mutta asia taisi juuri muuttua.

Mitä kaikkea tuossa lautasella on tarjoiltuna?
Kiitos teesuosituksesta!

Vastaa käyttäjälle Laura Enkama Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.