Menu

Jätä tuoksuva lelu kaupan hyllyyn

Hypistelin lelukaupassa nukkea ja hämmästelin sen vaniljan tuoksua. ”Lapset kiintyvät leluihin enemmän, jos niissä on miellyttävä haju” valisti lelukaupan myyjä. Totta se taitaa olla: ainakin lapsuuteni My Little Ponyt ja jotkut vauvanukkenikin omasivat samanlaisen makean tuoksun, jonka vieläkin muistan, ja johon liittyy pelkästään positiivisia ja ihania muistoja. Olen kuitenkin kuvitellut, ettei nykypäivänä moisia hajusteita enää vauvanukeissa käytetä. Lastenhuoneen kemikaalicocktail on jo lähtökohtaisesti kodin pahin, ja hajusteet jos mitkä ovat leluissa aivan turha yksityiskohta.

Vaikka WWF:n raportti eurooppalaisten perheiden veren kemikaalicocktailista on 10 vuoden takaa, on tutkimustulos yhä relevantti. Tulokset näyttivät, että lapsilla on usein veressään enemmän eri kemikaaleja kuin äideillään ja isoäideillään.

”On ylipäänsä kyseenalaista, että tavallisten ihmisten verestä löytyy keinotekoisia kemikaaleja, joiden yhteyksistä terveyshaittoihin on selviä viitteitä tai joiden vaikutuksia, erityisesti pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta. Analysoidut 107 kemikaalia ovat vain jäävuoren huippu: laajassa käytössä on noin 30 000 kemikaalia, joista suurimman osan terveysriskejä ei tunneta.”

Lue lisää: wwf.fi

Raportin jälkeen on toki tapahtunut muutosta: käyttöön on otettu kemikaaliasetus REACH, mutta valitettavasti REACH ei varsinaisesti valvo leluturvallisuutta (vaikka liite 17 osaa kemikaaleista koskeekin). Käytännön tasolla kukaan ei pääse vetämään vaarallisia kemikaaleja pois markkinoilta ennen kuin tuotteet ehtivät hyllyyn, sillä valvonta on pistokoemaista ja vastuu tuotteen valmistajalla.

Ja hajusteet: monet niistä imeytyvät elimistöön, päätyvät jopa äidinmaitoon saakka, kyse todellakin on kemikaaleista, joiden osalta kannattaa olla tarkkana.

kc-ecolodollSe nukke, jota kaupassa hipelöin oli merkiltään Petitcollin. 1800-luvulta saakka toiminut ranskalainen nukketalo valmistaa leluja tiedostaville vanhemmille, sen Caline Écolo Doll-nukesta näkee heti. Nukke myydään muovipakkauksen sijaan pahvissa, nuken vaatteet ja keskivartalo ovat luomupuuvillaa ja tuote on valmistettu EU:ssa. Faktoja, jotka kuulostavat tiedostavan vanhemman korvaan hyvältä.

Nuken kasvot ja raajat ovat vinyyliä, hiusten materiaalia ei ole mainittu. Mutta eniten itseäni mietityttää nuken tuoksu:  ”vinyyli on hajustettu”, muuta ei pakkauksessa paljasteta. Laitoin sähköpostia Ranskaan tiedustellakseni, millä kemikaaleilla tuoksu aikaansaadaan. Sain yllättäen vastauksen muutamassa tunnissa:

 ”Most of our dolls made of vinyl (we also produce some traditional dolls made of blow molded polyethylene) come with a vanilla scent. It is an artificial scent. I do not know what chemicals it is made of.
 
Our vinyl has been tested according to European toys safety regulations (EN 71-3). In addition, the allergens were also tested by an independent laboratory.”

On hämmentävää, ettei valmistaja tiedä — tai kerro tarkalleen — mitä kemikaaleja nuket sisältävät. Olisin odottanut, että vastauksessa edes vedottaisiin tuotesalaisuuteen, mutta rehellinen ”en tiedä” on aika hämmentävä. Vinyyli (hajuineen, oletan) on lelulain mukainen, mikä tietenkin on hyvä.

Leluturvallisuutta valvoo lelulaki, jota uudistettiin isosti viimeksi vuonna 2013. Sen myötä 19 uuden aineen siirtymistä leluista lapsiin rajoitettiin (aikaisemmin rajoitukset koskivat kahdeksaa raskasmetallia). Lisäksi kemiallisten aineiden käyttöön on tuli seuraavia rajoituksia:

  • Syöpää aiheuttaviksi, sukusolujen perimää vaurioittaviksi tai lisääntymiselle vaarallisiksi luokiteltuja aineita tai seoksia (CMR-aineet) ei saa käyttää lelussa eikä sen osissa kuin tietyin poikkeuksin. Poikkeuksena on esim. turvalliseksi todettu ruostumattoman teräksen sisältämä nikkeli.
  • 55 allergisoivan hajusteen käyttö kielletään ja 11 allergisoivan hajusteen käytöstä velvoitetaan ilmoittamaan lelun pakkauksessa
  • N-nitrosamininen ja N-nitrosoituvien aineiden migraatiota rajoitetaan alle 36 kuukauden ikäisten lasten käyttöön tarkoitetuissa leluissa ja muissa suuhun pantavissa leluissa. N-nitrosaminit ja N-nitrosoituvat aineet ovat syöpävaarallisia. Leluissa niitä käytetään yleisimmin sormiväreissä sekä kumisissa materiaaleissa, kuten ilmapalloissa ja puruleluissa.

Lähde: Tukes

Lainsäädännöstä huolimatta, monien kemikaalien hormonihäiritsijäominaisuuksien osalta ollaan vielä varsin tietämättömiä (lue postaukseni aiheesta) ja Berliinissä järjestetyssä hormonihäiritsijäkonferenssissa sain alan guruilta vahvistusta sille, että arjessamme on monia aineita, joiden vaikutuksia ei vielä varmaksi tiedetä ja siksi etenkin lasten ja raskaanaolevien, sekä imettävien kannattaa karsia arjestaan turhat ja potentiaalisesti vaaralliset kemikaalit. (FYI: kaiken lisäksi hormonitoimintaa häiritsevien kemikaalien aiheuttamat terveyshaitat maksavat EU:lle useita miljardeja euroja vuositasolla.)

Soitin Tukesiin ja haastattelin tuoteturvallisuusinsinööri Asta Koivistoa aiheesta. Hän totesi, että kuluttajan on vaikea saada selville lelun tuoksun aikaansaavia kemikaaleja, koska niitä ei vaadita tuoteselosteeseen. Vain allergisoivat aineet on pakko merkitä. Poikkeuksen muodostavat kosmetiikkalain alaiset lelumeikkisetit. Niissä sisältö pitää avata kosmetiikkalain mukaisesti.

Koivosto totesikin, ettei kaupassa lelun hajusta oikeastaan voi päätellä mitään ja että kannattaa olla yhteydessä tuotteen myyjään ja Tukesiin siinä vaiheessa, jos alkaa saada lelusta reaktioita. Ruotsin luonnonsuojeluliitto on kuitenkin vähän eri mieltä ja neuvoo kuluttajia jättämään lelun kauppaan, mikäli tuotteessa on voimakas tai luonnoton tuoksu.

Minä vanhempana haluan minimoida riskit alunperin, ennen lelun hankintaa, ja siksi en osta lapselleni hajustettuja leluja ensinkään. Itseäni eivät edes niinkään kuumota ihottumat ja muut akuutit reaktiot, vaan enemmänkin hormonihäiritsijä-ominaisuuksia omaavat kemikaalit, jotka vaikuttavat lasten terveyteen ”näkymättömästi”. Ne, joiden vaikutukset ovat pitkän aikaa havaitsemattomissa, ja joille ei voi jälkikäteen mitään tehdä.

Koitan siis ostaa mahdollisimman fiksuja leluja. Meillä etenkin pehmeä muovi ja haisevat/tuoksuvat lelut ovat pannassa. Loppupeleissä on kuitenkin pakko luotettaa lelun valmistajaan. Siksi olikin ahdistavaa saada — vieläpä varsin tiedostavan lelutalon osalta vastaus —  ”en tiedä”, kun kysyin hajustekemikaalin (tai todennäköisesti hajusteseoksen, eli useamman kemikaalin cocktailin) perään.

124_kirjainlaatikko

Nyt kun joulu on nurkan takana, miettii moni leluhankintoja. Ruotsin luonnonsuojeluliitto antaa hyviä vinkkejä joululahjalelujen ostoon. Tässä pääpointit käännettynä, koko artikkelin löydät täältä.

  • Vältä pehmeää muovia ja voimakkaita/luonnottomia tuoksuja.
  • Osta niin vähän tuotteita kuin mahdollista ja valitse hyvälaatuisia tuotteita. Uskalla kysyä kaupassa haitallisten kemikaalien perään. Kuluttajalla on oikeus saada vastaus 45 päivän kuluessa. Mikäli vastausta ei osata antaa, tai kyse on pehmytmuovista ja/tai tuoksuvasta tuotteesta, jätä lelu kauppaan.
  • Parhaat lelut ovat luonnonmateriaalista valmistettuja (esim. puuta). Etsi myös ympäristömerkintöjä (esim. Joutsen). Tällaisia tuotteita voi olla vaikea löytää marketeista, mutta lastentavaroiden erikoisliikkeistä niitä saattaa löytyä.
  • EU:n alueella myytävissä leluissa tulee olla CE-merkki. Tosin: CE-merkityssä lelussa voi olla haitallisia kemikaaleja, sillä merkintä ei ole terveys- tai ympäristösertifikaatti.
  • Kirppikseltä löytyy toki myös hyviä leluja, mutta niissä saattaa olla kemikaalinäkökulmasta isompi terveysriski kuin uusissa.

Ruotsin luonnonsuojeluliiton jutun lopussa on monia kiinnostavia linkkejä aiheeseen liittyen, kannattaa tutustua.

kc-puurobotti

Löysin omalle 1-vuotiaalleni aivan upean puurobotin Karhupuiston joulumyyjäisistä. Ihan hillittömän hieno! Harmitti, kun en pannut tekijän nimeä korvan taakse, mutta kappas: ainakin Peroba myy tätä samaa robottia (maksoi tosin markkinoilla alle puolet Peroban hinnasta). Kädet, jalat ja pään saa irti ja robotin saa eri asentoihin (Peroban sivuilla on tarkempia kuvia). Joulumyyjäiset ovat mainio paikka hienojen puulelujen ja muidenkin laadukkaiden käsityölahjojen bongaamiselle. Myös Suomilelut.fi myy monia hyviä ja klassikkopuuleluja, samoin Isoisän Puulelut. Kannattaa vaan selvittää lelujen mahdollisten maalien ominaisuudet, mutta niistä nyt hyvä kauppias osaa kertoa helposti olennaisen.

Entäpä ne isommat lapset, joille puulelut eivät enää uppoa? Oma 5-vuotiaani on esimerkiksi seonnut Frozenista, eikä häntä juuri puujuna valitettavasti  innosta. Tyttö saa kyllä toivomansa Frozen-mekon, mutta muistakaa te muutkin, että kannattaa pestä tällaiset roolivaatteet (ihan niin kuin muutkin kuteet) ennen kuin lapsi pukee ne päälleen. Ja se hajuasia on olennainen tässäkin tapauksessa: vaate ei saa haista. Kaikenlaisen ”krääsän” suhteen kannattaa olla kriittinen, esimerkiksi Salossa bongaamani Frozen-suihkusaippua oli kemikaalinäkökulmasta katsottuna aivan karseaa kamaa — jopa aikuiselle! Isompien lasten lahjahankintojen kohdalla kannattaa pitää mielessä etenkin mainitut pehmytmuovit ja hajusteet.

Sori nyt jos pilasin joulufiiliksen, mutta kaiken kaikkiaan ei kannata ahdistua liikaa, valita vaan niin hyvät leluvaihtoehdot pukin konttiin kuin voi. Tehdä parhaansa. Olennaista on myös miettiä sitä frekvenssiä, millä lapsi leluilla leikkii. Minkä tyyppinen lelu on kyseessä? Olennaista on myös funtsia sitä cocktailia, joka lastenhuoneessa vallitsee ja käyttää nenäänsä: jos lelut tuoksuvat/haisevat huoneessa, jossa lapsi esimerkiksi nukkuu, kannattaa kyllä hoitaa ilmanvaihto kuntoon. Jos ostat kodin elektroniikkaa lapsille, ei niitä kannata säilyttää huoneessa, jossa lapsi nukkuu, tai ainakaan kauhean lähellä lasta. Elektronisissa laitteissa on paljon ikäviä ja haitallisia kemikaaleja (lue aikaisempi postaukseni, joka liippaa aihetta).

Kuningaskuluttajan sanoin: ”Voikin olla aiheellista miettiä, kannattaako antaa lapsensa nukkua oudolta haiseva nalle päänsä vierellä tyynyllä koko yön”. Itse olen sujauttanut esimerkiksi pojan sänkyyn unilelujen yhteyteen myös lampaanvillaisen pipon, jossa on ihana lampaantuoksu. Ai miksi? No allergianäkökulmasta. Lue aikaisempi postaukseni aiheesta.

Vielä on reilu viikko aikaa hankkia fiksuja joululahjoja lapsille, toivottavasti tästä postauksesta oli edes vähän apua.

Nostokuva täältä

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

”Olen kuitenkin kuvitellut, ettei nykypäivänä moisia hajusteita enää vauvanukeissa käytetä. ”

Tuntuu, että hajuisteiden käyttö joka paikkaan vaan pahenee koko ajan kaikesta tiedon lisääntymisestä huolimatta. Nykyään joutuu vessapaperista lähtien kaiken tarkistamaan hajusteiden varalta. Hajusteteollisuuden markkinoijat ovat onnistuneet tehtävissään erittäin hyvin, valitettavasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.