Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Lapin matkaajan eväät

Terveisiä Äkäslompolosta! Saavuin tänne maanantaiaamuna Doritin kanssa tekemään juttua ekomatkailusta. Meidät kutsui Ylläkselle 7Fells-hostelli, joka onkin aika monella tapaa hyvin erilainen majoitusvaihtoehto, kuin mihin täällä päin on totuttu (lisää 7Fellsistä myöhemmin).

Pidän matkustamisessa paitsi uusien paikkojen näkemisestä ja elämysten kokemisesta, myös pakkaamisesta — tällainen vähän erikoinen projektinhallitsija kun olen. Piti pakata tehokkaasti, jotta vaelluskengät, ulkovaatteet, kerrastot, läppäri, kamera jne. mahtuivat rinkkaan sulassa sovussa, mutta funtsin tarkkaan myös ruokailuja, koska tulemme olemaan liikkeessä paljon ja eväitä tarvitaan. En halua turvautua täälläkään vehnä-maito-sokeri -osastoon ja siksi kannan mukana omia eväitä. Minulle kyllä kerrottiin, että kylältä löytyvä Jounin kauppa on “Suomen paras ruokakauppa”, mutta varustauduin kuitenkin varmuudeksi.

kc-questbarTässä lista tämän reissun olennaisista!

Proteiinipatukat. Olen oppinut nauttimaan proteiinia melkein joka aterialla ja siksi kannan mukana usein proteiinipatukkaa. Niiden osalta kannattaa kuitenkin tiedostaa, että iso osa prodepatukoista on todella sokerisia ja musta ennemminkin karkiksi laskettavissa (tai sitten raaka-aineet ovat kyseenalaisia). Käytän oikeastaan vakkaristi vain yhtä merkkiä; olen blogannut Questbareista aikaisemminkin. Itse pidän Chocolate Brownie ja Double Chocolate Chunk -mauista eniten. Näitä saa nykyään jopa S-marketeista.

kc-ginger-juiceInkivääri. Tuore inkivääri on ollut keittiöni vakkariraaka-aine vuosia, etenkin näin flunssakautena. Ginger Peoplen inkiväärimehu* on tuote, jota tuskin olisin tullut hankkineeksi, ellei pullo olisi päätynyt mulle blogin kautta testiin. Käytän inkivääriä melkein päivittäin ja jokainen inkiväärin ystävä tietää, miten ärsyttävää sitä on kuoria ja pilkkoa. Käyttöliittymä ei ole kätevin mahdollinen, etenkään aamulla, kun pitäisi saada aamutoimet hoidettua nopeasti; lapset tarhaan, itsensä duuniin jne.  Inkiväärimehu on aivan LOISTAVA tuote, joka antaa ruoalle ihanan inkiväärin maun helposti. Tuote sisältää vain luomuinkivääriä ja sitruunahappoa. Itse käytän tätä salaatteihin ja wokkeihin, mutta myös smoothieihin ja rahkan sekaan. Toimii kaikkialla. Tätä en tosin roudannut mukanani etelästä, vaan löysin ilokseni pullon mainitusta Jounin kaupasta. Hyvä valikoima tosiaan!

Hunaja. Myös hunajan ostin täältä, sitä kun onneksi saa kaikkialta. Päällä on aika paha flunssa, joten hunajaa ja inkivääriä uppoaa tähän naiseen just nyt aika isoja määriä.

Marjat. Marjoja nautin päivittäin pari desiä, yleensä tuoreina. Olen ladannut himassa pakkasen kesän ja syksyn mittaan täyteen, mutta onneksi marjoja saa reissun päälläkin helposti melkein kaikista kaupoista. Ostin tällä kertaa kuivattuja: Biokian mustikat ovat maukkaita ja kätsyjä. Näitäkin löysin Jounin kaupalta.

numis-10552Tee. Sen yhden kerran, kun reissasimme monta viikkoa Thaimaassa pelkkää Yellow Liptonia litkien päätin, etten enää ikinä jätä teevalikoimaa muihin, kuin omiin käsiini. Mukana on tällä kertaa Numin tuotteita, joista Turmeric tea (kurkumatee) on tällä hetkellä oma suosikkimakuni Moroccan Mint-maun lisäksi. Näitä saa ainakin Ekolosta, joka on oma ekolähikauppani.

Pähkinä-taateli-marjapatukat. Proteiinipatukoiden lisäksi nautin reissun päällä myös muita patukka-asioita ja olen hiljattain tutustunut CLIF-sarjaan. Maapähkinä-maku on aika ihana.

Ambronite. Voi Ambronite! Tästä kuulette lisää pian. Ihan paras eväs sille, joka ei ehdi kuin sekoittaa jauheen nesteeseen.

Nyt heitän osan näistä reppuun ja suuntaan hevosvaellukselle Doritin kanssa. Toivottavasti en tipahda hepan selästä.

*Affiliate-linkki

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.