Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan Suomen Blogimedialta, mielipiteet ovat omiani.

Vaatteet kiertoon kolmella eurolla

Terveisiä kesälomalta! En ole vuosiin ollut yhtä irti töistä kuin tänä kesänä. Tämä siitä huolimatta, että olen ollut pääasiassa kaupungissa, omissa arkiympäristöissä, koko ajan jotakin säätäen. Säätö vaan on ollut ihan muuta kuin yleensä: asunnon laittoa, huonekalujen metsästystä, vanhoista kamoista luopumista ja tavaran uudelleensijoittamista sekä roudaamista paikkaan A, B,C ja D. Ja mökin rempan viimeistelyä olisi vieläkin vähän tehtävänä… Kaikki tämä on väkisinkin pitänyt mut irti työprojekteista, joiden pariin usein hakeudun lomallakin vähän kuin varkain.

On tässä toki tehty muutakin kuin muuttoa ja remppaa: lenkkeilty Töölönlahdella, käyty kävelyillä kesäillassa, testattu Lonnan erinomainen lounas, vietetty ihania juhannushäitä Suomenlinnassa,  innostuttu isosti seikkailupuisto Korkeesta, yllätytty Konepaja Brunosta, testattu Löyly ja rakastuttu Kulttuurisaunaan sekä havaittu, että Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on ihana lounasravintola, joka saattelee ihmisen hetkeksi kuin ulkomaille. Ja sitten on korkattu monta pulloa kuohuvaa ystävien kanssa uuden asunnon kunniaksi. Olen siis täydellisessä lomamoodissa ja kesä tuntuu ihanalta.

Mikä ihan vähän ahdistaa, on iso kasa kaikkea sälää, joka vielä pitäisi sijoittaa uudesta kämpästä johonkin. Olen tosi huono kärräämään kamaa roskiin, mielummin soisin vaatteille ja tavaroille uuden kodin. Vaatteiden ja asusteiden osalta olen käyttänyt kierrätyspalveluna mainiota Zadaa-appia jo viime keväästä saakka ja nyt olen lataamassa kiertoon taas uutta kamaa muuton jäljiltä.

Olen saanut jonkun verran kyselyitä, ettenkö voisi postittaa tuotteita Helsingin ulkopuolelle, tähän saakka kun mulla on ollut tuotteille vain nouto-mahdollisuus. No, ajat on nyt kuulkaas muuttuneet! Aikaisemmin on ollut hankala arvioida, mitä minkäkin tuotteen postitus maksaa, mutta Zadaa on ratkaissut ilmeisesti muitakin vaivaavan pulman lanseeraamalla Zadaa Package -palvelun, joka käytännössä tarkoittaa kolmen euron toimituskulua tuotteen ostohinnan päälle.

Asiakas voi tilata tuotteen, mikäli myyjä on valinnut tuotteet toimitettavaksi Zadaa Packagen avulla.  Jos et halua/voi tulla noutamaan Zadaassa myytyjä tuotteita esimerkiksi multa, voin lähettää ne sulle mihin päin Suomea tahansa, kolmella eurolla. Se on musta kohtuullinen hinta siihen nähden, minkä vaivan ostaja säästää.

kc-zadaa-myydyt

Tänään aloitin aamun pakkaamalla kuvan tuotteet muovipusseihin ja kiikuttamalla ne lähimpään Siwaan samalla, kun hoidin ruokaostokset.

kc-zadaa3Käytännössä tuotteet lähetetään ostajalle Matkahuollon kautta. Zadaalla ja Matkahuollolla on toimitussopimus, jonka ideana on, että myyjä voi viedä tuotteen lähimpään Siwaan, Valintatalosta, R- kioskiin — mihin tahansa Matkahuollon toimipisteverkoston pisteeseen. Ostaja voi samaan tapaan noutaa tuotteen kyseisistä paikoista. Matkahuolto hoitaa kuljetuksen, eikä myyjän tai ostajaosapuolen tarvitse vaihtaa edes yhteystietoja. Pelkkä Zadaa appin kautta saatu lähetyskoodi riittää.

Käytännössä ilmoitin Siwan kassalla Zadaa-appin mulle antamat lähetyskoodit niille kolmelle tuotteelle, jotka olin lähettämässä. Sain kassalta osoitelaput tilaajien nimillä varustettuna ja liimasin ne pakettien kylkeen. Laitoin shortsit ja teepparin menemään ihan vaan muovipussissa, kengille ostin 1,9 euron hintaisen kuoren, jotta eivät kolhiintuisi muovipussissa. (Näitä paketteja/kuoria ei kuitenkaan myydä kaikissa toimipisteissä, joten varminta on pakata tuote jo kotona kunnolla.)

Se mainittu kolmen euron Zadaa Package -maksu, sen on maksanut tilaaja etukäteen. Mulle lähettäjänä ei siis tule ylimääräisiä kuluja, jos laitan tuotteet vaan muovipussissa (tai jossain muussa kotoa löytyvässä pussissa/paketissa) eteenpäin. Vastaanottaja saa tiedon paketin saapumisesta Zadaa-appissa. Täytyy sanoa, että aivan sairaan kätevää! Juuri tällaista haluan, että kierrätys on: helppoa ja sekä myyjää että ostajaa hyödyttävää.

kc-zadaa1

Nyt kun tiedän, mikä on lähin Matkahuoltopisteeni ja että tuotteiden lähetys todella toimii kuin rasvattu, lupaan lisätä kuljetusmahdollisuuden mun kaikkiin Zadaa-tuotteisiin. Jos haluat tsekata mun Zadaa-valikoiman, löydät ne Noora S -tililtä.

Rentoa kesän jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle, mä alan nyt raivata vaatekaappia. Lopputulos näkyy lähipäivinä Zadaassa!

***

Zadaa-appin saat ladattua kännykkääsi App Storesta ja Google Playsta.

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.