Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Testissä Eco Beauty Wellness

Ekohoitoloita alkaa olla Helsingissä niin monia, etten enää pysy perässä samalla tavalla kuin joskus vuosia sitten, kun tiesin ne muutamat harvat paikat nimeltä. On ihanaa, että on valikoimaa, ja etenkin se ilahduttaa, ettei ekomestoja välttämättä erota tavanomaisista juurikaan — ainakaan mitenkään negatiivisessa mielessä.

Viimeisen 4-5 kuukauden ajan olemme Lauran kanssa testanneet Punavuoressa sijaitsevan Eco Beauty Wellnessin tuotteita ja palveluita, joista onkin ollut postauksia meidän molempien Insta-tileillä kesän mittaan. EBW on luonnonkauneuden yritys, joka koostuu clean air salon -kampaamosta, verkkokaupasta, kivijalkamyymälästä ja meikkauspalveluista. Myymälän hyllyille on valittu monia mainioita ja luksuslaatuisia tuotesarjoja, joiden joukossa on monia omia suosikkejani.

kc-ebw2

kc-ecobeautywelness3

Kesäkuussa kävin ottamassa raitoja oman, luonnollisen hiusvärini sekaan, kun halusin vähän jotain kesäisempää meininkiä tukkalaitteeseen.

Tässä ylemmässä kuvassa hiukseni ovat siis naturellissa tilassa ja tykkään kyllä omasta väristäni paljon, mutta vaihtelu virkistää ja etenkin kesällä tykkään siitä, että hiukset ovat vähän vaaleamman näköiset. Raitoja tehtiin hyvin maltillisesti Grön Salong -periaatteen mukaisesti. Kyseessä on hajusteeton, mutta synteettinen vaalennusaine (luonnonkosmetiikalla ei voi vaalentaa montaa astetta) ja tässäkin vaalennuksessa käytetään hapetteita, mutta tuote rasittaa hiuksia huomattavasti vähemmän kuin perinteiset vaalennusaineet. Tällä ei saa hiuksiin tuhkaisia sävyjä, mutta luonnonvaaleita saa. Vaalennusjauhe on hellävarainen, eikä se ole päänahkakontaktissa, tai yhtä rankasti luontoa kuormittava, kuin perinteiset vaalennusaineet, sillä se ei sisällä esimerkiksi ammoniakkia (jota vaalennusjauheessa yleensä käytetään). Mutta luonnonkosmetiikasta ei ole kyse, se kannattaa muistaa.

Lopputulos näkyy esimerkiksi tässä alemmassa kuvassa hyvin:

kc-ecobeautywelness1

Kuten kuva näyttää, ei raitoja ole kovin tiheässä, mutta kuitenkin sen verran, että hiuksissa on vähän kesäistä meininkiä.

Testasin kesäkuussa Eco Beauty Wellnessin meikkauspalveluitakin. Ystävä meni naimisiin juhannusaattona Suomenlinnassa ja minä piipahdin laittautumassa valmiiksi Punavuoressa.

kc-haatEco Beauty Welnessin perustaja Aila Soliman meikkasi minut osittain omilla meikeilläni ja osittain hoitolan Kjaer Weis -sarjalla, joka on luonnonkosmetiikan meikkisarjoista parhaita. Mielettömiä tuotteita! Halusin luonnollisen meikin, mutta korostetut silmät ja punaiset huulet. Hiuksia emme laittaneet kummoisemmin, koska kuvan päähine. Otsis sai vähän John Masters Organics -sarjan muotovaahtoa ja hiuslakkaa pitoa lisäämään, ko sarja on muuten ihan suosikkini. Käytän vakkaristi John Mastersin Scalp-shampoota, ihan mainio.

Häälookista tuli juuri sellainen kuin oli hakusessakin, leikkisä ja seksikäs. Tykkäsin kovin. (Päähine on muuten Kirsi Nisosen käsialaa > Mustahöyhen.)

Kävin loppukesästä laittamassa raitoja toistamiseen ja alapuolen kuva havainnollistaa hyvin, minkä verran hiukset vaalenivat tokalla raidoituksella. Taaskaan vaalennusainetta ei laitettu päänahkaan ja itse raitoja tehtiin vain muutama, mutta kokonaisuus näyttää silti paljon vaaleammalta.

kc-ecobeauty5

Viime viikolla värjäytimme Lauran kanssa molemmat hiuksemme henalla. Lauralle laitettiin vaaleaa hennaa, joka teki hänelle aivan mielettömän silkkisen tuntuiset ja terveen näköiset hiukset.

kc-laura_ebw

Vasemmalla tilanne ennen hennaväriä ja oikealla sen jälkeen. Lauralle hennavärjäys oli ensimmäisensä ja hän tykkäsi kovasti. Hennavärin kanssa vaan pitää olla maltillinen, sen vaikutusaika kun on paljon pidempi kuin synteettisissä väreissä.

Itselleni laitettiin tumman ruskeaa hennaa, halusin takaisin oman värini. Henna muuttuu aina värjäyksestä muutaman päivän sisällä hieman ja itselläni väri selvästi vaaleni tästä kuvanottohetken sävystä.

kc-ebw8

kc-ebw2

kc-ebw5

EBW myy monia kosmetiikkasarjoja, joista itse nostaisin esille jo aiemmin mainitun John Masters Organicsin. Sarjalla on monia käteviä matkakokoisia pakkauksia, jotka helpottavat reissaamista huomattavasti. Ne ovat myös kätevä tapa tutustua uusiin tuotteisiin, ellei heti halua satsata isoon pulloon.

musclerubMoksa-nimisen sarjan Muscle Rub -voide puolestaan on aivan kingi tuote esimerkiksi rankan liikuntasuorituksen jälkeen käytettäväksi. Vaahtomaisen voiteen eteeriset öljyt tekevät gutaa lihaksille myös ennen treeniä. Voide muistuttaa ominaisuuksiltaan Tiikeribalsamia, joka lienee ehkä sullekin tuttu. Itse käytän tätä moussemaista — jo pelkän rakenteensa puolesta koukuttavaa — voidetta treenin jälkeen, kun haluan helliä lihaksia ja auttaa niitä palautumaan. Musta tämä on mainio lahjaideakin, sen verran spesiaali tuote on kyseessä.

kc-ebw1-nosto_

Eco Beauty Wellness löytyy Punavuoresta osoitteesta Iso Roobertinkatu 48. Myös nettikauppa palvelee. Kempparin suositus!

***

Jos haluat päästä itse testaamaan EBW:n tuotteita tai muuta valikoimaa, niin nyt on siihen oikein oiva tilaisuus: koodilla Kemppariale15 saat -15% alennuksen kaikesta EBW:n verkkokaupassa (poislukien lahjakortit, dr. Alkaitis sekä Kjaer Weis). Koodi on voimassa tämän viikon sunnuntaihin eli 2.10 saakka.

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.