Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Cattier-sarja sopii etenkin herkkäihoisille

Jos olet jo siirtynyt luonnonkosmetiikan käyttäjäksi ja asioit säännöllisesti kauppojen luonnonkosmetiikkaosastoilla, tiedät todennäköisesti kentän pioneeribrändejä, kuten esimerkiksi Dr. Hauschkan, Weledan, Logonan jne. Meille suomalaisille ulkomaisista klassikkomerkeistä tutuimpia tuntuvat olevan saksalaiset, ja tämä tietenkin liittyy suoraan siihen, mitä luonnonkosmetiikkaa tänne ekojen joukossa aikoinaan alettiin maahantuoda.  Esimerkiksi ranskalaiset sarjat ovat suomalaisyleisölle paljon tuntemattomampia, vaikkakin viime vuosina valikoima on Suomessakin alkanut kasvaa vauhdilla.

Ranskalainen Cattier on yksi eurooppalaisista luonnonkosmetiikkapioneereista, ikää merkillä on jo 50 vuotta, brändi perustettiin vuonna 1968, jolloin perustaja Pierre Cattier oivalsi saven hyödyt kosmetiikassa. Juuri Cattierin Pink Clay Mask, herkän ihon savinaamio, on Suomessakin brändin bestseller-tuote ja itsekin pidän siitä kovasti. Lähtökohtaisesti olen innoissani aina, jos kosmetiikkatuote liittyy saveen tai mutaan!

Siinä missä useimmat meistä ovat ehkä tottuneet tummiin savinaamioihin, on Cattierin bestseller ihon värinen.  Vaaleanpunainen savi on hellävaraisinta kaikista ja sopii siksi erityisen hyvin herkälle iholle. Tuotteessa on saven lisäksi mm. sheavoita kosteuttamassa ja suojaamassa, sekä piparminttua stimuloimassa ja raikastamassa tuntumaa. Naamio paitsi jättää ihon hehkuvan näköiseksi, kosteutetuksi ja hyvin puhdistetun tuntuiseksi, myös näyttää hauskalta käytössä! Lapset pyytävät mua aina leikkimään monsteria — tosin tässä naamiossa kukaan ei kyllä ihan hirvittävän vaaralliselta näytä, haha.

cattier, ihonhoito, luonnonkosmetiikka, savinaamio, kauneus,

cattier, ihonhoito, luonnonkosmetiikka, savinaamio, kauneus,

cattier, ihonhoito, luonnonkosmetiikka, savinaamio, kauneus,

Savinaamio levitetään kasvoille noin 10 minuutiksi ja kun se alkaa kovettua (muuttua vaaleaksi), kannattaa sitä kostuttaa vähäsen (vaikka suihkutettavalla kasvovedellä). Tykkään itse pestä naamion pois konjac-spongella, mutta ihan käsinkin se toki onnistuu. Lopputuloksena on pehmeä ja samettinen, sekä rauhoittunut iho. Tuote on ollut tosi ihana hellesäiden aikaan, kun tuntuu, että kasvot(kin) hikoilevat koko ajan. Naamio viilentää ja rauhoittaa ihanasti.

Cattier on hyvä esimerkki tuoteperheestä, jossa on älytön määrä toimivia tuotteita, joiden ostokynnys on matala. Nämä putelit eivät koita olla liian prameita, vähän samaa meininkiä kuin Mádaralla mielestäni. Helposti lähestyttävää ja erittäin laadukasta ja toimivaa kosmetiikkaa.  Ecocert-sertifioidun Cattierin tuotteissa yhdistyy musta korkea laatu, tehokkuus ja käyttömukavuus ja monet brändin tuotteet ovatkin saaneet tunnustusta mediassa ja alan asiantuntijoilta. Että tässä sitten antamassa tunnustusta minäkin. Pitäisikö perustaa Kemikaalicocktail Awards?

cattier, ihonhoito, luonnonkosmetiikka, savinaamio, kauneus, vartalovoide

Cattieria maahantuo NHS Nordic, jonka sivuilta löytyy 64 Cattier tuotetta. Jep; ei mikään ihan pieni kosmetiikkaperhe! Top 3 bestsellerit ovat mainittu savinaamio, sekä Cleansing Micellar Solution -misellivesi ja Nourishing Body Milk -vartalovoide. Vartalovoide on aivan ihana viilentäjä kuuman päivän päätteeksi — tai lomassa — ja se tulee kerrankin tarpeeksi isossa pakkauksessa (500 ml). Ei lopu heti kesken! Pisteet ihanan miedosta tuoksusta (oikeastaan tuote ei tuoksu minusta ollenkaan) ja helposta levittyvyydestä. Kaikista testituotteistamme, vartalovoide oli Laurakin suosikki. Laura kiitteli niinikään pakkauksen kokoa ja huokeaa hintaa (500 ml, 19 €). Komppaan.

Mainittu misellivesi on ymmärrettävästi bestseller: tuotteella voi putsata ihon ilman, että kasvoja huuhtelee vedellä. Täydellinen reissu- ja mökkituote siis. Tällainen olisi loistava esimerkiksi junassa tai teltassa yms. missä ei ole mahkuja vedellä lotraamiseen. Kuitenkin: itse olen aina ollut vähän huono misellivesien kanssa. Mieluiten huuhtelen kasvot vedellä; jotenkin vaan jää muuten likainen ja tahmainen fiilis. Joten, vaikka kin suuri yleisö diggaa Cattierin misellivedestä, on minusta sarjan Cleansing Foam -puhdistusvaahto mainiompi. Tykkään ylipäänsä vaahtomaisista putsareista, kuten ehkä muistat. Sarjan putsari on mieto, mutta tehokas, niin kuin on myös mainio Soothing Micellar Gel-geeli! Erityisesti herkkäihoisille suunniteltu putsari poistaa lian ja meikin. Tuotteessa on pellavauutetta rauhoittamassa ihoa, ja ehkäisemässä ihpärsytyksiä. Tässä tuotteessa on niinikään mineraalipitoista, vaaleanpunaista savea ja luomulaatuista ruusuvettä kosteuttamassa ihoa. Mainio tämäkin!

 cattier, ihonhoito, luonnonkosmetiikka, savinaamio, kauneus, seerumi

 

Bestsellereistä naamio on suosikkini ja sen lisäksi sarjan ihanat kasvovoiteet + seerumi. Herkän, persikkaisen värinen Gentle Soothig Serum humahtaa ihoon sekunnissa ja tuoksuu miedolta ja makealta ja todella rauhoittaa ihon! Tämäkin on ihan täydellinen hellekesän tuote. Mikä mäihä, että sain Cattierit testiin juuri kesän alla, muuten en ehkä olisi hoksannut testata tätä juuri nyt! Mun tavallisesti melko helppo iho on ollut näillä helteillä vähän hämillään ja etenkin tässä hikoilu, punoitus -meiningin hallinnassa Cattierin seerumi ja naamio ovat olleet ihan täydelliset. Lauran mies Jannekin osallistui Cattier-testailuumme ja seerumi jäi hänelläkin käyttöön testin jälkeen. Toimii siis hyvin myös miesten kasvoilla.

cattier, ihonhoito, luonnonkosmetiikka, savinaamio, kauneus, seerumiKoitan kosmetiikasta kirjoittaessa välttää ylisanoja, enkä useinkaan ”rakasta” tuotteita. En tiedä olenko ainoa, jolla lentää yrjö, kun luen kosmetiikkablogien universumia syleileviä vuodatuksia, mutta haluan säästää teidät siltä, ja siksi koitan saada luonnonkosmetiikkainnostuksesi heräämään vähän vähemmällä siirapilla höystettynä. Mutta: olen kyllä vähän rakastunut  Soothing Day Cream-päivävoiteeseen, joka on vaan hiton hyvä:

”Kosteuttava ja ihoa suojaava päivävoide herkälle iholle. Pehmeä ja hennon vaaleanpunainen koostumus sisältää ruusuvettä, tattari- ja pellavansiemen uutteita sekä vaaleanpunaista savea. Voide luo iholle suojaavan kalvon, joka ehkäisee ihoärsytystä ja suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä. Kosteuttaa ja rauhoittaa herkkää ihoa.”

Juuri niin. Mainio! Tosin hinta saattaa olla osan mielestä liian korkea: 50 ml kustantaa 30 €. Minä kyllä maksaisin tästä sen, on niin pirun hyvä — etenkin seerumin kanssa. Sarjassa on muuten myös toinen mainio  kasvovoide, Matifying Day Care, mikäli tarvitset rasvaista ihoa jeesivää tuotetta. Tämä hillitsee kiiltoa ja supistaa ihohuokosia.

Kaiken kaikkiaan Cattier on hinta-laatusuhteeltaan erittäin ok, jopa edullinen tiettyjen tuotteiden osalta ja vaikutti siltä, että tällaisen kesähelteen kanssa mitä mainioin ihonhoitosarja, viilentävä, kosteuttava, hoitava ja freesaava. Mutta muista silti: tärkein hoito iholle just nyt on varjo. Ei kannata grillata itseään, vaikka nämä ennätyshelteet siihen ehkä houkuttelevatkin. Kasvot nauttivat isoista lieristä ja vartalo ohuista ja hulmuavista materialeista. Voin sanoa, että kuvien froteepyyhe oli ihan sairaan tukala +35 asteessa, gnnh. Mä muuten rusketun ihan älyttömän helposti, joten vaikka siltä ehkä näyttää, en ole kärvennellyt itseäni hulluna auringossa.

 

Nautinnollista elokuuta tyypit, ottakaa mahdollisimman pehmeä lasku takaisin töiden pariin! Itse aloitin työt täällä mökillä, ei tunnu niin duunilta, kun istuu terassin varjossa kirjoittamassa ja pulahtaa välillä veteen. Ah kesä!

 

3 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Cattierin savikuorinta on ollu mun lemppari jo vuosia! Kriisi meinasi iskeä kun ei sitä hetkeen ollutkaan saatavilla. Toimii just täydellisesti mun rasvoittuvalle sekaiholle.

Minulla ei ole herkkää ihoa, mutta sain Cattierin tuotteista ikävän ihoreaktion kasvoihin. Koko naama punoitti, hohkasi ja tuntui pitkään yhden käyttökerran jälkeen ”kärsineeltä”. Tästä on jo muutamia vuosia aikaa joten en muista enää mitkä tuotteet olivat kyseessä, kuitenkin putsari, kasvovesi ja kasvovoide combo. Täytyy sanoa etten toista kertaa uskaltanut edes kokeilla miten käy. Ulkomaisesta, hyvämaineisesta verkkokaupasta ostetut tuotteet menivät suoraan roskiin. Kyseinen ihoreaktio ei ole tuon jälkeen toistunut. Ihme juttu.

    Helakka: voi ei! Mutta niinhän se on, että luonnonkosmetiikassa voi ihan hyvin olla aineita, joille reagoi. Ei tiedä kuin kokeilemalla..

Vastaa käyttäjälle Helakka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.