Menu

Kolumni: Tänä vuonna en aio välittää hiilijalanjäljestäni

Hävettää tunnustaa: autoilen. Tykkään liian lämpimästä suihkusta, kahvista, oluesta, saunomisesta. Käytän paljon puhelinta. Ylikulutan.

 Siitä on nyt pari vuotta, kun ahdistuin kulutuksestani toden teolla ja aloin opiskella ihan hullun lailla ruoan ja materiaalien ympäristövaikutuksia. Mitä enemmän aiheesta luin, sitä vaikeammaksi tuli tehdä ”oikeita” valintoja. Tuotteen hiilijalanjäljen laskeminen on supermonimutkaista puuhaa! Jo pelkästään sillä, toimitetaanko tavara Helsinkiin vai Rovaniemelle, on vaikutusta hiilijalanjäljen suuruuteen – puhumattakaan viljelytavasta, pakkauskoosta ja -materiaalista tai materiaalin viljelytavasta. Onko vesihirmu puuvillasta valmistettu vaate ekologisempi kuin keinokuituinen? Entä onko parempi kaataa hirveät määrät metsää kartongiksi kuin suosia muovia?

Ainoalta oikealta teolta tuntui ylipäätään kaiken kulutuksen minimointi: lopetin lihansyönnin, lentämisen ja ostamisen. Valitin, kuinka firmat vielä kehtaavatkin mainostaa lihaa. Tai vaatefirma farkkuja ”osta 1 maksa 2 – koska yksi pari ei riitä”. Lähes 11 000 litran vesijalanjäljellä yksien uusien parien todellakin pitäisi nykypäivänä riittää! Missä vaiheessa ylipäätään tuli normiksi ostaa jatkuvasti uusia vaatteita tai syödä lihaa joka päivä saatika kahdesti päivässä? Tai heittää tavara pois yhden ainoan käyttökerran jälkeen?

Siksi Hesburgerin mainoskampanja ilahdutti. Siinä on vain yksi mutta: niin kauan kuin ekologinen valinta mielletään luopumisena, en usko pysyvään muutokseen. Aina löytyy vastarannankiiskejä. Uskon ennemmin hyvän tekemisen voimaan, ”feeling good from doing good”. Ei seurustelunkaan pidä tuntua sinkkuudesta luopumiselta tai lapsenhankinnan vapauden menettämiseltä. Niihin sisältyy lupaus jostain enemmästä.

Yksi lempisanonnoistani on, ”pois täältä ei ole suunta”. En kaipaa kieltoja, vaan vaihtoehdon. Luopumisen sijaan aion keskittyä siihen, minkä haluaisin lisääntyvän. Sen sijaan, että olisin ostamatta mitään, aion päinvastoin tukea hyviä juttuja: ostaa käytettyjä vaatteita, tuunata vanhaa, käyttää vaatelainaamoa, suosia ekostart-upeja. Aion olla vegaani ihan vain muuttaakseni sitä, mitä pidetään normaalina. Ja ainakin ostan palan ikimetsää (tiesitkö, että sijoittamalla sata euroa aarniometsän suojeluun voit kompensoida lähes koko vuoden hiilijalanjälkesi?!). Ja se ekoauto on ostoslistalla heti, kun takapenkille ei tarvitse mahduttaa kolmea turvaistuinta.

En enää aio ahdistua siitä, kuinka voisin pienentää hiilijalanjälkeäni. Aion nimittäin keskittyä kasvattamaan hyvää ja jättää mahdollisimman suuren hiilikädenjäljen.

***

Kolumnisti on ehdolla kevään eduskuntavaaleissa

3 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Aarniometsälinkki ei toimi

Mä miellän kyllä meidän kotimaisella biokaasulla kulkevan auton ekoautoksi. Ja takapenkillä Opel Zafirassa on kolme turvaistuinta. Peräkontin varapenkeille 7 paikkaisessa saa vielä lisää väkeä joten tällä on kuljettu sukulaisten synttäreille auto täynnä.

Mulla on tavoitteena lisätä pyöräilyä, se on hyväksi myös minulle eikä vain ympäristölle. Ihana uusi katsantokanta jonka aion itsekin nyt opetella. Eihän tosiaan pois jostakin ole suunta vaan kohti parempaa.

Hanna kiitos kommentista! Kaasuauto/muuntaminen myös ollut meillä harkinnassa, täytyypä katsastaa tuo teidän lapsiperheunelma! 😉 Puolet vuodesta haluaisin korvata auton kokonaan ”lavallisella” sähköpyörällä. Ja tosiaan oppia ottamaan ilon irti hyötyliikunnasta 😉 Kiva jos teksti antoi uutta näkövinkkeliä! ♡

Vastaa käyttäjälle Helena M. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.