Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Jäätelö ei kaipaa maitoa: vegaanijäätelö pesee perinteisen 100-0

Suomalaiset syövät eniten jäätelöä Euroopassa ja globaalisti kun vertaa, olemme tilastoissa neljäntenä (tieto on vuodelta 2014). Se on minusta hullua, kesä kun on niin lyhyt ja ainakaan itsellä ei talvisin ole kovin isot jäätelöhimot. Että miten me ehditään syödä se kaikki jäätelö — noin 13 litraa per suomalainen — vuodessa? Jengi vetää siis jädeä reilun litran kuussa.

Vegaanijäätelötrendi kasvaa huimaa vauhtia ja on ihanaa, ettei lehmänmaitoa syystä tai toisesta välttelevän tarvitse enää tyytyä siihen iänikuiseen, yhteen ja samaan soijajäätelötuuttiin. Monille maitojäätelöt tuottavat vatsavaivoja ja yhä useampi haluaa vegaanijäätelöä eettisistä syistä. Itse saan maidosta vatsanväänteitä ja käytän kasvimaitoja myös ympäristö- ja eläinoikeussyistä. Nautin vegaanijädeä mielelläni, maussakaan ei ole enää nykyään mitään eroa lehmänmaitojätskiin verrattuna. Täyteläisyydestä ei tarvitse tinkiä.

Muutos on tapahtunut nopeasti: 4-5 vuotta sitten ei olisi voinut mennä kauppaan kärsimään vegaanijäätelörunsaudenpulasta. Siistiä on se, että nyt voi herkutella jopa kotimaisilla vegaanijäätelöillä, jotka itse asiassa ovat markkinoiden parhaimmistoa. Kolmen kaverin jäätelö ylsi viime vuoden Vegemessujen VegeAwardseissa tuplavoittoon pokaten sekä parhaan jäätelön että parhaan brändin tittelin.

Palkittu jäätelönsä, suklaa & pähkinäkinuski on aivan taivaallinen ja se saikin yli puolet Vegemessujen yleisöäänestyksessä annetuista äänistä. Tuote on kookoskermapohjainen ja maku on mielettömän täyteläinen. Veikkaan, ettei tavallista jäätelöä harrastava huomaisi mitään eroa tätä maistaessaan.

Huippua on se, että vihdoinkin jäätelöbrändit ymmärtävät sattumien päälle! Aikaisemmin vain Ben & Jerry´s osasi homman, mutta nykyään peli on ihan toinen. Aikaisemmin oli pakko itse lisätä pähkinät ja muut höttöset, mutta nyt voi vaan avata kannen ja alkaa lusikoida. Ah!

jäätelö. vegaanijäätelö, kolmekaveria, pirtelö, vegaani, vegaaninen, jäde

Testasin juttuani varten Kolmen kaverin vegaanijäätelöistä mainitun suklaa & pähkinäkinuskin, manteli & toscakastikkeen sekä piparminttu & suklaa -maun. Pari muutakin vegaanista makua valikoimassa on, mutta ne ovat poistumassa, ja päätin jättää ne siksi testistä sivuun.

Vaikka nämä kaikki jädet toimivat mainiosti itsenään, kokeilin pimpata annoksia kauden tuoreilla. Tähän aikaan kesästä laitan oman mökkipihan ja terassiviljelylaatikoiden antimia kaikkialle, tietenkin myös jätskiin! Marjoja nautin niinikään vähän kaiken kanssa, joten toki niitä päätyi myös näihin annoksiin. Testasin pitkästä aikaa pirtelöiden tekoa ja taisin keksiä meidän perheen hittijuoman tälle kesälle.

Kolmen kaverin piparminttu & suklaa -jäätelössä on hampaissa kivasti rouskuvia minttusuklaahippusia ja jäätelö on kauniin raidallista (ylemmässä kuvassa keskellä). Valko-ruskearaidallinen jäätelö on helppo annostella tarjolle kauniisti. Ripsin päälle vähän pakuria ja nypin oman pihan minttua annokseen, eipä siinä muuta tarvita!

Mutta kun surautin raaka-aineet sauvasekottimella pirtelöksi, alkoivat testimaistajat hihkua: “parasta ikinääääää” kiljuivat lapset. Ehkä syy on siinä, että en ole tainnut koskaan tehdä heille tällaisia makeita pirtelöitä, meillä on kun ne ovat yleensä terveellisiä marjasmoothieita. No, tämä räjäytti nyt potin ja skidit ovat aivan sekaisin.

jäätelö. vegaanijäätelö, kolmekaveria, pirtelö, vegaani, vegaaninen, jäde, minttu

jäätelö. vegaanijäätelö, kolmekaveria, pirtelö, vegaani, vegaaninen, jäde, minttu

MINTTU-SUKLAA-PAKURI -PIRTELÖ (kahdelle)

  • 4 dl Kolmen kaverin piparminttu-suklaa -vegaanijäätelöä
  • 2 dl riisimaitoa (muutkin kasvimaidot käyvät)
  • tuoreita mintunlehtiä maun mukaan (n. 5-6 kpl)
  • 1-2 tl pakurijauhetta (itse käytän aina Polar Nutritionin pakuriuutetta)

 

jäätelö. vegaanijäätelö, kolmekaveria, pirtelö, vegaani, vegaaninen, jäde, vadelma

Kolmen kaverin suklaa & pähkinäkinuski — se Vegemessuilla palkittu — on niin hyvä, että kulhoon annostellessa en lisännyt kuin tuoreita vadelmia seuraksi. Mutta ne kyllä passaavat aivan täydellisesti kyseisen jäätelön kanssa ja tekevät annoksesta ihanan freesin. Suosittelen kuitenkin testaamaan kyseistä jäätelöä myös pirtelön muodossa. Heitäpä sekaan kasvimaidon sijaan jääteetä sekä ne vadelmat ja saat aika huikean kesädrinkin!

SUKLAA-PÄHKINÄKINUSKI-VADELMA -PIRTELÖ (kahdelle)

  • 4 dl Kolmen kaverin suklaa & pähkinäkinuski -vegaanijäätelöä
  • 2 dl jääteetä (voit ostaa valmiina tai valmistaa itse)
  • 1,5 dl tuoreita vadelmia

Kolmas testaamani maku, paahdettu manteli & toscakastike on ihan käsittämättömän herkku sekin. Huh kuinka ihanaa! Manteli-tosca -klimpit ovat ihan täydellisiä sattumia samettisen jäätelön seassa, eikä tämäkään tuote välttämättä kaipaa mitään extraa. Mutta, mutta: sitruuna tekee kaikesta parempaa! Tai inkivääri! Molemmat passaavat tähän täydellisesti.

PAAHDETTU MANTELI-TOSCA-SITRUUNA -PIRTELÖ (kahdelle)

  • 4 dl Kolmen kaverin paahdettu manteli & tosca -vegaanijäätelöä
  • 3-4 rkl joko sitruunan tai inkiväärin mehua
  • 2 dl riisimaitoa

jäätelö. vegaanijäätelö, kolmekaveria, pirtelö, vegaani, vegaaninen, jäde, sitruuna

Manteli & tosca -jäde on valmistettu cashewpohjaan, toimii todella hyvin. Tarkat tuotesisällöt löydät brändin nettisivuilta, mutta avaanpa nyt tähän esimerkkinä kyseisen jätskin raaka-aineet: vesi, tärkkelyssiirappi, cashewpähkinä, riisijauhe, manteli, makeutusaineet (erytritoli, ksylitoli), fariinisokeri, inuliini, sokeri, rypsiöljy, kookosöljy, herneproteiinijauhe, sakeuttamisaine (johanneksenleipäpuujauhe), merisuola.

Kolme kaveria ei muuten alunperin tehnyt vegaanijäätelöitä. He eivät itse asiassa tienneet vegaanijäätelöiden valmistamisesta juuri mitään ja tuotanto aloitettiin puhtaasti kuluttajien toiveista. Hyvä esimerkki siitä, että meillä yksittäisillä ruokakaupan kävijöillä on paljon valtaa.

Laitapa nämä pirtelöreseptit testiin ja kerro sitten, mitä pidit. Kiinnostaa! Omia reseptejä saa toki jakaa kommenttiosioon. 🙂

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Kolmeassa kaverissa on tärkkelyssiirappia eli pahamaineista lihavuuteen yhdistettyä glukoosifruktoosisiirappia. En olisi liian innoissani tuotteesta.

Hei Juhana, terkut 3 kaverilta, että jäätelöissämme on käytetty glukoosisiirappia, ei glukoosifruktoosisiirappia 😊 fruktoosi on siis poistettu tästä 😊 Yt, Anna/3 kaveria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.